Matti Vanhanen on ns. valkoisen koulukunnan oppilas 20-luvulta. Tätä taustaa vasten on suorastaan hämmästyttävää se, mikä työreformittajaamme kommunisti-Kiinassa oikein kiehtoo. Vai juuri sekö, että ihmisoikeuksia poljetaan mennen tullen. Heppuhan on menossa veronmaksajien kustantamalle kesälomalle kiinaan olympialaisia seuraamaan. Seuraavasta voit lukea, millaisen käytännön tuo muiluttaja on suomeen luonut. Lue ja pala:
SUOMEN VALTION TYÖTTÖMIIN KOHDISTAMAT TOIMENPITEET
Nykyiset työttömiin kohdistetut toimenpiteet Suomessa on syytä saattaa yleisesti tietoon ja arvioitaviksi.
Vuoden 2006 alusta astui voimaan muutos lakiin julkisesta työvoimapalvelusta. Työttömyysturvan vastikkeellisuutta lisättiin siten, että työmarkkinatoimenpiteestä
-kieltäytymisestä
-eroamisesta
-omasta syystä aiheutuneesta erottamisesta tai siitä, että
-omalla toiminnallaan aiheuttaa sen, ettei työmarkkinatoimenpide toteudu
seuraa rangaistus.
LAINMUUTOKSEN SEURAUKSET
Seurauksena on ollut työttömien käyttö palkattomana työvoimana vailla oikeutta valita työtään. Toiminta täyttää ILO:n pakkotyömääritelmän ja rikkoo YK:n Ihmisoikeuksien Julistuksen artikloja, EU:n perusoikeuskirjaa, TSS-sopimusta sekä Suomen perustuslakia.
TOIMINNAN ESITTELY
Työmarkkinatoimenpiteen nimessä työtön voidaan määrätä mihin tahansa työhön, johon hänen katsotaan pystyvän.
Työstä ei makseta palkkaa, koska sitä virallisesti kutsutaan joko kuntoutukseksi, valmennukseksi, työssäoppimiseksi tai harjoitteluksi. Kyseessä on kuitenkin aivan normaali, aito ja työllistäjälle tulosta tuottava työskentely.
Työttömien käyttö on laaja-alaista: työmarkkinatoimenpiteiden nimissä ihmiset joutuvat toimimaan vaikkapa palkattomina tiskaajina, pakkaajina, hoitajina, huolto- ja kuljetustyöntekijöinä, toimistotyöntekijöinä... tai sitten, kuten myös on kerrottu, luovuttamaan markkinahinnaltaan hyvinkin suurien summien projektit ”harjoittelutyönä” työnantajiensa käyttöön ja hyödynnettäväksi.
Suomessa on nyt vallalla tilanne, jossa aivan samasta työstä, josta yhdelle maksetaan lainmukaista palkkaa, maksetaan toiselle työmarkkinatukea (noin 400 euroa/kk) ja sen päälle ehkä harkinnanvaraista kulukorvausta (8 euroa/työpäivä) eli noin 172 euroa kuussa. Nämä ovat nettosummia. Bruttokeskipalkka Suomessa on noin 2 600 euroa.
Toimenpiteiden kohteena olevalla ei ole irtisanomissuojaa, käytännön mahdollisuutta irtisanoutua eikä eläke-, loma- tai muitakaan normaalin työelämän oikeuksia. Ay-liike ei puutu asioihin mitenkään, koska kyseessä ei ole virallinen työ eikä työntekijällä ole varaa tai mahdollisuuttakaan maksaa ay-maksuja. Varsinaista valvovaa elintä ei ole.
Eräs tapa on järjestää kurssi, johon kuuluu kuukausien työharjoittelu. Kurssi määrätään, sille on pakko hakeutua rangaistuksen uhalla, sen ei tarvitse olla millään tavalla ammattiin tai työhön valmentava eikä työttömän mielipidettä kysytä missään vaiheessa.
RANGAISTUS TOIMEENPITEESTÄ KIELTÄYTYMISESTÄ
Mikäli työtön kieltäytyy tai eroaa hänelle määrätystä toimenpiteestä, hänen työmarkkinatukensa lakkautetaan. Lakkautus voi olla määräaikainen tai voimassa siihen asti, kunnes hän suostuu toimenpiteeseen tai löytää työtä. Näin tapahtuu myös, jos työnantaja erottaa hänet kertoen erottamisen johtuvan tekijän omasta syystä.
Tällöin henkilö joutuu hakemaan sosiaaliavustusta. Koska kyseessä on viimesijainen etuus, toimeentulotuen saamisen ehdoksi voidaan asettaa – aivan välttämättömintä lukuunottamatta – kaiken omaisuuden realisointi ja ”syönti”.
