ABC...DEF......

Kauhulla odotan kun ABC avataan ja kylän juntit alkavat rällätä edestakaisin kylän ja ABC:n väliä. Autot täynnä porukkaa, auton kunto niin ja näin(paitsi tietysti äänentoisto on bassojen osalta kunnossa), kaikkein selvimpänä oleva ajaa jne.
Menneinä vuosina kyseinen pätkä kasiseiskaa oli Suomen vaarallisin. Pelkäämpä että kuolonuhreilta ja loukkaantuneilta ei tulla välttymään kun nämä pösilöt alkavat loputtoman rallinsa.
Kun lukee Haapaveden palstalta paikallisen ABC:n kokemuksia, voi vain kuvitella mikä meininki täällä saadaan aikaiseksi. Onhan Pyhäjärven puupäät aivan omaa luokkaansa. Toivottavasti turvallisuushenkilökuntaa on tarpeeksi ja poliisit tekisivät viimeinkin työnsä kun hälytyksensä saa. Liikaa on jo taputeltu päähän rakkaan peräkylämme sakilaisia. Kaikki ovat palanneet kotipesään vankilan kautta samoihin rötöksiinsä.
PS: en ole pessimisti vaan inhorealisti
81106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

24h auki olevilla huoltoasemilla on jo vartijat paikalla ainakin ajoittain. Muuten ei onnistu, kun paikalla "joutilaita" niin paljon! Voi, voi myyjäparat!

Äänestä

Ovat rälläämässä tälläkin hetkellä,tutkaa enemmän oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.Ovatpahan pois kekustasta hulinoimasta.Onneksi ABC tulee.

Äänestä

Vai että juntteja ja puupäitä, mikähän Eskoperän Elvis moisia typeryyksiä oikein kirjoittaa.

Äänestä

pessimistien Pyhäjärveä! Jos ei tee mitään, tulee sanomista, jos tekee jotain, tulee sanomista. Meneppä peilin eteen ja katso, missä on vika!!! Se taitaa katsoa sinua silmiin, Kysy kuvajaiselta, mikä minua vaivaa!!!

Äänestä
  • sanoa,käy useammin postilaattikkoasi pidemmällä näkisit,ja kuulisit enemmän.

    Äänestä

  • vaan noita lieveilmiöitä, mitä 24 h alkoholianniskelu tuo!

    Äänestä

  • ABC:n tuloa kirjoitti:

    vaan noita lieveilmiöitä, mitä 24 h alkoholianniskelu tuo!

    Kyllä mäyräkoiria saa muualtakin riittävästi.Joka huoltoasema työntää alkoholia,ajat muuttuu ennen huoltoasemaa tarvitsi auto nyt kuski.Kilpailua alalle.

    Äänestä

  • ABC:n tuloa kirjoitti:

    vaan noita lieveilmiöitä, mitä 24 h alkoholianniskelu tuo!

    ootteko kuullu alkoholilaista?
    kaljaa ei myydä missään huoltsikalla tai kaupassa 9-21 välisen ajan ulkopuolella.
    Ei se abc mikään 24h kaljan ostopaikka oo, vaikka sieltä kaikkea muuta 24h saakin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voivoivoi sanoi Einari kirjoitti:

Kauhulla odotan kun ABC avataan ja kylän juntit alkavat rällätä edestakaisin kylän ja ABC:n väliä. Autot täynnä porukkaa, auton kunto niin ja näin(paitsi tietysti äänentoisto on bassojen osalta kunnossa), kaikkein selvimpänä oleva ajaa jne.
Menneinä vuosina kyseinen pätkä kasiseiskaa oli Suomen vaarallisin. Pelkäämpä että kuolonuhreilta ja loukkaantuneilta ei tulla välttymään kun nämä pösilöt alkavat loputtoman rallinsa.
Kun lukee Haapaveden palstalta paikallisen ABC:n kokemuksia, voi vain kuvitella mikä meininki täällä saadaan aikaiseksi. Onhan Pyhäjärven puupäät aivan omaa luokkaansa. Toivottavasti turvallisuushenkilökuntaa on tarpeeksi ja poliisit tekisivät viimeinkin työnsä kun hälytyksensä saa. Liikaa on jo taputeltu päähän rakkaan peräkylämme sakilaisia. Kaikki ovat palanneet kotipesään vankilan kautta samoihin rötöksiinsä.
PS: en ole pessimisti vaan inhorealisti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu