Ongelmani on, että en soita ikinä kellekään, vaikka mulla on kännykkä. En uskalla puhua puhelimessa edes parhaan kaverini kanssa! siinä juttelu on minulle jotenkin luonnotonta ja sanani ovat tökeröt ja aina kuulen siltä kenen kanssa puhun sanan Häh? tai naurua. Esim. jos joku soittaa kaupassa tai kaupungilla, olen jo muutenkin jännittynyt niin ei puhumisesta sitten tuu mitään... kaverit on joskus huomautellu, että soita joskus, mutta mä en kertakaikkiaan voi. Olen aina paniikissa jos joku soittaa minulle ja joskus tekee mieli olla vastaamatta. Jos mulla on jotain tosi tärkeetä asiaa, silloin vasta soitan.
En ymmärrä, miten jotkut voi puhua puhelimessa jopa tunnin tai enemmänkin! miten keksitte siihen puhuttavaa ja miten voitte olla niin rentoja niissä tilanteissa? Tää ei oo musta enää normaalia...
En ymmärrä, miten jotkut voi puhua puhelimessa jopa tunnin tai enemmänkin! miten keksitte siihen puhuttavaa ja miten voitte olla niin rentoja niissä tilanteissa? Tää ei oo musta enää normaalia...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Taida olla mitään vikana sinussa.
Mitä sitä turhista keskustelee, ja
vieläpä maksaa siitä.
Taidat olla vain aika herkkä,
en suosittelisi kahvia, tupakkaa
tai muita keskushermostoa kiihdyttäviä
aineita.
Joskus joku soittaa mulle oudosta numerosta enkä millään viitsisi vastata ( monet ei vastaa ollenkaan tuntemattomiin ) mutta yleinsä sieltä sattuu soittamaan joku tuttu kuitenkin. Kuitenkinhan sillä on jotain asiaa tai kysyttävää sinulta ja onhan sinulla silloin ainakin jotain vastattavaa. Ja puhu vain isoon ääneen !
Mun mielestäkin puhelimessa puhuminen on epämiellyttävää. Kyllä mä tuttujen kanssa vielä pystyn puhumaankin jotain, mutta kun pitäis toimittaa jotakin asiaa... nytkin mulla on yksi remonttiasian soittaminen kestänyt yli vuoden eli siirrän ja siirrän soittamista aina vaan. Luulin, että olen ainoa tällainen.
Puhun päivittäin vähintään kymmenen kertaa puhelimessa (työasiota) mutta soittaminen tuntuu lähes poikkeuksetta jotenkin vastenmieliseltä. Useimmiten soittamiseen kuitenkin on jokin syy olemassa eikä toisaalta kannata kovin tarkkaan etukäteen miettiä toisen osapuolen sanomisia, siitähän viimeistään menee pasmat sekaisin kun saakin "väärän vastauksen" eli jotain muuta kuin oletti.
Tuli tuosta mieleen... kerran joku oli soittamassa hammaslääkärille ja soitti sitten väärään numeroon eli minulle. Selväksi tuli heti, että kyseessä on väärä numero mutta siitä huolimatta tuo soittaja alkoi kertomaan vaivoistaan... Niinpä, eipä tuossa loppujen lopuksi sen kummempaa kuin tulipahan tuntemattoman kanssa puhuttua hampaista vaikka asia ei oikeastaan kiinnostanut tippaakaan :).
Mä todellakin soitan puheluni vaan "hätätapauksissa". En vaan pysty puhumaan puhelimessa. Se tuntuu jotenki niin luonnottomalta. Joskus jätän vastaamatta jopa joihinkin puheluihin ja tuntemattomiin en vastaa koskaan, en sitten ikinä!
se auttaa minua, soitan vaikka samalla kun olen lenkillä,laitan ruokaa, pyyhin pölyjä...tuolloin aivot sen verran ovat toimeliaina,että jännitys oireet lievenevät; ja kun siinä samalla puuhastellessa on hetken puhunut,menee se pelkokin pikkuhiljaa ohitse. Soita kokeeksi sille parhaalle ystävällesi tai jollekin,jonka tiedät puheliaaksi,ei tarvitse pelätä kiusallisia hiljaisuushetkiä ja jos sellainen sattuu tulemaan,keksi etukäteen jotakin small talkkia,jota voit aina heittää ja josta saa aasin sillan uuteen puheen aiheeseen. Itse mietin etukäteen jonkun hauskan tapahtuman,juorun tai vaikka vitsin tai jos ei muuta niin rupean päivittelemään säätä tai naapurin karmeaksi maalattua aitaa...Etu käteen kannattaa mielikuva harjoitella tulevaa soittoa,sitä,miten mukavaa se on rupatella, suggestoida itsensä hyvään vireeseen :)
Joo mulla vähän sama tilanne. Soittelen todella harvoin kavereilleni. Mieluummin sitten vastaan kun he soittavat. Puhelimessa on todellakin vaikea keksiä mitään "small talkia". Yleensä vain kerron asiani ja sillä selvä. Kännykkä on mulla vaan sellanen väline, jota käytän silloin kun todella tarvitsen. Ylimääräisiä en lörpöttele.
Paljon mukavampi ja rennompi on jutella kasvotusten ihmisten kanssa. Siinä voi kontrolloida tilannetta.
mulla oli sama ongelma, mut nyt tänä kesänä se on helpottanu. mulla oli varsinkin vaikee soittaa tyttöystävälleni, ja vaikea puhua puhelimessa. ajan kanssa se ongelma hävis nykyään voin puhua vaikka tunnin puhelimessa, kannattaaa puhua vaikka niitä näitä ja tehdä samalla jotain esim TV:n kattelu silloin voi vaikka kommentoida mitä siinä tv:ssä tapahtuu ja aika menee nopsaan
Jeps, niin oli meikälläkin.
Ensinnäkään en thalua puhua luurissa paskaa. Tein itselleni selväksi että jos mulla ei ole asiaa niin en sitten änkkää. Tuleepa pienempi puhlasku. Jos ei tutut tajua että minä en höpötä turhia niin omapa on häpeensä - eli se siitä.
Toinen onkelma oli hiukka hankalampi...
Meinaan luurissa alka hikoiluttaa ihan pirusti, et jos joskus soitin esim. 10 min. puhelun niin oli kainalot ja selkä märät kun pitemmänkin lenkin jälkeen... Inhottavaa etenkin kesällä ja julkisesti kun oli vaan t-paita.
Menin sitten töihin ja jouduin vastaileen puhelimeen koko päivän. Vuosi meni, mut sitten ei enää typuheluiden aikana pääse hikoileen. Toisin on kun olen kotona ja joku sukulainen, lehtimyyjä tai joku muu ääliö joka häiritsee mun omaa rauhaa, soittaa. Sillon alkaa taas paidat kastua. En tiedä miksi, kai se on ahdistavaa kun joku tunkee mun yksityisyyteen lankoja pitkin...
Onneksi myyjille saa lyödä luurin korvaan - itse asiassa siitä saa jonkinmoista tyydytystä ja nykyään melkein toivoo että joku pahaa-aavistamaton myyjä soittais ja sille vois sanoa suorat sanat...
Mä vihaan puhelimessa puhumista. Mun mielestä se on niin väkinäistä ja persoonatonta. Kaikista hirveintä on soittaa johonkin vähänkin virallisempaan, esimerkiksi työtä etsiessä.
Jos joudun soittaa vaikka johonkin virastoon, mietin monta kertaa mitä sanon ja opettelen "vuorosanani" ulkoa, ja sitten jos puhelimessa tapahtuu jotakin yllättävää, esim. asiat eivät sujukaan niinkuin olisi pitänyt, menen ihan lukkoon, ja tekisi mieli paiskata luuri korvaan.
Tutuille en ikinä soita vapaaehtoisesti, vain pakosta, jos on jotakin asiaa. Ja silloinkin kyllä mielummin tekstiviestinä otan yhteyttä.
Moikka!.. itse olen kokenut kaikenlaista,mutta vaikeuksien kautta voittoon!
Ennen minulla oli änkytysvika ja yhteen vaiheesee npuhe lukkiuitui pahasti..Opin rentoutumaan ja pääsin tuosta ohitse..Nykysyin nautin puhetilanteista ja kavereiden kanssa tulee pitkii puheluita.Tämä on vaatinut aikansa ja totutteluu..
Laita itsesi vaan tilanteisiin joissa puhut ja tsemppaa kovasti!
Saatat päästä pikkuhiljaa ihan uusiin sfääreihin! ;) *toivoo*
urheile,sauno, lekottele ja valmistaudu soittoon ja soita sitten..pikkuhiljaa se varmaan lähtee siitä!
kerrohan miten harjottelu edistyy..olis kiva kuulla miten pärjäät näin muutenkin!
ps. jokainen on oma persoona ja kaikki me ei olla puhujia!
HYVÄÄ SYKSYÄ!
Kokeilkaanpa puhelinkammoiset tätä:
Puhukaa puhelimeen peilin edessä. Silloin edessä on tutut kasvot ja jos jännittää niin hymyilkää itsellenne rohkaisevasti tai tehkää vaikkapa älyttömiä naamanilmeitä tilanteen keventämiseksi. Neuvo voi kuulostaa älyttömältä mutta ainakin minua se auttaa.
tiedän tuon tunteen.. mulla taitaa olla vähän lievempi versio tuosta. säikähdän aina kamalasti jos puhelin soi ja etenkin jo tulee viesti. pelkään aina, että saan huonoja uutisia. olen saanut vuosia sitten ihan kamalia viestejä ja niistä kai se "kammo" jäi..
soitan vain jos on todella tärkeää asiaa.. viestejä laitan helpommin. minusta "turhat" asiat ehtii jutella nähdessä ja se on paljon mukavampaakin niin.
sun kannattais miettiä, mistä tuo sinun fobia johtuu? ja ehkä reippaasti puhua siitä jollekin?