Olen tässä miettinyt, kun meidän pikkulikka aina välillä riehuessaan tai jos on oikein innostunut rupeaa jännän kuuloisesti rohisemaan. Rohisee aina hetken aikaa, yskii muutaman kerran ja yrittää kakoa jotain kurkustaan ja sitten lopettaa. Kestää yleensä muutaman minuutin tuo rohina. Näin käy yleensä silloin, kun meille tulee vieraita ja koira tohottaa niiden perään innoissaan.
Koira on tehnyt tätä jo pennusta asti tosin viime aikoina on hieman yleistynyt. Rupesin tarkemmin miettimään niin yleensä tuo rohina on yleisempää keväisin.
Olisiko mahdollista, että koiralla olisi jonkinlainen rasitusastma? Olen kuullut, että koiralla voi olla ihan tavallinen allerginen astma, mutat voisiko rasituksesta seurata jonkinlaisia astmaattisia kohtauksia myös koiralle?
Eläinlääkärille ei ole tullut mainittua asiasta ja ei sinällään tunnu koiraakaan liiaksi vaiva haittaavan. Muutaman minuutin aina kerrallaan rohisee ja sitten jatkaa leikkejään tai tohottamistaan normaalisi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
koiralla rasitusastma?
5
598
Vastaukset
- sulla kyseessä
niin se on niillä ihan yleistä ainakin. Hetken aikaa kestää ja menee ohi, raakkuminen. Vanhemmiten alkaa oireilla enemmän ja jotkut jopa leikataan. Mutta tuo leikkaus on niin kallis ja työläs ja moni siihen menehtyy että eläinlääkäritkään eivät niitä hevillä tee. Johtuen siitä kun ne ovat niin jalostettuja ja kaulan röörit jotenkin vialliset. Ei se niin vaarallista kuitenkaan ole, ellei ala kokoaikaista olemaan.
- ap.
rodultaan sheltti..
- mikä tulee
mieleen, koska on madotettu? Suuri määrä suolinkaisia, osa nousee henkitorveen ja matkaa keuhkoihin, saa koiran yskimään
Kaikki on mahdollista,joten kannattaa tutkia.
Lähinnä kuitenkin minullekkin tuli mieleen sydämestä johtuva kuitenkin.
Myöskin tuli mieleen tulehdukset.Toi kevät voisi viitata jonkin sortin yliherkkyyden aiheuttamiin oireisiin (allergia,tai vaan ihan herkkyys jokkekin siitepälylle tai pölylle kaduilla mm.)
Kannattaisi noit tarkistaa kunnolla.Että tietäisi missä mennään ;)- majola
Saitko koskaan selvyyttä koiran rohinaan? Meillä on nyt ihan samanlaista...
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi634010Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783648- 423175
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192538Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!222387Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa482134- 482005
- 471758
- 361690
- 301556