Haimatulehdus

Minulla todettiin lievä krooninen haimatulehdus. Hakeuduin lääkärille pitkään jatkuneiden erilaisten mahavaivojen takia. Haima-arvoissa Amylaasi oli 195 ja Lipaasi 240, tulehdusarvot olivat lievästi kohollaan. Haima kuvattiin tietokonetomografialla ja siinä todettiin lievä tulehdus. En kuitenkaan saanut mitään lääkkeitä, lääkäri käski olla juomatta alkoholia ja tulla 4 viikon kuluttua uudelleen kokeisiin.

Kipuja minulla ei ole, eikä kovia kipuja ole ollutkaan. Voiko haimatulehdus mennä myös itsestään ohi?
1325813
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

itsestään, jos lopettaa alkoholinkäytön kokonaan. Joskus se kyllä siitä huolimatta jää krooniseksi.

Äänestä

Kolme kertaa olen ollut sairaalahoidossa haimatulehduksen vuoksi ja (onneksi) joka kerta on ollut ns. "konservatiivinen" hoito. Eli runsas nesteytys (tiputus, jopa 5 litraa vuorokaudessa) ja ravinnosta pidättäytyminen. Joten kyllä se menee ohi myös ikäänkuin "itsestään", eli ilman erityistä lääkitystä tai muita toimenpiteitä. Jos tulehdus on pahempi (osa haimasta mennyt kuolioon), niin vasta silloin joudutaan yleensä leikkaamaan. Varsinaista lääkitystä tuohon vaivaan ei käsittääkseni oikein ole olemassa. Kipulääkkeillä luonnollisesti hoidetaan oireita ja antibioottejakin kaiketi joskus käytetään tukehduksen lievittämiseksi.

Tärkeintä kohdallasi lienee nyt tuo alkoholista pidättäytyminen, eli ei kannata rasittaa elimistöä sen pyrkiessä tervehtymään.

Äänestä
  • kestää haiman kipuilu akuutin episodin jälkeen, onko kokemuksia? Mulla todettiin kolme kuukautta sitten ylävatsakipujen selvittelyissä lievä haimatulehdus (TT-kuvaus). Samat kivut on suunnilleen edelleen tallella, eli onko nyt sitten muuttunut krooniseksi ja saa loppuelämän kärvistellä ja vetää tramalia yms? Tipatonta ja vähärasvaista ollut toteamisesta saakka vaikka ei sitä soppaa kamalan paljon kulunut ennenkään. Crp ja amylaasi viime testauksessa normaalit, tähystyksessä ei mitään mutta eikun sattuu! Lekuri määräsi myös haimaentsyymiä (creon10000), joka ehkä pikkuriikkisen tuntuu auttavan varsinkin ruoanjälkeiseen turvotukseen ja kipuun. Olispas rohkaisevaa kuulla, että jollakulla on kivut hävinneet pitkänkin ajan kuluessa. Vinkit tietysti ruokavaliosta tai yleensäkin aiheeseen liittyen mikä voisi auttaa, olisi tervetullutta.

    Äänestä

  • haimaperkele kirjoitti:

    kestää haiman kipuilu akuutin episodin jälkeen, onko kokemuksia? Mulla todettiin kolme kuukautta sitten ylävatsakipujen selvittelyissä lievä haimatulehdus (TT-kuvaus). Samat kivut on suunnilleen edelleen tallella, eli onko nyt sitten muuttunut krooniseksi ja saa loppuelämän kärvistellä ja vetää tramalia yms? Tipatonta ja vähärasvaista ollut toteamisesta saakka vaikka ei sitä soppaa kamalan paljon kulunut ennenkään. Crp ja amylaasi viime testauksessa normaalit, tähystyksessä ei mitään mutta eikun sattuu! Lekuri määräsi myös haimaentsyymiä (creon10000), joka ehkä pikkuriikkisen tuntuu auttavan varsinkin ruoanjälkeiseen turvotukseen ja kipuun. Olispas rohkaisevaa kuulla, että jollakulla on kivut hävinneet pitkänkin ajan kuluessa. Vinkit tietysti ruokavaliosta tai yleensäkin aiheeseen liittyen mikä voisi auttaa, olisi tervetullutta.

