Oksennan (onneksi) ainakin tällä hetkellä harvoin. Osasyy siihen että "osaan" olla oksentamatta on se että vaikka oksentaisin vain kerran enkä mielestäni edes mitenkään rajusti, silmistä katkee verisuonia ja naama tulee täyteen punaisia pilkkuja. Varsinkin silmien alueella. Noloa mennä töihin valkuaiset täynnä punaisia verenpurkaumia. Tämä on varmaan mun onni. Oksentaisin varmaan useammin jos ei näin kävis.
Oksentelu näkyy heti
Mar
131987
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ei tunnetusti tee hyvää ihmisille. juuri verenpurkaumat silmissä, turvonneisuus poskissa, hampaiden kiillon menetys ovat niitä varjopuolia, jotka helposti sivuutetaan puhuttaessa bulimiasta. parhaan valinnan itsellesi teet, kun lopetat oksentelun kokonaan. kun kerran se ei tee sinulle yhtään hyvää? mitä hyödyt siitä? onko se menetetyn ulkonäön arvoista?
ei minusta.
ja olen samaa mieltä. Mutta ei se vaan ole niin helppoa.
eihän täällä olisi montaa bulimikkoa, jos se helppoa olisi...
...itse kävin juuri tänään hammaslääkärissä, kun hampaita vihloo. Totesivat, että kiilteet on pahoin vaurioituneet ja niitähän ei takaisin saa, kun uudet kuoret laittamalla! Että jos on tuhansia ylimääräistä rahaa, niin siitä sitten vaan... :(
on 24-vuotias, sairastaa myös bulimiaa, hampaat niin pahassa kunnossa ettei vitsaile sanoessaan, että tarvitsee 30-vuotis synttärilahjaksi tekarit.
joka kuukausi hammaslääkärille, milloin juurihoitoa, millon paikataan, millon hammas on mätä sisältä, milloin on murentunut suuhun, milloin mitäkin. hampaat tosi ilkeän näköiset. en haluaisi ikinä luopua hyvistä hampaistani, joita onneksi 8 vuoden sairastaminen ei ole pahemmin tuhoutunut.
tosin minulla on sitten mennyt hiukset, kynnet, realiteetintaju ja vähän kaikki muukin. ei se oksentelu ainakaan tilannetta paranna.
oo noin pahasti vaurioituneet. Ei oo mätiä hampaita, eikä juurihoitoja sun muita oo tarvinnu, reikiä vaan ja hammaskiille kadoksissa. Reikiä mulle on kyllä tullu aina, on muutenkin tosi heikot hampaat ja huono hammaskiille. Ei tarvi kun sitrushedelmiä syödä ja limsaa juoda, niin on taas uus reikä jossain... :(
Ja en mä oo oksennellu kun vasta muutaman kuukauden, että sinänsä tilanne ei oo päässy täysin hanskasta... Yritän tässä järkiintyä ja lopettaa touhun tykkänänsä! Tauti ei oo vielä täysin rappeuttanu mieltä ja kehoo, että vielä ei oo liian myöhästä... On vaan niin ääliö, ettei saa otettua itseensä niskasta kiinni. Pientä potkimista vaatis.
*potkii persuksille*
mars tekemään asialle jotain. olet vasta oireillut niin vähän aikaa, että sinulla on hyvät mahd. toipua täysin terveeseen elämään. ja sairaus on helpompi kukistaa, mitä vähemmän aikaa sitä on harrastanut. puhuisitko jollekin luotettavalle aikuiselle/terkkarille/hyvälle ystävälle? jollekin joka olisi tukenasi. se varmasti helpottaisi oloa.
voin sanoa kahdeksan vuoden bulimiakokemuksella, että ei tämä ole järin hääviä. diagnosoitu kasa muita sairauksia, fyysisiä ongelmia, pari vuotta pakkohoitoa, itsemurhayrityksiä, erakoitumista (kaverisuhteet olemattomat) jne jne... olisinpa itse ollut viisas silloin joskus ja kertonut jollekin. mutta turha näin jälkikäteen on jossitella...
Heti tulee paljon tsempimpi olo, kun voi asiasta puhua jonkun kanssa. :) Mua kyllä vierastuttaa ajatus, että puhuisin tästä ainakaan kellekään sukulaiselle. Ahmimista meijän perheellä on muillakin, mut ei sentään oksentelua. Mullakin oli ekaks niin, että vaikka mässäsin kuinka paljon, en silti oksentanu...
