Ystäväni tiedusteli ja pyysi selvittämään mistä pankista Espoosta saa palvelua englanniksi?
Hän on asunut ja työskennellyt (insinöörinä isossa kansainvälisessä yrityksessä) Suomessa pari vuotta. Taitaa hiukan Suomea, mutta asunnon hankinta harkinnassa, joten haluaisi monimutkaisemmissa asioissa palvelua englanniksi. Oli käynyt yhdessä pankissa ja saanut todella tökeröä palvelua epämääräisellä englannilla.
Millä koulutustaustalla pankissa ylipäätänsä työskennellään eli voiko sieltä edes olettaa saavansa palvelua sujuvalla englannilla?
Kertokaa ihmeessä omia ja ulkomaalaisten ystävienne kokemuksia. Kiitos!
palvelua englanniksi?
5
637
Vastaukset 5
- keksitty
Kannattaa soittaa esim. Nordean asiakaspalvelunumeroon (02003000). Sieltä voi varata henkilökohtaisen palveluajan johonkin Espoon konttoriin henkilölle, joka pystyy palvelemaan englannin kielellä. Uskon, että asia järjestyy tyydyttävällä tavalla.
Jos Nordea ei kelpaa, voi saman palvelun saada muistakin pankeista.- aloittaja
Juuri näin ystäväni toimi. Soitti siis ensin ja varasi ajan puhelimitse. Pyysi saada palvelua englanniksi. Paikan päällä huomasi, että virkailija ymmärsi hänen puhettaan, mutta tämän kielitaito ei riittänyt vastaamaan kysymyksiin ymmärrettävästi. Hän oli siis turhaan vaivautunut paikalle.
Pankissa tarvitaan hiukan eri kielitaitoa kuin kahvilassa tai kaupan kassalla.
Josko jollakulla olisi siis käytännön kokemusta englanninkielisestä palvelusta? Suosittelisin mieluummin soittamaan Nordean englanninkieliseen palvelunumeroon 0200 70 000 (pvm/mpm). Huomaa, että siinä on yksi nolla enemmän kuin suomen- ja ruotsinkielisissä palvelunumeroissa ja tämä palvelee vain klo 10.00 - 16.30.
- yes/no/ööö
Kaverini poikakaveri otti autolainaa Op-pankista. Hän on kotoisin Equadorista ja täällä vakituinen työsuhde. Lainalle kylläkin piti saada takaaja, ymmärrettävää.
Otti lainan jostakin Espoon Osuuspankista. Virkailija oli kuulemma todella ystävällinen ja asiakirjat olivat englanniksi. Verkkopankistakin löytyy englanninkielinen versio, mutta suomenkielinen parempi ja on täten opetellut käyttämään suomalaista versiota.
Pieni asiakkuus, mutta sai kielen vuoksi oman pankkitädin. Ehkä kaikki eivät sittenkään osaa pankissa enkkua. - op bank
Oli asiasta juttua työkavereitten kanssa kahvihuoneessa tänään päivällä.
Molemmat kollegani ovat saaneet hoidettua asiansa osuuspankissa, mutta useimmat heidän tuttavansa ovat asiakkaina nordeassa.
Osuuspankissa palvelu on parempaa eli siellä toimihenkilöt opastavat laajemmin. Ei siis ainoastaan keskustella pankista ja lainasta vaan yleisesti siitä minkälainen prosessi asunnon hankinta Suomessa on ja kuinka se toimii. Tosin englanninkielinen verkkopankki on surkea, mutta molemmat hallitsevat suomea sen verran, että asiat hoituvat myös suomenkielisellä versiolla.
Nordeassa verkkopankki toimii hyvin englanniksi ja myös joitakin esitteitä, mutta palvelu ei niin asiallista ja kielitaitoista. Faktoja kaivattaessa painotti liikaa myymistä.
Intialainen kollegani asioi intialaisen vaimonsa kanssa Osuuspankin Sellon konttorissa tietyllä pankkivirkailijalla. Puolalainen kollegani (sekä hänen ystävänsä ja naapurinsa, joille oli suositellut pankkitätiään) asioi Ison Omenan konttorissa.
Molemmilla oma pankkitäti, suoran puhelinnumeron kera. Ovat ymmärtäneet, että kaikki toimihenkilöt eivät palvele englanniksi, mutta eivät ole kokeneet ongelmaksi, koska henkilökohtainen pankkineuvojan tavoittaa tarvittaessa melko nopeasti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3521051- 69721
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et37646- 41568
- 39542
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht320496- 75461
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22459Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19451