Mistä johtuu, kun käy kipeästi yhdynnässä? Varsinkin takaapäin ja olemme myös kokeilleet sitä, että makaan pöydällä ja mieheni työntelee siitä. Se tuntuu tosi pahalle. Peniksen koosta se ei ole kiinni,miehelläni on ihan sopivan kokoinen, lähetyssaarnaaja-asennossa vaan tuntuu hyvältä ja olen saanut orkunkin siinä. En uskalla edes kokeilla muita asentoja kun pelkään, että se sattuu. Mieheni haluaisi että ratsastaisinkin, mutten uskalla, kun pelkään sen sattuvan. Onko muilla kokemuksia vastaavasta kivusta? Tykkäisin takaapäin-asennosta, mutta se ei tunnu ollenkaan hyvältä.
kipu
onko tietoa
134555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mulla sama juttu. eilen aamulla kun rakasteltiin, mua sattui aivan kammona takaapäin. sitten kun mies työntyi ihan pohjaan, ni johan silmissä soi! ennen ei ole sattunut, mut nyt tuntui pahalle.
Viittaa endometrioosiin,käy gynellä.
On ihan luonnollista että naiseen vähän sattuu, eikä sitä pidä hätkähtää. Parittelussa naisen rooli on alistua. Ajan myötä siihen kuulemma tottuu ja siitä alkaa pitämäänkin.
hyvä tyttö.
Takaapäin naidessa voi herkemmin sattua, kun penis voi osua kohdunkaulan suuhun. Itse kokisin että juuri ennen kuukautisia se käy herkemmin.
Mutta yleensä kipu on merkki sairaudesta. Tuolla joku mainitsi endometrioosin, joka voi olla yksi syy - ja se ei välttämättä selviä perinteisellä gynekologisella tutkimuksella edes.
Ratsastusasennossa mielestäni sattuminen on hyvin harvinaista, koska siinä nainen voi itse säädellä penetraation syvyyttä. Ratsastushan tapahtuu siten että lantiota liikutetaan ees-taas hieroen klitorista peniksen tyveen, EIKÄ siten että pompitaan ylös-alas kuin lipputangon nupissa istuen.
Jos vain kunto kestää, niin tottakai sitä voi lantiollaan naida miestä myös paukuttaen sitä niin, että syntyy 5-10 sentin edestakainen liike.
Näin miehenä voin sanoa, että se ylösalas pomppiminen tuntuu kaikkein parhaimmalta. Pimppa puristelee mukavasti kyrpää ja koko matkalta tulee hierontaa.
Kuntoahan tuo naiselta vaatii, joten ei onnistu ihan jokaiselta.
Itse olen useamman naisen kanssa huomannut saman, lienenkö sitten hiukan liian pitkä "sieltä". Parhaiten tuloksiin on sitten päästy juuri sillä ratsastamisella eli rohkeasti vaan menet päälle niin löydät itse sen sopivimman tavan yhdyntään.
Jos mulla joskus jossain asennossa sattuu niin nimenomaan ratsastaessa. Joskus hyvin harvoin myös lähetyssaarnaajassa, mutta se menee ohi kun aloittelee varovasti. Ratsastuksesta en pidä hirveästi muutenkaan, mutta vaihtelun vuoksi sitäkin voi silloin tällöin harrastaa mikäli kipu ei sitä estä. Takaapäin-asennoissa taas selkä rasittuu...eli mitä tästä opimme; vaihdellaanpas asentoja tarpeeksi usein ettei tule minkäänlaisia rasitusvammoja.
Ja milloin sitten sattuu? Just ennen kuukautisia ja niiden jälkeen on herkin vaihe. Ei aina.
Mitä hittoa? Takaapäin selkä rasittuu? Ootko joku mummo?
No, lähinnä selkä rasittuu silloin, jos makaan vatsallani ja mies makaa päälläni. Siinä asennossa ei jaksa olla alaselkäkipujen takia kovin kauan, vaikka se sinänsä hyvältä tuntuisikin. Takaapäin seksin harrastaminen oli meillä aluksi melko vaikeaa, koska poikaystäväni tuppasi luiskahtamaan herkästi ulos. Siihen auttoi lopulta se, että taivutan selkääni siten, että takapuoleni nousee vähän ylemmäksi muuhun selkärankaan nähden - ja tämän asennon ylläpitäminen käy aika lailla alaselkään pidemmän päälle. Kontalleen nouseminen auttaa tähän pulmaan, mutta tekniikan kanssa pitää olla tarkkana ettei kulma katoa...
Ja voi sitä nuoremmillakin paikat reistata. Esim. urheiluvammat voivat vaivata. Tai joku tietty asento voi saada aikaan suonenvedon. Kyse on kuitenkin kahden ihmisen osien sovittelemisesta yhteen, ja kaikkihan me tunnetusti olemme erilaisia...joidenkin parterien kanssa täytyy vain venyä enemmän että saa kaiken napsahtamaan kohdilleen. Tai jotain ;).
Vanha kansa tietää että kipu on kiihottavaa. Sekä alistetulle kohteelle, että sille joka sitä aiheuttaa.
"Ai, sattuu..."
"Hiljaa huora!"
Uros: "Ai älä, älä työnnä enää yhtään enempää pöydänjalkaa mun perseeseen!"
Domina: "Turpa kiinni homo. Tykkäät tästä kummiskin."
(Tämä keskustelu käytiin sessiossamme 20.8.2003 klo 17.52.)