Puolustustaistelut

Suomi kävi erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan puolustaen itsenäisyyttään ja demokraattista poliittista järjestelmää. Kyllä se näin on. Kommunistien väitteet on häpeällisiä ja loukkaa veteraanien työtä. Hävetkää.
3159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

veteraaneille.

Multimediaesitys Suuren Isänmaallisen Sodan voitosta ja voittajista
http://www.pobediteli.ru/

Äänestä

Olipa kerran kaksi diktatorista järjestelmää, ja kaksi valtiota. Niistä toinen uhkasi Suomen itsenäisyyttä sanoillaan ja teoillaan. Toinen tarjosi Suomelle apua ja tukea.

Kumpi olisi pitänyt valita? Aivan, kommunistien mielestä ensinmainittu, koska se olisi taannut heille (kommunisteille) vallan myös Suomessa. Ja sekös houkutti.

Valitsimme tietenkin jälkimmäisen, ja se oli viisas valinta. Pystyimme puolustautumaan ensimmäistä vastaan menestyksekkäästi niin, että vieläkään, 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen, eivät kommunistit ole pystyneet pettämään Suomea ja liittämään suureen naapuriinsa, joka on tavoitteena ollut.

Mutta historia on voittajan historia. Diktatuuri, joka tuhosi 10 miljoonaa omaa kansalaistaan, julistettiin sodan jälkeen voittajaksi diktatuurista, joka tuhosi 6 miljoonaa omaa kansalaistaan. Ensimmäinen julistettiin hyväksi voittajaksi ja jälkimmäinen pahaksi häviäjäksi, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Ensimmäisen diktatuurin puna-armeijahan löi ihan itse ja yksin toisen diktatuurin ja meidän on kiittäminen tätä ensimmäistä diktatuuria yhä edelleen siitä. Puna-armeijahan ei ollut paha, vaan jakoi vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa (kas kun ei kukkia ja suklaata) ympäri Eurooppaa. Niinpä valloittajaa ja veljeskansan itsenäisyyden häpäisijää edustava pronssisoturi kukitetaan säännöllisesti Tallinnassa ja ensimmäisen diktatuurin jälkeläiset ovat sitä mieltä, että Stalin oli hyvä jätkä.

Saksalaiset ovat oman jälkipyykkinsä pesseet, katsoneet peiliin, ja katuneet. Sitten kun kommunismin jälkipyykki joskus vielä Venäjällä pestään, on siellä aika tehdä samoin. Mutta sitä ennen siellä ollaan sitä mieltä, että oli meillä hyvä diktatuuri, kun niin voitimme saksalaiset.

Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ihminen ymmärtää, että diktatuuri on pahasta, olipa nimenä fasismi tai kommunismi. Ja että nämä ja näiden jäljet on kitkettävä maan päältä. Vain keskikaljasaavillisten pehmittämillä aivoilla voidaan ajatella että "kyllä venäläiset olivat hyviä tovereita kun meitäkin vastaan sotivat".

Hävetkää kommarit. Vain maanpetturi kyseenalaistaa sotaveteraaniemme saavutukset ylivoimaista diktatuuria vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erillissota kirjoitti:

Suomi kävi erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan puolustaen itsenäisyyttään ja demokraattista poliittista järjestelmää. Kyllä se näin on. Kommunistien väitteet on häpeällisiä ja loukkaa veteraanien työtä. Hävetkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu