Jos näin epävarmoina aikoina aloittaisit kuukausisäästämisen Seligsonin rahastoihin, niin mihinkä niistä laittaisit rahasi?
Itse olin ajatellut Japanin rahastoon aloittaa säästämisen, mutta synkältä sielä päin vielä näyttää. Täytyy ainakin vuodella siirtää aloitusta ja laittaa sitten tulevaisuudessa kerralla isompi mälli sisään. Ehkä Suomi-rahasto voisi olla järkevämpi nyt.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Japaniin sijoitusmielessä en kyllä koskisi. Maa on ollut hitaan kasvun tilassa vuosikausia. Myös deflaatio-kehitys on turmiollista taloudelle.
Itse tulin viikko sitten Japanista, missä kuljin useissa suurissa kaupungeissa junalla ja bussilla.
Katselin maata myös sillä silmällä, näkyisikö merkkejä talouden paranemisesta. Kuvaavaa näkymille oli, että en nähnyt ainoatakaan rakennusnosturia pariviikkoisen matkan aikana.
Uusia investointeja rakentamiseen ei kerta kaikkiaan ole lainkaan. Yleensä vireä talous näkyy kovana rakentamisena, kuten esimerkiksi Malesiassa.
Suosittelen jotain muuta, ehkä hajautetumpaa sijoituskohdetta. Yhden maan rahastot ovat riskipitoisia, näkemys koskee myös Suomea.