---
Näitä ovat usein ne, joilla on suuri, yli 150 000 euron asuntolaina. Näin suuria on viisi prosenttia asuntolainoista.
SIIS VAIN 5%, HAH! Liekö tuosta pienestä määrästä kukaan edes tällä palstalla roikkumassa, hamaan hukkaan menevät tyfnyjen kinkkujut, sääli.
T. 90 000 lainaa 240 000 euron talosta
---
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1168048
[Mirva Heiskanen 9.5.2007]
Korot nousevat, mutta se ei meitä asuntovelallisia huoleta! Tämän paljastaa Finanssialan keskusliiton tänään julkistama tutkimus.
Suomalaisten velkaantumisaste hipoo jo sataa. Se tarkoittaa, että suomalaisilla on velkaa yhtä paljon kuin käytettävissä olevia tuloja.
Herranjestas! Asuntolainan kilpailuttaminen on vähentynyt.
Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset ovat silti yhtä varsin velattomia. Monella kansakunnalla, kuten vaikkapa amerikkalaisilla, on enemmän velkaa kuin tuloja. Nyt Yhdysvalloissa onkin jonkinmittainen asuntolainakriisi ja asuntojen hinnat ovat laskeneet.
Velkaantuminen ei jakaudu tasaisesti. Joka toisella suomalaisella on lainaa. Asuntolaina on yleisin laina, sitä on lähes joka kolmannella suomalaisella. Eniten lainaa on lapsiperheillä.
Isoja asuntolainoja ottaneet ovat innostuneet lainaturvavakuutuksista, joita pankit ovat aktiivisesti asiakkailleen kaupitelleet. Asuntovelkaisista jo 38 prosentilla on lainaturvavakuutus.Vakuutus on otettu useimmiten sen varalta, että lainan maksaja kuolee, vammautuu työkyvyttömäksi tai joutuu työttömäksi.
Entäpä jos korot vielä nousevat? Miten käy asuntovelallisten?
Suomalaisia ei koronnousu pelota. 72 prosenttia asuntovelallisista kertoo varautuneensa koron nousuun. Koron nousuun on varauduttu joko säästöillä tai sitten rahaa on niin paljon, ettei koron nousulla ole vaikutusta.
Vain pieni osa - neljä prosenttia koronnousuun varautuneista - on ottanut lainaansa korkokaton. Näitä ovat usein ne, joilla on suuri, yli 150 000 euron asuntolaina. Näin suuria on viisi prosenttia asuntolainoista.
Huolestuttavaa on, että asuntolainan koron kilpailuttaminen on vähentynyt. Tutkimuksen mukaan joka toinen asuntolainaa harkitseva aikoo pyytää lainatarjouksen vain omasta pankistaan.
Runsas joka kolmas asuntolainaa harkitseva aikoo kilpailuttaa pankkeja. Kaksi kolmasosaa vastaajista kertoo, ettei ole kilpailuttanut nykyistä asuntolainaansa lainkaan koko laina-aikana.
Asunnot kallistuvat, asuntolainat kasvavat ja laina-ajat pidentyvät. Kun yhdeksän vuotta sitten suomalainen otti asuntolainan keskimäärin 11 vuodeksi, on keskimääräinen laina-aika nykyisin 18 vuotta.
Opiskelu ei ole lainan väärti
Lähes puolella 29-34-vuotiaista on kulutusluottoa. Myönteistä on, että nuorilla, alle 28-vuotiailla on keskimääräistä vähemmän kulutuslainaa.
Paljon puhuttujen pikavippien käyttö on tämän tutkimuksen mukaan vielä harvinaista. Tutkimukseen vastanneista vain 0,2 prosenttia sanoi käyttäneensä pikavippiä.
Yksi laina, josta suomalaiset eivät innostu, on opintolaina, jota on ottanut vain 13 prosenttia opiskelijoista.
Lainanottajat eivät ole köyhiä, vaan keskimääräistä suomalaista rikkaampia. Puolella niistä, joilla on lainaa pankista, on myös säästöjä tai sijoituksia. Asuntovelallinen on usein myös rahastosäästäjä.
Tili on turvallinen paikka
Yli puolet suomalaisista säästää tai sijoittaa - on makukysymys, kumpaa sanaa haluaa käyttää. 43 prosenttia suomalaisista ilmoittaa tekevänsä sijoituksia tai säästävänsä seuraavan kuukauden aikana.
Pankkitili on edelleen suosituin säästöpossu. 47 prosenttia säästävistä suomalaisista kertoo säästävänsä tilille. Vajaa puolet näistä säästää käyttelytilille, suurempi osa jonkinlaiselle sijoitus- tai säästötilille.
Rahastot voittavat osakkeet - rahastosäästäjien määrä ohitti osakesäästäjien määrän jo vuonna 2004. Kun ihmisiltä kysytään, mihin he aikovat tulevaisuudessa säästönsä ohjata, rahasto nousee jo käyttelytiliä suositummaksi kohteeksi.
Rahastoyhtiö Seligson & Co:n tuoreen neljännesvuosikatsauksen mukaan vuonna 1991 suomalaisten sijoitusrahastojen pääoma oli 400 miljoonaa markkaa, siis noin 68 miljoonaa euroa. Maaliskuussa 2007 sijoitusrahastojen markkina-arvo oli 64,7 miljardia euroa.
Neljännes sijoitusrahastojen varallisuudesta on yksityishenkilöiden rahaa: kotitalouksilla oli sijoitusrahastoissa viime vuoden lopulla 17,3 miljardia euroa. Vuotta aiemmin suomalaisilla perheillä oli rahastosijoituksia 11,6 miljardin euron arvosta. Mukana on aitoa kasvua, mutta osa arvonoususta selittyy osakekurssien nousulla.
Vakuutussäästöjä kotitalouksilla oli viime vuoden lopussa 20,7 miljardin euron arvosta. Osa näistäkin rahoista kiertyy vakuutusyhtiön kautta rahastoihin, sillä yhä useampi säästövakuutus on nykyisin rahastoon sijoittava, sijoitussidonnainen vakuutus.
Kotitalouksien osakesijoitusten arvo vuoden lopussa oli 26,5 miljardia euroa. Kannattaa tosin muistaa, että osakevarallisuutta on vielä harvalla suomalaisella. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATTin mukaan sijoittajia, joilla on salkussaan usean yhtiön osakkeita, on Suomessa vain noin 100 000. Suuri osa - yli 40 prosenttia - Suomen 700 000:sta "osakesijoittajasta" on perheitä, joilla on yhden tai kahden yhtiön osakkeita.
Finanssialan keskusliitto haastatteli tutkimustaan varten helmikuussa 2 400 suomalaista eri puolilta Suomea.

Vastaukset 2
Vanhimmat
jou
huomioidaan, että ylimmällä tuloluokilla suurimmat lainat on.
Keskimääräinen asuntolaina on vain 65.300 euroa.