clubi jatkaa toimintaansa taas lähiaikoina. Monet ovat silloin anteeksipyynnön velkaa turhasta melskaamisesta. Ja ne ketkä rikosilmoituksen tekivät, tekivät perättömän rikosilmoituksen, ellei se koskenut niitä jäseniä jotka pesivät rahaa ym. wincapitan kautta.
Mitenhän suut loksahtavat
23
4160
Vastaukset
- odottavan aika pitkä
on kestänyt jo monta viikkoa - kauanko vielä saadaan odotella "kuuta nousevaksi"? Mikä on deadline, jonka jälkeen sinä olet valmis tunnustamaan pelin menetetyksi?
- on se että
sivut avautuvat. Hannun mukaan kuitenkin uudella nimellä. Muuta tietoa ei ole, mutta jostain wif hommasta on huhuja, mutta pelkkää huhua.
- ihanne clubilainen
on se että kirjoitti:
sivut avautuvat. Hannun mukaan kuitenkin uudella nimellä. Muuta tietoa ei ole, mutta jostain wif hommasta on huhuja, mutta pelkkää huhua.
Sinua kusetettiin ja kunnolla ja sina et sita tule ikina edes uskomaan. Argumenttina tuo "kohta klubi avautuu ja kateelliset saa niella sanansa" on mainio kun kerran et edes ole itsellesi asettanut mitaan tiettya aikarajaa vaan olet sokeana uskosta valmis odottamaan vaikka hautaan asti. Varmaan opetat lapsesikin samaan uskontoon niin etta he voivat aikanaan jatkaa klubin odottelua kuten aikanaan heidan lapsensa. On muitakin uskontoja joissa odotellaan messiasta tulevaksi. Varmaan nekin ovat alkaneet samalla tavalla. Yhtakin kaapuheeboa on venattu jo yli 2000 vuotta joten siina mielessa ei viikot paljon paina.
- Epäpyhä Sylvi
ihanne clubilainen kirjoitti:
Sinua kusetettiin ja kunnolla ja sina et sita tule ikina edes uskomaan. Argumenttina tuo "kohta klubi avautuu ja kateelliset saa niella sanansa" on mainio kun kerran et edes ole itsellesi asettanut mitaan tiettya aikarajaa vaan olet sokeana uskosta valmis odottamaan vaikka hautaan asti. Varmaan opetat lapsesikin samaan uskontoon niin etta he voivat aikanaan jatkaa klubin odottelua kuten aikanaan heidan lapsensa. On muitakin uskontoja joissa odotellaan messiasta tulevaksi. Varmaan nekin ovat alkaneet samalla tavalla. Yhtakin kaapuheeboa on venattu jo yli 2000 vuotta joten siina mielessa ei viikot paljon paina.
Voi että, nyt menit paljastamaan. Todellisuudessa Jesse oli luvannut käydä kauppaa sestertiusten ja shekeleiden vaihtokurssiin perustuen. Yx Juutas niminen hemmo olisi halunnut tehdä kotiutuksen, mutta joutui tyytymään roomalaisten 30 hopearahaan. Loput odottavat vieläkin Jessen paluuta ja pipsien paukkumista. Näinhän se meni?
- on peräisin
"hymypojan tietotoimistosta" joka on vielä epäilyttävämpi tietolähde kuin perinteisesti tunnettu "hevosmiesten tietotoimisto" tai esson baari.
- varma voitto
Eikö tuo viesti ole yllytystä peittelemään rikollista toimintaa? Poliisihan on ilmoittanut epäilevänsä Wincapitan kohdalla useaa eri rikosta (petos, rahanpesu, rahankeruurikos) ja on myös suositellut ihmisiä tekemään rikosilmoituksia.
- Vedonlyönti-Jim
Hei, mitä odotat. Ota yhteyttä ulkomaisiin vedonlyöntitoimistoihin. Esitä asiasi ja löy vetoa WC-klubin puolesta. Siinä hommassa vipukerroin on varmasti vielä isompi kuin tuo 400 %. Ajattele - silloin saat klubin raha takaisin ja vielä tuplapotin päälle.
- missähän sitä
voisi lyödä vetoa? Voisin pistää 500 euroa capitan puolesta.
- epäileväinen aatu
missähän sitä kirjoitti:
voisi lyödä vetoa? Voisin pistää 500 euroa capitan puolesta.
kerrointa 5:1 kerrointa sille, että klubi aukeaisi - silloinhan saisi peräti 400% tuoton:-)
- sehän olisi jo ihan hyvin
epäileväinen aatu kirjoitti:
kerrointa 5:1 kerrointa sille, että klubi aukeaisi - silloinhan saisi peräti 400% tuoton:-)
ja varmaan hannukin on lyönyt vetoa jotta voi taas maksaa tuottoja jäsenille.
- Vipu 1
missähän sitä kirjoitti:
voisi lyödä vetoa? Voisin pistää 500 euroa capitan puolesta.
Tervehdys,
JOs olet valmis lyömään vetoa, voin toimia vastapuolena. Tehdään niin, että jos Winclub/capita aukeaa ja palautuksia alkaa tulla (muualta kuin oikeuden/poliisin kautta), sinä voitat. Muussa tapauksessa minä.
Panostan 500 euroa sinun vastaavaa summaasi vastaan. Rahat talletetaan jollekin tilille ja katsotaan, nyt vaikka 6 kk eteenpäin. Voittaja saa pitää koko potin.
Jos kiinnostaa, niin vinkkaa, laitan sinulle puhelinnumeroni tai s-postiosoitteen. Ja sama tarjous koskee ketä tahansa.
- RAV-3
voidaan haastaa kunnianloukkauksesta,liiketoiminnan haittaamisesta ja muusta oikeuteen.Tähän meihin kuuluvat siis palstojen kirjoittajat, median edustajat ja viranomaiset.
Taasko ollaan tässä tilanteessa...viimeksi päättyi 1-0 meille. Tai siis 110-0...- ei ole
yhtään pointsia. Poliisi johtaa nyt 1-0.
- Ilonen Savolainen
Valitettavasti minun on tuotettava sinulle pettymys..
WC ei avaa enää oviaan vaan se on vedetty!
Ja tiedoksi että perätöntä rikosilmoitusta ei tässä tapauksessa ole voinut tehdä, ilmoituksen tehneellä on täysi syy olla sitä mieltä että koko homma on iso kusetus, ja miksei olisi?- ootte
hulluja!
- Nimetön
ootte kirjoitti:
hulluja!
ja hyvin sanottu tuo WC on ovi kiinni ja vedetty.
Ei tarvi enää pyllistää kun on savet jo housuissa :D
- niin lupaan
että vähintään parempi valuuttatreidaus klubi palaa ja aletaan taas tekemään kunnon tuottoja sijoituksille! Rahaa tulee ja homma pelaa se on varma se!
- Konsulikyydillä
Se on varma se, että Hannu palaa ja moni muukin ns. valuuttatreidauskulbin vetäjä Suomeen. Mitään klubia ne ei kuintenkaan pystyyn vankilasta saa.
Ethän muuten itsekkään usko noita täysin älyttömiä väitteitäsi, ethän?
- Outs-ider
Virkavalta on epäillyt että rikolliset ovat koittaneet pestä rahojaan capitan kautta, jos se pitää paikkaansa niin virkavalta on pienin ongelma johtoroikalle jos rikolliset eivät ole ehtineet nostaa rahojaan. Rahoja voi tulla karhuamaan kaapin kokoiset korstot, jotain tälläistä on epäilty kun pattijoelta on porukka alkanut realisoimaan omaisuuttaan, osa on jo vaihtanut maisemaa.
Pitää muistaa se tosiasia että pattijoelle lähti porukkaa ennen capitan kaatumista ja niiden tarkoitus oli nostaa sieltä rahaa, mutta kun sivut meni kiinni niin siitä ei sit mitään tullutkaan...
Johtoroikka ehti ensin, tunnetuin seurauksin. - nuotion kuvan
tohon triidin viereen? Sit olis 20 kommenttia pulkassa..
- näistä kahdesta
MB SL 500 vai Audi RS6 ? Kokemuksia autoista?
- mesestä mutta
näistä kahdesta kirjoitti:
MB SL 500 vai Audi RS6 ? Kokemuksia autoista?
rs6:lla ajettiin saksassa kun olin vaihto-oppilaana siella vuosi sitten. Voin sanoa, että aika unelmapeli oli. Hyvin vääntää ja äänet on ku suihkarista. Mese vois olla kans kiva, ainut vaa kun on ihan urheiluauto sitten jo ja 2 paikkane.
- päätös
näistä kahdesta kirjoitti:
MB SL 500 vai Audi RS6 ? Kokemuksia autoista?
Osta molemmat niin ei tarvitse joka päivä samalla autolla ajaa. Joku saattaa vielä luulla köyhäksi jos aina samalla autolla liikut.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232926- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1301144
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52735