Rangaistuksena toimenpiteistä kieltäytymisestä minimitoimeentulotukea myös lasketaan – silloin kun sellainen myönnetään – ensimmäisestä kieltäytymisestä 20% ja toisesta 40%. Sosiaalitoimen antamien lukujen mukaan tämä tarkoittaa, että henkilölle jää asumiskustannusten jälkeen elämiseen enintään 311,50 (vähennys 20%) tai 233,62 (vähennys 40%) euroa kuukaudessa.
Paitsi, että ihmisarvoinen elämä tällaisilla summilla Suomen kaltaisessa vauraassa ja kalliissa maassa on mahdotonta, näidenkin summien maksatuksessa viivytellään tai niihin kohdistetaan jopa lisää perusteettomia leikkauksia. Toimeentulotukilaissa kuitenkin sanotaan: "alentaminen voidaan tehdä vain edellyttäen, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien."
Mediassa on moneen kertaan kerrottu, että sosiaaliasiamiehiä on voimakkaasti painostettu olemaan kertomatta ihmisille näiden lakisääteisistä oikeuksista. On esiintynyt myös raporttien vääristelyä.
Sosiaalitoimen käytäntöihin on jouduttu puuttumaan myös Suomen oikeusjärjestelmän kautta. Eduskunnan oikeusasiamies on sanonut omana kantanaan, että jatkuva sosiaalitukien tietoinen alibudjetointi rikkoo perustuslakia. Oikeusjärjestelmä on joutunut puuttumaan sosiaalitukien maksatuksen käytäntöihin, joissa henkilön tuloja ja menoja käsitellään virastoissa omavaltaisesti hakijan tappioksi.
Tästä huolimatta niin sosiaalitoimi kuin työvoimatoimistotkin käyttävät usein päätöksissään mielivaltaa. Tämän mahdollistaa päätöksentekomenettely, joka käytännössä poistaa työttömän oikeusturvan.
MUUTOKSENHAKUMAHDOLLISUUDET
Kun työtön katsotaan tottelemattomaksi, johtui tämä sitten työttömän kieltäytymisestä, työllistäjän lausunnosta tai vaikkapa virheestä tiedonkulussa, työvoimatoimiston virkailija lähettää välittömästi katkaisulausunnon työttömyyskorvauksen maksajalle ja siirtää asian työvoimatoimiston omalle työvoimatoimikunnalle. Toimikunta vaatii työttömältä selvityksen asiasta määräajassa.
Työvoimatoimikunnan käsittelyaika kestää useita viikkoja. Tänä aikana työttömän kaikki tuet on katkaistu, eikä hän saa tuloa edes katkaisulausuntoa edeltäneiltä päiviltä.
Työvoimatoimikunta evää lähes poikkeuksetta sille ratkaistavaksi siirretyissä asioissa, työttömän antamasta selvityksestä huolimatta, työttömyyskorvauksen joko määräajaksi tai sitten siihen asti, kunnes työtön suostuu toimenpiteeseen tai löytää työtä.
Vasta työvoimatoimikunnan lausunnon jälkeen sosiaalitoimi yleensä ratkaisee toimeentulotukihakemuksen, joten toimeentulotukiasian käsittely voi viedä viikkoja.
Työvoimatoimikunnan lausunnon saatuaan työtön ei voi suoraan alkaa ajaa muutoksenhaun kautta asiaansa, vaan hänen täytyy vielä odottaa hylkäävää päätöstä työttömyyskorvauksen maksajalta, mikä voi jälleen viedä viikkoja. Vasta tämän jälkeen avautuu mahdollisuus valittaa työvoimatoimikunnan päätöksestä.
Työvoimatoimikunnan päätöksestä valittaminen on siis tehty mahdollisimman hankalaksi, monimutkaiseksi ja aikaavieväksi. Valittaminen on myös yleensä tuloksetonta.
Ahtaalle ajettu, väsynyt, lannistettu sekä rahaton työtön on kuitenkin tilanteessa, jossa henkiset ja fyysiset voimavarat enää aniharvoin antavat myöten lähteä ajamaan asiaa eteenpäin – silloinkaan, kun hänen kykynsä, tietämyksensä ja taitonsa tähän riittäisivät. Jos hän jaksaa, muutoksenhakuprosessin kokonaispituus on vähintään 1,5 vuotta.
Mainittakoon myös, että Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta lukuisia langettavia päätöksiä pitkittyneistä oikeuskäsittelyistä. Lisäksi normaalin oikeuskäsityksen mukaan syytetty tulee todistaa syylliseksi. Näissä kaikissa työttömään kohdistetuissa käytännöissä edellytetään syytetyn todistavan itsensä syyttömäksi.
On kuitenkin huomioitava eräs olennainen seikka. Näissä prosesseissa kiinnitetään huomiota vain siihen, onko tapauksissa toimittu lakiin julkisesta työvoimapalvelusta tehdyn muutoksen edellyttämällä tavalla. Siihen, ovatko tämä laki ja uudet käytännöt itsessään ihmisoikeuksien, YK:n periaatteiden, TSS-sopimuksen, perustuslain, etiikan ja moraalin mukaisia, ei millään tavalla puututa.
Koska ihminen on siis täysin riippuvainen tukien välittömästä maksatuksesta, hänellä ei käytännössä ole mahdollisuuksia hakea muutosta, vaan hän joutuu tyytymään viranomaisten päätöksiin ja saneluihin, olivat ne millaisia tahansa.
SANANVAPAUS
Muutoksen kohta, jolla työttömyysturva voidaan lakkauttaa, jos henkilö on aiheuttanut omalla toiminnallaan työn tai toimenpiteen toteutumattomuuden, poistaa oikeuden vapaaseen mielipiteenilmaisuun.
Jos työtön antaa kielteistä kritiikkiä toimenpidettä kohtaan, voidaan se tulkita omasta toiminnasta aiheutuneeksi hylkäämiseksi. Tällöin rehellisen, kielteisen kannan esilletuomisestakin seuraa edellämainittu rangaistus. Erään työttömän mukaan häntä rangaistiin jo siitä, että hän oli ilmoittanut työmarkkinatoimenpiteeseen suostumisensa syyksi työvoimatoimiston määräyksen. Ilmaisu koettiin mielenosoitukseksi.
On kerrottu, että valtiorahoitteisia työttömien yhdistyksiä kiellettiin kommentoimasta uutta lakia rahoituksen lopettamisen uhalla. Edelleen on kerrottu, että tästä manipuloinnista on jäänyt joillekin tahoille myös todisteita.
SEURAUKSIA
Nämä pakotuskäytännöt ovat aiheuttaneet paljon negatiivisia seurauksia. Ne ovat epäilemättä omalta osaltaan vaikuttaneet maamme köyhyysongelman ja yleisen väkivallan voimakkaaseen lisääntymiseen. Aivan suoria seurauksia ovat:
-Aitopalkallisten ja -ehtoisten työpaikkojen kato. Useat työnantajat käyttävät häikäilemättä hyväkseen työmarkkinatoimenpiteisiin pakotettuja säästääkseen palkkakustannuksissa. Kuntien työllistämistyöt, joista työttömät ennen saivat väliaikaisia helpotuksia taloudelliseen ahdinkoonsa, on pitkälti muutettu palkattomiksi työmarkkinatoimenpiteiksi.
-Väkivalta ja mielenilmaukset ovat lisääntyneet paljon työvoima- ja sosiaalitoimistoissa, ja niissä on jouduttu turvautumaan paikoittain jo ammattivartijoihin. Enää raa'immat tapaukset uutisoidaan.
-Pelkoa ja henkistä väkivaltaa esiintyy ”pöydän” molemmin puolin. Monet virkailijatkin tuntevat tekevänsä väärin, mutta ovat siihen pakotettuja oman työpaikan säilyttämiseksi. Osa ei ole jaksanut henkistä painetta, vaan lähtenyt muualle. Näin toimipisteisiin valikoituu hiljalleen käytäntöjä kyseenalaistamattomia virkailijoita.
-Yhteiskunnasta erkaantuminen. Uutisoinnin mukaan kymmenet tuhannet nuoret ovat jo kieltäytyneet alistumasta nykyiseen järjestelmään, ja siirtyneet järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Miten he elävät, sitä ei tiedetä. Myös vanhempaa väkeä siirretään pois tilastoista, jotta viralliset työttömyysluvut saadaan näyttämään paremmilta.
TÄSTÄ ESITYKSESTÄ
Tätä esitystä on muokattu yli kuukauden ajan avoimissa ja laajaltiseuratuissa nettipalveluissa. Sen ovat lukeneet tuhannet ihmiset, ja laadintaan osallistunut asemaltaan erilaisia ihmisiä, myös työvoimatoimistossa palvelleita.
LOPPUSANAT
YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa mainitaan: Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.
EU:n perusoikeuskirja sanoo: ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä eikä muuta pakollista työtä. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipidevapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta. Jokaisella on oikeus tehdä työtä ja harjoittaa vapaasti valitsemaansa tai hyväksymäänsä ammattia.
Suomen perustuslaissa taataan elinkeinovapaus: Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.
Saattaa tuntua uskomattomalta, että Suomen kaltaisessa, sivistysvaltioksi tunnustetussa maassa rikottaisiin näitä kohtia vastaan, ja että esiintyisi tässä selvityksessä kerrotunlaista työttömien hädänalaisen tilanteen hyväksikäyttöä. Pitkälti tähän menettelyn onnistuminen myös perustuu. Vaikka asia on tuotu esille tunnustettuna epäkohtana eduskunnassa, mediassa ja presidentinvaaliväittelyissäkin, käytännölle ei ole tehty mitään. Koetaan, ettei asia kuitenkaan pohjimmiltaan voi olla näin, onhan Suomen hegemonia oikeusvaltiona niin vahva.
Totuus kuitenkin on, että suuret määrät suomalaisia työttömiä on joutunut työskentelemään ja työskentelee juuri nytkin vastoin tahtoaan, palkatta, rangaistuksen uhan alla – aivan ILO:n pakkotyön määritelmät täyttävissä oloissa. Vaihtoehtona on kurjistaminen täysin kestämättömään tilaan.
Lopuksi on paikallaan esittää itse lainmuutoksesta eräs mielenkiintoinen huomio. Sillä ei nimittäin ollut eikä ole mitään muuta tarkoitusta kuin mahdollistaa palkaton pakkotyö. Jo lainmuutosta ennen työtöntä rangaistiin, mikäli hän ei ottanut vastaan työvoimakoulutusta tai lainmukaista, palkallista työtä. Lakimuutoksen ainoa syy on se, että nyt hän ei saa enää kieltäytyä palkattomistakaan töistä, kunhan niitä kutsutaan nimellä työmarkkinatoimenpide.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuossa juuri on määritelty ehtoja, jotka täyttämällä saa tukea. Jos ehdot eivät täyty, niin ei tipahda rahaa tilille. Juuri näin on maataloustukien laita.
Tietysti työ on tukia parempi ratkaisu. Jos kuitenkin omasta tahdostaan tai syystä saa loparit, niin kyllä siitä on yhteiskunnalla oikeus rangaista! Rangaistus pitää antaa myös, jos kieltäytyy työnteosta! Vetelehtikööt, mutta omalla kustannuksellaan.
Ei tuossa ollut mitään sellaista, jota voisi kritisoida. Siinä kannustetaan ihmisiä työhön ja hyvä niin! ;)
Aito kannustaminen on sitä, että maksetaan palkaa siitä työstä. Lueppa vielä kerran, et tainnut laisinkaan ymmärtää koko juttua.
ja lisäys, pistä sinäkin nimesi tuohon, minä laitoin jo:
http://www.adressit.com/matti-vanhasen-erottava

Syyn saat valita, minulle se ei ole tekstarit, niinkuin edellä perusteeksi sanotaan, minulle peruste on se, että heppu on fasisti.
Kun työttömän arkeen pystytään tarjoamaan kurssi, työharjoittelupaikka tai jokin vastaava aktiviteetti, niin samalla pystytään estämään työttömän pitkästymistä.
Kun on aamulla lähdettävä työharjoittelemaan tai muuhun vastaavaan tiettyyn aikaan aamusta, niin ei kukaan nuku puolille päivin. Samoten säännöllset ruokailuajat, kahvitauot sekä kotiin lähtö tekevät päivästä aikataulutetun. Kun ihmisellä on tällainen ohjelma meneillään, niin hän ei ajaudu päihteisiin tai muihin pahoihin asioihin niin helposti kuin ilman tällaisia päivärytmin palautus ohjelmia.
Jos ihminen jää pelkästään kotiin vailla aktiviteetteja, niin hän pitkästyy sitä ja alkaa piristää itseään alkoholilla ja sitä kautta muilla päihteillä. Etenkin ne, joilla ei ole koulutusta eivät helposti töitä saa. Päihteet vievät rikollisuuden pariin helposti kalliiden hintojen vuoksi. Rikollisin keinoin on käyttö rahoitettava ja tuomitot ja rikosrekisterit vievät kohti alamäkeä ja kovaa.
Vaikka työharjoittelusta ei saakkaan paljon mitään rahallista korvausta, niin siitä saa niitä onnistumisen iloja sekä tunteen, että on tarpeellinen. Varmasti saa myös sosiaalista kanssa käymistä työpaikan muun henkilöstön kanssa, mikäli tutustuu heihin rohkeasti vaikka kahvitauolla ja lounastauolla.
Älkää siis nähkö tätä pakottamista ainoastaan pakottamisena, vaan laajemminkin ihmisen arkea piristävänä ja koossa pitävänä toimenpiteenä, joka parhaassa tapauksessa estää syrjäytymistä ja sitä kayttä vaikeita päihdeongelmia, rikollisuutta, tuomioita, rikosrekistereitä ja lopulta mahdottoman tilanteen syntymistä!
>>>Vuoden 2006 alusta astui voimaan muutos lakiin julkisesta työvoimapalvelusta.