RICHIE ESPAN LÖYTÖKOIRA...LUKEKAA1

Hei!
Itse halusin antaa kodin koiralle, joka on kärsinyt ihmisen pahuudesta ym. Ja kun oma koirani siirtyi taivaankaarisillalle reilu vuosi sitten. Oli pitkän harkinnan jälkeen asia aivan varma.
Richie lensi kuuden muun koiran kanssa Malagasta
Suomeen. Kaikki on mennyt hyvin. Rimpula on mitä rakkain ja se näyttää sen. Onneksi se ei ole menettänyt luottamustaan ihmisiin. Vaikka oli asunut parvekkeella toisen koiran kanssa melki koko elämän. Turkki oli ollut kuin panssaria. Niitä ei oltu huomioitu millään..nuoret tytöt olivat vain naureskelleet...Nyt Rimpula on saanut reilun viikon ajan rakkautta ja huolenpitoa varmaan enemmän kuin elämänsä aikana.
Olen joka päivä onnellisempi, että sain pienen rakkaani tänne Suomeen. Ei voi olla kultaisempaa ja kiltimpää koiraa...ei ole tehnyt mitään pahoja. Ei ole tarvinnut korottaa ääntä. Jota en muutenkaan tekisi. Kaveri on elämäni parhain teko.Ja just kun katsoin Espanjan koirat sivuja tekisi mieleni ottaa Richielle kaveri. Mutta pitää vähän itseänsä hillitä.
Tutustukaa esim. espanjan koirat sivuun...
Katsokaa niiden reppanoiden silmiä, ne kertoo kaikki.
Onnelliset: Merituuli ja Richie

SUURET KIITOKSET: VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖILLE pyytettömästä ja arvokkaasta työstä.
Minä ja Richie ollaan tosi ONNELLISIA!
3828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olet todella kiltti ihminen,
Koirat ovat ihania, ja niitä pitäisi kohdella aina hyvin, onneksi Rimpulalle kävi hyvä tuuri. Kun pääsi sieltä sinun hoitoosi. Pidä huoli alussa ainakin et Rimpula ei pääse karkuun. Ennen kuin tottuu suhun. En tiedä kauan sulla on Rimpula ollut. Hyvää jatkoa sinulle ja Rimpulalle

Äänestä
  • Me ollaan vietetty nyt toista viikkoa laatuaikaa.
    En antas sitä mistään hinnasta pois.
    En ikinä olisi uskonut, että minulle "lentää" Malagasta tällanen hurmuri.
    Kyllä minä olen onnenpekka ja näkee Rimpulastakin, että nauttii ja se näyttää sen joka hetki.
    Ei voi päästää yhtään irti, eides isolle takapihalle..
    Kiitoksia ja hvyää kesän odotusta kaikille!
    Meille se tulee olemaan erilainen...enemmän sisältöä....

    Äänestä

  • tuuli64 kirjoitti:

    Me ollaan vietetty nyt toista viikkoa laatuaikaa.
    En antas sitä mistään hinnasta pois.
    En ikinä olisi uskonut, että minulle "lentää" Malagasta tällanen hurmuri.
    Kyllä minä olen onnenpekka ja näkee Rimpulastakin, että nauttii ja se näyttää sen joka hetki.
    Ei voi päästää yhtään irti, eides isolle takapihalle..
    Kiitoksia ja hvyää kesän odotusta kaikille!
    Meille se tulee olemaan erilainen...enemmän sisältöä....

    Ja hyvää kevättä! Ihanaa että sai sinun luota hyvän kodin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuuli64 kirjoitti:

Hei!
Itse halusin antaa kodin koiralle, joka on kärsinyt ihmisen pahuudesta ym. Ja kun oma koirani siirtyi taivaankaarisillalle reilu vuosi sitten. Oli pitkän harkinnan jälkeen asia aivan varma.
Richie lensi kuuden muun koiran kanssa Malagasta
Suomeen. Kaikki on mennyt hyvin. Rimpula on mitä rakkain ja se näyttää sen. Onneksi se ei ole menettänyt luottamustaan ihmisiin. Vaikka oli asunut parvekkeella toisen koiran kanssa melki koko elämän. Turkki oli ollut kuin panssaria. Niitä ei oltu huomioitu millään..nuoret tytöt olivat vain naureskelleet...Nyt Rimpula on saanut reilun viikon ajan rakkautta ja huolenpitoa varmaan enemmän kuin elämänsä aikana.
Olen joka päivä onnellisempi, että sain pienen rakkaani tänne Suomeen. Ei voi olla kultaisempaa ja kiltimpää koiraa...ei ole tehnyt mitään pahoja. Ei ole tarvinnut korottaa ääntä. Jota en muutenkaan tekisi. Kaveri on elämäni parhain teko.Ja just kun katsoin Espanjan koirat sivuja tekisi mieleni ottaa Richielle kaveri. Mutta pitää vähän itseänsä hillitä.
Tutustukaa esim. espanjan koirat sivuun...
Katsokaa niiden reppanoiden silmiä, ne kertoo kaikki.
Onnelliset: Merituuli ja Richie

SUURET KIITOKSET: VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖILLE pyytettömästä ja arvokkaasta työstä.
Minä ja Richie ollaan tosi ONNELLISIA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu