tietävät missä Capitan suhteen mennään, mutta en usko kenenkään vaarantavan täällä tai muroissa, satojen tuhansien tai suurempien tuottojen saamista, vain voittaakseen väittelyitä.
Vähän voi toki rohkaista pimennossa olevia tovereita, mutta siihen se jää.
Lapsellista kuvitella että kukaan esittäisi todellisia todisteita keskustelufoorumilla, varsinkin kun kaikki epämukavat tosiasiat väännetään valehteluksi tai väärennöksiksi.
Hetken vielä kestää kriitikoiden juhlinta, mutta juhlat ovat loppumassa ja sitten on selitysten ja salaliittoteorioiden vuoro.
Kun tietää olevansa oikeassa, ei julkinen painostus paina. Uskonsa ja mututodisteiden varassa olevat sensijaan turvautuvat sensuuriin, epämukavan totuuden peittämiseksi.
Suomi on yhden totuuden maa. Tänne ei mahdu enemmistön tuomitsematta muita mielipiteitä. Enkä pelkästään tämän jutun pohjalta kysy, plemmeko menossa median kaupallisuudesta johtuvaan sensaatiohakuiseen anarkiaan, missä todisteilla ei ole merkitystä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
mitä paskaa tänne taas tuupataan. Pyydä lääkäriltäsi hieman vahvemmat lääkkeet.
Lehteen tulee ilmoitus, että kuittia vastaan saa noutaa Punanotkon poliisiasemalta rahaa !
Pelkkä tiliote Matti Meikäläinen > MoneyBookers ei riitä ! Koska rahaa on voinut siirtää muuallekin. Nordean tiliotteessa näkyy vain siirto MB:lle. No sähköpostissahan lukee WC, heh heh helppo väärentää.
Eli virallinen sijoitustodistus EU:n direktiivien mukainen, ei mikään Panaman notaarin antama WC paperirulla.
Että nyt on vain kysymys siitä kuka itkee vähiten kun asia selviää. Rikoshyöty menee valtiolle ja petetyt saa palautuksia. Hyvät mahdollisuudet näyttäisi olevan niillä jotka on rikosilmoituksen tehneet kun niitä on toistaiseksi noinkin vähän. Epäilen josko tuota koko summaa poliisi saa haaviin, mutta huomattavan osan kumminkin.
Ne jotka ovat rikoshyötyä saaneet, saavat tietysti eniten nenilleen ja jonkunlaisen tuomionkin. Osa petetyistä päässee omilleen noloina sinisilmäisyydestään.
univaikeuksea ku sponssatut kyselee rahojaan ja krp kehoittaa yekemään rikosilmoituksen.
"Kun tietää olevansa oikeassa, ei julkinen painostus paina."
- Painaahan se, koska sinä kirjoittelet tänne.
"...missä todisteilla ei ole merkitystä."
- Nimenomaan wc-sijoittajat ummistavat silmänsä todisteilta.
WC-uskonto on ällistyttävän voimakas.