Globalisaation (työmarkkinoiden kansainvälistymisen) sosiaalinen ulottuvuus.
Halonen on ollut yksi suurimpia globalisaatio-lobbareita Suomessa. Ja siinä hän on ahkerasti katsonut taustapeiliin. "Suomi on pärjännyt globalisaatiossa". Siitä hän luo yleensä puheissaan mielikuvajatkumon, että näin tulee jatkossakin olevan. Ja samalla tätä mannaa olisi jaettava muillekin. Luulisi, että valveutunut presidentti ottaisi haasteet tosissaan myös Suomen osalta. Mutta ei. Suomen, eteenkään työntekijöiden, ei näytä tarvitsevan valmistautua niihin haasteisiin, joita kansainvälistyminen luo.
Yritykset ovat jo kansainvälisiä, miksei myös työvoima. Asennekasvatusta peliin! Vai onko se Halosen ja hänen kannattajiensa etu, että kansainväliset yritykset sanelevat ne ehdot, joita liikkumaton työvoima joutuu hyväksymään? EU:ssa ei ole rajoja, miksi siis luoda työntekijöille näkymättömät kahleet? Lisää kannustusta kieliopintoihin, lisää rohkaisua kokeilemaan siipiään maailmalla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
...on ottanut kantaa kannustamalla opiskeluun ja elinikäiseen itsensä kehittämiseen. Muuten globalisaatio meidät syö, koska työn hinta Suomessa on suurempi kuin Kiinassa. Yritysten täytyy kehittyä ja muuttua, samalla vaan muuttuu työntekijän vaatimuksetkin. Monilla aloilla podetaan jo pulaa osaajista.
Koulutus, koulutus, koulutus.
Siten Suomi pärjää jatkossakin.
Tuo mitä sanot on kuin suoraan Halosen suusta. Täysiä itsestäänselvyyksiä, samaan pystyy jopa rividemarikin.
jatkuvasti hallitsemattoman globalisaation haitoista. Suomi on siinä vahvoilla moniin köyhempiin valtioihin nähden.
Emme me voi mitenkään yksin hallita yritysten pakoa halpatyövoiman ja halvan raaka-aineen maihin. Meidän on sopeuduttava siihen pysyttelemällä tietämyksen ja korkean teknologian avulla kehityksen kärkimaiden joukossa. Ei ole mitään oikotietä. Emme voi kilpailla työn tai raaka-aineiden hinnoilla.
Toki voimme vaatia muita noudattamaan samantasoisia työoloja ja työhön liittyviä sosiaalisia etuuksia, mutta emme voi päättää muiden puolesta.
EU ei ole mikään automaattinen ratkaisu työllisyyden osalta. EU:ssa ollaan pian samapalkkaisia ja työvoimapulakin kolkuttelee ovelle. Ei meillä ole liikaa työntekijöitä. Päinvastoin.