    Vaikka taudinkuva on aika tyypillinen ja sama kaikilla sikäli, niin variaatioita on lukuisia miten ja mistä kyseinen vaiva uusii tai pitkittyy.

    Kyllähän se on tuo kolmen lista joka klassisesti aina kielletään:

    -Alkoholi
    -Käristeistä ja kovin rasvaista ruokaa syytä välttää pidemmän päälle
    -Omena (todella myrkkyä haimalle usein)

    Tämän lisäksi sitten onkin aina melkoisen yksilökohtaista, toisella ei kestä toista ja toisella toista. Sen huomaa itse ajallaan, jos krooniseksi tai kipuilevaksi jää mutta eipi ole kuin nuo peruskiellot ja aikalailla sappivaivaisen kanssa yhtenevät ohjeistukset useimmiten. Tästä kannattaa oikeastaan keskustella lääkärin kanssa, ei siihen kukaan osaa kertoa kuin omakohtaisia kokemuksia.

    Sen verran nyt kuitenkin voipi sanoa, että jos serppi ja amylaasi on ok, eikä lääkärikään kommentoinut asiaan enempiä niin ehkä ennemminkin on kyse nyt jälkikipuilusta. (Voi kestää hyvinkin pitkään, mitä kovempi ja pitkäaikaisempi itse tulehdusvaihe on ollut). Tuo vain on aina haima niin kovin vaikeastitutkittava elin, eli yhtälailla voi olla ei-arvoja-nostavaa kroonista, kuin sitten "pahoinvointia" kertarysäyksestä pitkään. Tosin yleisesti nyt krooninenkin pitää arvoja koholla jos kovin kipeä on, se ehkä ainut yleistys.

    Suvussa tuo haimatulehdus vain joku kuin perinnöllinen vaiva, itsellä ei ole ollut mutta niin viinasta kuin sappikivistäkin (ja viinasta sen kanssa ilmeisesti...) johtuvaa haimanpoksahtelua on ollut kyllä melkoisen runsaasti. Sairaus tullut melkoisen tutuksi kyllä. Mutta nähnyt kyllä aikamoisia eroavaisuuksiakin välillä parin pv:n kovat kivut kotio - liki vuoden sairaalahoito kun uusivat tulehdukset laittoivat niin huonoon kuntoon paikat, että kaikki ulkoiset dreenit ja kuukausien letkut. Tosin noissa radikaaleissa olikin aina viina mukana, ohimenevät pienet olivat sitten sappikivipuolta useimmiten.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ihan tuohon lääkepuoleen myös mainiten, sepä se suurin syy onkin miksi haimatulehdukset ovat varsin vakavia ja hankalia hoitaa etenkin juuri akuutteina ja hengenvaaraan vievinä, koska ei niihin ole lääkettä olemassa. Ei siinä ole oikein mitään muuta tehtävissä kuin nesteytys ja taudin etenemisen seurailu.

    Ns. oireenmukainen hoito päälle, mutta eipä sekään varsinkaan akuutissa kipuvaiheessa voi sisältää mitään suun kautta otettavaa joka rasittaisi lisää. (likimain valtaosa lääkkeistä).

    Voidaan siis oikeastaan puhua, että hengenvaarallisen vaiheen elimistö hoitaakin aina itse ellei sitten käy toisinpäin...Vasta tilanteen helpotettua ja tasaannuttua aletaan tutkia mahdollisia vaurioita ja miten hoitoa jatketaan.

    Mulla todettiin lievä haimatulehdus kesän alussa. En aluksi todellakaan tiennyt mistä oli kyse, kun vatsaa kivisti ja maha oli turvoksissa kuin potkupallo konsanaan. Olin kyllä viikonlopun ryypännyt, mutta niin monena muunakin, etten osannut mitään epäillä.

    Menin ensiapuun (tiistai-aamuna) ja jouduin heti sisälle ja tiputukseen. Ensin epäiltiin umpparia, koska kipu oli juuri sillä alueella, mutta TT:ssa huomattiin lievää turvotusta haiman alaosassa.

    Sokki oli melkoinen kun kuulin että MINULLA on HT! No kipulääkettä ja odotusta että CRP laskee tarpeeksi ja torstaina kotio.

    Eipä tehny kaljaa mieli 3 viikkoon. Mutta sen jälkeen pikkuhiljaa lomalla ottelin kaljaa ja viime viikkoon mennessä ei mitään ongelmia.

    Jälkitarkastus; alkava rasvamaksa ja täyskielto alkoholiin!!! Hiukan pisti taas hikoiluttamaan.

    Kaiken tämän on aiheuttanut ns. normaali kännäys viikonloppuisin, kuitenkin jo noin 13 vuoden ajan... Enpä ois uskonut tällaiseen lopputulokseen päätyväni.

    No itse oon soppani keittänyt ja toisaalta tämä on parasta mitä on mulle sattunut =O)

    Eli toisin sanoen, jos on HT:n saanut niin se on aika yksilöllistä saako sitä alkoholia ottaa vai ei. Minä otin riskin ja ei tullut mitään ongelmia. Toisaalta rasvamaksa-diagnoosin jälkeen en ole ottanut tippaakaan ja tarkoitus on olla muutama kk täysin ilman.

    Äänestä

  • ITSE EN OLE KOSKAAN KOTISIMAA VAHVEMPAA JUONUT--KUITENKIN ALLE 30V TULI ÄKILLINEN TUSKALLINEN HAIMATULEHDUS--SUORAAN TIPUTUKSEEN JA NENÄ-MAHA IMU KÄYNTIIN TOISTA VIIKKOA MENI NOIN--SITTEN KOTIIN----SANOTTIIN ETTÄ PITKÄLLISEN SAPPIOIREILUNI AIHEUTTAMA.. REILU VUOSI TUON JÄLKEEN SAPPIKIVET POISTETTIIN (RAKKO NIIN TÄYS ETTEI VARJOAINE MENNYT--OLI PAKKO TARKISTAA LEIKKAAMALLA) SITTEN SE OLI HOIDETTU.
    KUMPIKAAN EI OLE SEN KOOMMIN OIREILLUT..SIITÄ ON NYT YLI 30V---KIITOS

    Äänestä

oon juonu 4 kuukautta putkeen ja pitäny pari viikkoa taukoa vaan..lopetin nyt kokonaan juomisen niin ylävatta kivut on jatkunut 4 päivää ja viikko sitten oli kauheat alaselkä kivut..meinaa välillä tuntua että nyt lähtee henki ja meinaa paniikki tulla..mitä teen???oksentelua koko aika..tuntuu että sappinestettä tulee oksenuksen seassa???

Äänestä

Entä jos p-amyl arvo onkin 16 ja viitearvot on 25-120. Onko kaikki ok?

Äänestä

Aika vähän. Mulla oli 1184 amyl.

Äänestä

Mistä voi johtua haiman osittainen surkastuminen ?
Minulla on näkynyt TT-kuvissa sellaista, lääkärit ei ota mitään kantaa.

Äänestä

Kannattaa etsiä lääkäri joka ottaa kantaa

Äänestä
  • Ei löydy julkiselta puolelta, eikä yksityisiin ole varaa.
    Ei saa tutkitettuakaan, yksi julkisen lääkäri sanoi yhtä tutkimusta ( labranäytettä ) kalliiksi. Asia jäi siihen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Karritukki kirjoitti:

Minulla todettiin lievä krooninen haimatulehdus. Hakeuduin lääkärille pitkään jatkuneiden erilaisten mahavaivojen takia. Haima-arvoissa Amylaasi oli 195 ja Lipaasi 240, tulehdusarvot olivat lievästi kohollaan. Haima kuvattiin tietokonetomografialla ja siinä todettiin lievä tulehdus. En kuitenkaan saanut mitään lääkkeitä, lääkäri käski olla juomatta alkoholia ja tulla 4 viikon kuluttua uudelleen kokeisiin.

Kipuja minulla ei ole, eikä kovia kipuja ole ollutkaan. Voiko haimatulehdus mennä myös itsestään ohi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu