Todella vakavaa asiaa!
Niinkauan, kun ministeri Hyssälä jatkaa priodisointiaan ihmisten hoidossa, niin keskusta menettää ääniä.
Ministerin todella paha moka jo aikoinaan oli viinaveron alentaminen, vaikka hän tiesi stakesin tilastot ja käytännön kentän äänen, hän käveli sen yli, muka mitään ymmärtämättä. Nyt sitten nautitaan kaikilla tasoilla niistä hedelmistä. Päätös syntyi yhdessä sdp:n kanssa.
Nyt on kaadettu rahaa perusterveydenhuoltoon säkkikaupalla, työn ja hoitojen tehostamista ei ole kontrolloitu mitenkään ja tilanne on edelleen siellä kaaottista. Siis tutkimustyötä Hyssälä piti oljenkortena rahan kohdistamiselle perusterveydenhuoltoon.
Nyt suurimmassa osassa kuntia vallitsee konservatiivinen hoito, aika ajoin jopa kuulee lauseita, että kuntien ylilääkärit korostavat tilannetta, että joku jopa pääsee livahtamaan hoitoon heidän tarkan kontrollinsa jälkeen. Osa toimii ns.kuoleman tohtorina, vaikka tohtoreita koulutukseltaan eivät olekaan. Priorisointi menee niihin mittasuhteisiin, että EU:n ihmisoikeuksien tuomioistuinta todella aletaan tarvita.
Suurin osa ei enää palaa hautasmaalta asiaansa ja kohteluaan oikeisemaan, mutta onneksi osalla on omaisia, jotka puuttuvat asioihin. Hyssälä on hetkessä ajanut terveydenhuollon 50-60 luvun tasolle. Ainoa erotus oli siinä, että silloin kunnanlääkäritkin yrittivät tehdä jotain, mutta keinoja ja tietämystä ei välttämättä ollut. Toisin on nyt, tietämystä on hoitaa ihmisiä kuntoo, inhimillisestikin pienilläkin operaatioilla ajoissa.
Siis hänelle, joka toimii tällä hetkellä oikeusministerinä kaunis pyyntö, tarvitsemme lain, joka takaa kaikille suomen kansalaisille tasapuolisen oikeuden hoitaa itseään, siinä instanssissa, missä asia tulee kuntoon. Tällä hetkellä ihmiset ovat todella eriarvoisessa asemassa hoitonsa suhteen. Asiaa on pohdittu niin monelta taholta, että asiaan löytyy selkeä syyllinen, siis jälleen palaamme ministeri sanomiin kommentteihin ja aukkoihin tai tahtotilaan asioiden hoidossa.
Kun valitaan ministeri, on hän sitten mistä puolueesta tahansa, niin tärkeää on, että hänellä on asiasta, jota hän alkaa hoitamaan, oikeat tiedot ja kykenee niitä tietoja myös käsittelemään tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Tällä hetkellä tilanne on kestävän kehityksen kannalta täysin sietämätön. Ihmisiä kituu hoidon puutteesta. Priodisoidaan tavalla, joka jättää pahan jäljen pitkälle tulevaisuuteen. Ei Kekkosen aikaan tällaista sentään ollut. Hän aidosti pyrki kehittämään Suomen olotilaa ja iski nyrkin pöytään, jos mullikoitiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
on osassa kuntia kuin 50-60 luvulla. Perusterveydenhuollossa meilläpäin jopa hammashoitoon vuoden jonot, todella törkeätä.
Onhan siinä tietty yksi ilo, saa sairauslomalla olla vuodessa useita kertoja, tekee muuten kesälomien kanssa kuukausia.
Hyssälä oli itse veron laskemista vastaan, mutta kun asia oli päätetty ministeriössä niin minkäs teet...