Uskon kyllä, että tää on vielä hoidettavissa ilman ammattiapua. Täytyis vaan saada joku vähän niinku kannustaan ja vahtiin mun tekemisiä. Mut niin läheisiä kavereita mulla ei oo, että pystyisin niille asiasta puhuun. Harmi. Ehkäpä mun kandeis kääntyä jossain vaiheessa ravintoterapeutin tms. puoleen. Vois muutenkin vähä tarkastaa noita mun syömisiä. Tää koko bulimia/ahmiminen johtuu niin monista asioista. Oon ihan tunnesyöppö, eli syön joka tunteeseen; niin hyvään kuin huonoon. Sit mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, et välillä voi olla vähä masis jne. Ja nyt kun lopetin tupakoinnin vuoden vaihteessa, ruokahalua on tuplaten, aineenvaihdunta on hidastunut vieläkin enemmän ja paino on noussu jonkun 7 kg! :( Ja sit kun liikun paljon ja yritän laihduttaa, repsahtelen mässäilyihin aika ajoin. Varsinkin viikonloput on pahoja... Että kyllä tää on niin monen yhtälön summa.
meno kuulostaisi järkevälle. ainakin jos näyttää että tilanne vain pahenee. kun yrität syödä normaalisti (=laihduttaa) syötkö silloin tarpeeksi? vähintään 1200 caloria? koska jos syöt alle tuon elimistösi ei saa tarpeeksi energiaa, keho menee ssäästöliekille =paino ei laske -> repsahtaa todennäköisesti ahmimaan. ja kierre on valmis. minusta paras keino parantua bulimiasta on hoitaa ensin ruokailunsa kuntoon. eli opetella syömään täyspainoisesti, tasaisin väliajoin ja terveellisesti. näin ei synny fyysistä himoa ahmia. toiseksi pitää päästä ajatuksesta, että täytyisi laihduttaa, että on paska, läski, huono, ei kelpaa tällaisenaan. sillä sinä kelpaat! olet arvokas ihminen juuri tuollaisena. ja varmasti painon nousu ahdistaa, tiedän kokemuksesta, sillä olen ollut myös anoreksian takia pakkosyötössä. mutta ennen kuin alat laihduttamaan, sinun pitäisi saada itsesi kuntoon. helposti laihduttaminen alkaa mennä epäterveelliseksi, jos rupeaa sairastellessa laihduttelemaan. eli hoitaisit itsesi ensin kunnolla terveeksi ja sitten alkaisit laihduttamaan terveellisesti jos siltä vielä tuntuu. ja varmaan ravitsemusterapeutti/terkkari auttaisi tässäkin tapauksessa. itse pidän esim. ruokpäiväkirjaa, johon merkkaan KAIKKI syömiseni. siitä pystyy katsomaan mm. mikä laukaisi ahmimisen , söinkö normaalin määrän jne. voisit näyttää sitä rt:lle, joka osaa neuvoa mitä pitäisi lisätä/poistaa. ja tuttua tuo tunnesyöminen. alan ahmia jos olen surullinen, vihainen, iloinen. ahmin jopa tylsyyteen, eli melkein koko ajan. pitäisi oppia kanavoimaan tunteitaan, esim. jos olen iloinen, miksi minun pitäisi pilata se ahmimalla, voisin vaikka tehdä sen sijaan itselleni jotain hyvää, ottaa kasvohoidon tj. tai tiedostaa että nyt on surullinen, mutta se ei tarkoita sitä, että nyt täytyy ahmia. minä saan olla surullinen, jos haluan. keksi itsellesi joku keino purkaa tuota tunnetta: piirrä hulluna, maalaa, revi paperia, kirjoita, lähde lenkille, mene nettiin valittamaan, huuda, heittele tyynyjä pitkin huonetta jne. toimii toisinaan minulla. sitten sitä on riehumisen jälkeen niin väsnyt, ettei jaksa enää ahmia. ei bulimia ole vaihtoehto. se täytyy sulkea pois. ei bulimia ole elämäntapa. se on sairaus, joka täytyy hoitaa pois. toivon, että löytäisit jonkun ihmisen, jonka kanssa voisit jutella asioistasi/purkaa tunteitasi. toivottavasti sellainen auttaisi. salailu ei oikein auta mitään ja on vain sinulle raskasta :(
salailu tuntuu vain pahentavan asiaa. Ja on raskas taakka kantaa tällaista yksin. Yritän vielä jonkin aikaa, jos saisin otettua itse itseäni niskasta kiinni. Jos ei vaan ala onnistuun ja jatkan edelleen mässäily-oksentelukierrettä, täytyy kääntyä asiantuntijan puoleen... Tämä on lupaus. :)
Kiitos sanoistasi. Helpottaa kun joku ymmärtää miltä tuntuu ja on kokenut itse saman.
Noista mun syömisistä: Mä kyllä syön normaalisti 5-6 kertaa päivässä. Oon liittynyt Keventäjiin, joten käytän ruokapäiväkirjaa lähes pävittäin (tosin en omista omaa tietokonetta, joten pääsen käyttämään ohjelmaa vain töissä jne.) Tarkoituksena olisi kyllä piakkoin hommata oma tietska, niin pystyisi käyttämään ruokapäiväkirjaa säännöllisesti.
Joo sellainen kitudieetti ei mulle käy ollenkaan, retkahtaisin saman tien mässään. Eli syön kyllä n. 1400kcal päivässä, mutta liikun niin runsaasti, että se kuluttaa noista kaloreista ainakin 200-400 kcal... Mutta pointti oli kuitenkin se, etten näännytä itseäni missään tapauksessa, eli sekään ei selitä miksi ahmin! Voi olla että olen päivän syönyt ihan normaalisti ja sitten illalla silti sorrun mässäilyyn. Ja sitten tulee vaan niin huono omatunto, että menen oksentamaan. Voi olla että se on vaan niin tiukassa oleva tapa (siis tuo iltasyöpöttely). Tylsyyden karkoittaja tms... Että jos en ravitsemusterapeutille mene, niin ehkäpä kannattaa sitten mennä psykoterapeutille. Pääkopassa on ainakin vikaa... aika paljonkin. ;)
muista sitten tuo lupaus :D lähetän telepaattisia ruoskaniskuja sinulle, jos vähänkin aavistan siellä jotain bulimista ;) tosin ei tekis pahaa mullekaan *nolous* on tässä kuitenkin jo 8 vuotta pyöritty. eikä enää vain pysty lopettamaan. huokaus. vaikka motivaatiokin on tällä hetkellä todella korkea ja käyn teraiassa ja rt:llä jne.
ja jos joskus päätät, että tarvitsisit terapiaa, lääkäri tai terveydenhoitaja tekee sinulle lähetteen paikkakuntasi nuorten psykiatriselle polille (uskon että olet alle 23?) ja tuo juttelu on sinulle ilmaista, kuten myös lääkärikäynnit ja rt. onhan se hyvä käydä juttelemassa, jos esim. sairastelun taustalla on jotain käsittelemättömiä asioita tai traumoja.
tuo tylsyyteen syöminen on aivan kamalaa. koko ajan pitäisi olla menossa ja tekemässä kaikkea. vielä kun olen sairaslomalla, niin päivät ovat tooosi pitkiä ja milläs muullakaan ne täyttää kuin ahmimisella. ja sitten vielä päälle unettomuus niin on ne yötkin aika pitkiä... no menisinkö kauppaan? koko ajan pitää olla liikkeessä, ettei ehdi ajatella. nytkin on ihanaa jutella sinun kanssa, kun on hirveä ahmimishimo ja olisin jo kauan sitten lähtenyt kauppaan, mutta koska vastaat niin nopeasti, en ole lähtenyt :D tämä voi jopa mennä ohi. kunpa menisikin. olen tänään syönyt jo sen 1200 cal ja se saisi riittää. että kiitos vain ;)
mutta olisi hyvä käsitellä vaikka yksinäänkin noita asioita, jotka ovat laukaisseet ahmimisen, tai oksentamisen, joka tuli myöh. kuvioihin. ettei sairaus joskus uusiintuisi samassa tilanteessa. mikä ajoi sinut oksentamaan?
Lupaan pitää sanani. :)
Nyt olen kyllä suht ylpeä itsestäni, lähdin perjantaina tallinnan risteilylle ja tuli herkuteltua ja juopoteltua koko viikonloppu... Että terveellisesti ei siis tullut suinkaan eleltyä. Mutta pointti on se, että kertaakaan en oksentanut! Vaikka tulikin vähän ylensyötyä (varsinkin laivan buffetissa), niin kertaakaan ei tullut edes mieleen, että oksentaisin... :) Että jotain parannusta on tapahtunut. :)
Mitenkäs sun viikonloppu meni? Pääsitkö ahmimishimon yli? Harmi kun en voinut olla sun kanssa juttelemassa, niin olisin voinu tsempata sua... :)
Niin, kun puhuit tuosta mahdolliseen terapiaan menosta, niin voishan sitä harkita jos ei muuten itseensä kasaan saa. Mutta en mä alle 23v ole, täytän 26 tänä vuonna... Minkä ikäinen itse olet? ja minkä ikäisenä sä hankkiuduit hoitoon?
Kyllä tekisi varmaan hyvä käsitellä näitä asioita/ongelmia ihan itsekseenkin. Kyllä mä oon sitä miettinyt, että mitenkä tähän tilanteeseen oikein ajauduin. Aina oon ainaskin ollut liian keskittynyt paino- ja ulkonäköasioihin. Jo varhaisteininä sitä mietti että oonko lihava jne. Että koko nuoruus ja osa aikuisiästäkin on mennyt ruoasta stressaamisessa. Teininä olinkin ajoittain hieman ylipainoinen. Sitten tuossa 20 ikävuoden tienoilla aloin urheileen paljon ja sain itseni laihdutettua mieluisiin mittoihin (kiitos myös sporttisen poikaystäväni). Mutta sitten kun erosin hänestä, aloin syömään suruuni ja ahdistukseen ja lihoin vähä vähältä melkein kaikki kilot takasin... :-/ Että kyllä tämä mun syömiseni on aina ollut tunteisiin sidoksissa. Tunnesyöpöttely on siis omasta mielestöni kaiken takana. Siitä kun pääsisi eroon, niin uskon selättäväni tämänkin taudin.
Oksentaminen alkoi sitten siinä kohtaa, kun omatunto kolkutti niin lujaa, että oli pakko "perua" ylensyöminen jotenkin ja palata ruotuun. Halusin pysyä kontrollissa syömisen ja reenailun suhteen, koska sillon musta aina tuntui siltä, että oikeasti hallitsen elämääni ja voin hyvin. Jos saan pidettyä itseni ja syömiseni sillai ruodussa, etten syö niin paljon että lihon (tai muuten syö liikaa herkkuja), niin ei mulla ole mitään tarvetta oksentaa. Koska nimenomaan juuri se herkkujen(roskaruoan syöminen aiheuttaa tosi huonon omatunnon; ei niinkään tavallisen ruoan syöminen. Eli jos pystyn jollain konstilla jättään herkut syömättä, niin mulla ei oo mitään hätää... :) Ehkä helpommin sanottu kuin tehty, mutta muutakaan ei voi kuin yrittää pikku hiljaa. :) Mikä sut sitten alunperin ajoi bulimiaan? Mielenkiintoista kuulla toistenkin tarinoita.
Tsemppiä viikon alkuun kuitenkin! :)
hienoa, onneksi olkoon onnistuneesta vkolopusta :D olen ylpiä sinusta. nuo buffetit ja muut ovat tosi haasteellisia, minulle ainakin, kun ruokaa on tarjolla niin sataa ja tuhatta sorttia ja kaikkea tekisi mieli maistella. mutta kaikkea saisikin maistella ihan hyvällä omalla tunnolla; ei sitä aina laivalla ole ;)
oho, meni ikäarvio vähän pieleen. arvioin sinut enemmin omaan ikäluokkaani. itse täytän 21.
vkoloppu oli yhtä helvettiä täällä. viimeisetkin rahat menivät viemäristä alas. mutta eilen tein (sadannen ja tuhannen kerran) päätöksen, että nyt parannan itseni lopullisesti kokonaan! aina se on ollut sellaista että kyllä minä bulimiasta haluaisin parantua, mutta en syömishäiriöstä... piilotin vaa´an kaappiin ja ainakin tämä päivä on sujunut ihan hyvin. vielä kun olisi joku joka kertoisi miten sitä normaalia elämää harrastetaan. olen vähän hukassa sen suhteen. en edes muista millaista on elää normaalia elämää.
sairastuin kahdeksan vuotta sitten... vai yhdeksän, en pysy enää laskuissa mukana. kauan sitten jokatapauksessa. syitä on varmaan monia. olen koko elämäni ollut kauhean ulkonäköpainotteinen, aina liian läski ja ruma. vaikka nuoruudessa olin tasan normaalipainoinen. siitä sitä sitten ollaan menty bulimiasta ortoreksiaan ja taas bulimiaan. ollaan harjoiteltu maratonia varten ja oltu pakkohoidossa pari vuotta. letkuissakin olin anoreksiaa sairastaessani. mutta mikä pahan tappaisi; bulimia on ja pysyy.
ääh. olisi paljon kerrottavaa. jos haluat voit mailia minulle. jos kaipaat tukea, apua, ihan vaan kuuntelijaa. olen kuitenkin pohjalla käynyt useasti ja nähnyt miltä siellä näyttää (ei miltään) voisin välillä laukoa kaikkitietäviä viisauksiani samalla kun itse häröilen ja yritän olla häröilemättä. ei ole pakko, jos vaivaannut tms. mutta pistän sen nyt varmuudeksi tähän kuitenkin: [email protected]
minulla on myös sh-blogi, jos joskus haluat käydä lukemassa. ei ole kyllä mitään järin tervettä tekstiä...
http://jahuomispaivakoittaakuolema.blogspot.com/