Pulit ja työttömät siivoamaan kirkonkylää

Eikö ne pulit ja muut työttömät voisi laittaa siivoamaan kirkonkylän aluetta. Saataisiin puhdasta jälkeä ja työllistettäisiin ihmisiä. Näin heille tarjoutuisi mahdollisuus tienestiin.
Olisikohan esitettävä Pussisen firmalle, että panee hommat käyntiin, vai kuka voisi olla aktiivinen.
15506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

aivan utopista ja huuhaa puuhaa. eivät työttömät lähde siivousta tekemään. ja koetapa saada pulit töihin.

Äänestä

lupaamalla viinaa ja työttömiä ei pitäisi yleistää pulien kanssa työtön on myös tavallinen ihminen ja voi olla koulujakin jonkun verran käynyt,mutta olosuhteiden pakosta on jäänyt tänne kylään eikä suinkaan kuuntelemaan haukkumisia vaan uskomaan parempaan tulevaisuuteen töidenkin osalta että voisi asua kotiseudullaan ja yrittää tulla toimeen myös henkisesti mutta näitähän riittää ketkä jaksaa haukkua kaikkia työttömiä vähä-älyiseksi,lukutaidottomaksi,juopoiksi ym...eikö kieleesi koske puhuessasi moisia,pulit on pulija ja työttömät ei sentään kaikki ole ihan sillä tasolla vielä,ja eihän se pussinen mitään tee työllisyyden hyväksi vaan käy olevinaan töissä ja palkka päivänä etenkin joutais mokoma jo kuuhun ampua.

Äänestä
  • Taidat olla herkkähipiäinen kun heti aloitat tuon jargonisi, joka päättyy aina samoihin loihenteluihin.
    Olen itsekin työtön, omanarvoni tunteva tavallinen ihminen enkä mikään surkuteltava "tänne jäänyt", vaan aivan rehellinen työtön.
    Jos Sinulla on jotain puleja vastaan niin älä ainakaan luokittele heitä niin, että me työttömät olisimme jotenkin parempia kun emme ole puleja.
    Tuolla Sinun ajatustavallahan nykyisin Serpiassa touhutaan, joten heitä pois.

    Äänestä

  • Itsekin työtön kirjoitti:

    Taidat olla herkkähipiäinen kun heti aloitat tuon jargonisi, joka päättyy aina samoihin loihenteluihin.

    albaanit, joiden oma tahto on nyt Bushin taskussa.

    Äänestä

  • Itsekin työtön kirjoitti:

    Taidat olla herkkähipiäinen kun heti aloitat tuon jargonisi, joka päättyy aina samoihin loihenteluihin.
    Olen itsekin työtön, omanarvoni tunteva tavallinen ihminen enkä mikään surkuteltava "tänne jäänyt", vaan aivan rehellinen työtön.
    Jos Sinulla on jotain puleja vastaan niin älä ainakaan luokittele heitä niin, että me työttömät olisimme jotenkin parempia kun emme ole puleja.
    Tuolla Sinun ajatustavallahan nykyisin Serpiassa touhutaan, joten heitä pois.

    kun ihan luokittelet itsesi pulien tasolle en ainakaan itse halua olla työtön puli

    Äänestä

  • Itsekin työtön kirjoitti:

    Taidat olla herkkähipiäinen kun heti aloitat tuon jargonisi, joka päättyy aina samoihin loihenteluihin.
    Olen itsekin työtön, omanarvoni tunteva tavallinen ihminen enkä mikään surkuteltava "tänne jäänyt", vaan aivan rehellinen työtön.
    Jos Sinulla on jotain puleja vastaan niin älä ainakaan luokittele heitä niin, että me työttömät olisimme jotenkin parempia kun emme ole puleja.
    Tuolla Sinun ajatustavallahan nykyisin Serpiassa touhutaan, joten heitä pois.

    mikä puli onko se siitä runosta:Kevät tuli,
    lumi suli.
    Puro sanoi:puli puli?

    Äänestä

  • sadejns kirjoitti:

    mikä puli onko se siitä runosta:Kevät tuli,
    lumi suli.
    Puro sanoi:puli puli?

    parkkipaikat suli reunoilta kuuluu supisupi eikö nuo ikinä opi....

    Äänestä

Johan on arkaa porukkaa kun täällä kyllä Pussista haukutaan mutta taitaa suu mennä suppuun jos/kun joutuu Pussisen eteen kertomaan asioitaan.
Takanapäin on hyvä haukkua, niin pussisia,puleja ja työttömiä, sekä käyttäytyä kuin pikkupojat. Ei ihme, että paikkakunta ei kehity kun osataan vain haukkua ja asioita vääristellä.
Suurinosa työttömistä haluaa tehdä työtä jos heille löytyy sopivaa työtä ja Hursti sanoi, että ei niin syvälle alkoholismiin vaipunutta tai pulia etteikö rinnassa ole kaipuuta raittiuteen ja nousuun. Jotkut nousevat tultuaan uskoon toiset muista syistä. Ja mikä oikeus kenelläkään on tuomita lähimmäistä.

Äänestä
  • me ihmisiä ollaan ja on inhottava katsoa kun ihminen vaipuu alas ja ei meinaa päästä jaloilleen millään mutta jos ei halua ole niin sekin on oma valinta

    Äänestä

  • päihdeongelmaista joka haukkumalla paranisi.
    Jos voisimme nähdä jokaisessa ihmisen,kärsivän,
    tukea tarvitsevan ihmisen,ehkä monta mieltä jäisi
    katkeroitumatta.
    Kuka voi varmuudella sanoa miten elämä itsekutakin kuljettaa.....

    o

    Äänestä

  • sadejns kirjoitti:

    päihdeongelmaista joka haukkumalla paranisi.
    Jos voisimme nähdä jokaisessa ihmisen,kärsivän,
    tukea tarvitsevan ihmisen,ehkä monta mieltä jäisi
    katkeroitumatta.
    Kuka voi varmuudella sanoa miten elämä itsekutakin kuljettaa.....

    o

    viinan viemää auttaa. Ei hän suostu edes autettavaksi.

    Äänestä

  • tallukka kirjoitti:

    viinan viemää auttaa. Ei hän suostu edes autettavaksi.

    saa mihinkään jos ihminen haluaa itse juoda ja olla ns alemmalla tasolla minkä sille toiset voivat

    Äänestä

  • pakolla kirjoitti:

    saa mihinkään jos ihminen haluaa itse juoda ja olla ns alemmalla tasolla minkä sille toiset voivat

    "ns. alemmalla tasolla." Voipi tuo olla niinnii,
    vain voipi olla toisinnii. Törpöttelii suattaa tuntee olevasa ylemmällä tasolla. Varsinnii jos kohotusliäkettä piisovaa.

    Äänestä

  • töröttelii kirjoitti:

    "ns. alemmalla tasolla." Voipi tuo olla niinnii,
    vain voipi olla toisinnii. Törpöttelii suattaa tuntee olevasa ylemmällä tasolla. Varsinnii jos kohotusliäkettä piisovaa.

    mitä tarkoitit

    Äänestä

  • töröttelii kirjoitti:

    "ns. alemmalla tasolla." Voipi tuo olla niinnii,
    vain voipi olla toisinnii. Törpöttelii suattaa tuntee olevasa ylemmällä tasolla. Varsinnii jos kohotusliäkettä piisovaa.

    tietennii olla niinnii,jotta pitäs tietee millä mittarilla nuita tasoja mittaillaan..?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

siivousta tarvitaan kirjoitti:

Eikö ne pulit ja muut työttömät voisi laittaa siivoamaan kirkonkylän aluetta. Saataisiin puhdasta jälkeä ja työllistettäisiin ihmisiä. Näin heille tarjoutuisi mahdollisuus tienestiin.
Olisikohan esitettävä Pussisen firmalle, että panee hommat käyntiin, vai kuka voisi olla aktiivinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu