Seles ei tiedä

Mitään, joten hänelle nollatasoistenkin kurssittajien opit ovat tarpeen.
-Et sitten seles osaa vastata helpoimpaankaan kysymykseen, joten jätä ainakin se muiden neuvominen itseäsi viisaamille.

Nimim. Ei rupareiän sorvaaja
5169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oikeassa minun suhteen, mutta kyllä kai Pentti ja Ossi sentään jotain tietävät. Tuohon tilaisuuteen on kuulemma mukavasti ilmoittautunut porukkaa. Tilaisuus muuten on lauantaina 26.4.2008 klo 12-16. Ja ihan maksuton.

Äänestä

soitti minulle ja aivan itki onnesta. Johtaja oli soittanut ja luvannut ojentaa hänelle erikoisnyökyn seuraavassa puoluekokouksessa. Siitä tämä hurmio tänään.

Äänestä
  • Koska Johtajan lähettämä joulukortti tulee? Kylkiäisenä olen saanut vuoteenkastelun, mutta en sure, kyllä Johtajan kunnioittaminen vaatii veronsa.

    Äänestä

Täällä Hesan piirissä olemme joutuneet todistamaan asioita, joiden valossa Seles vaikuttaa suorastaan partaveitsenterävältä ja kovaksikeitetyltä ammattipoliitikolta!

Äänestä
  • Vaikka autoitte persut läpimurtoon 2003 vaaleissa, olette saaneet osaksenne pelkkää v...lua ja selkään puukotusta. Tietty henkilö on palkattu sotkemaan ja hävittämään kaikki järjelliset yritykset.
    Ei seles paha ole. Soini tarvii juuri hänenlaisiaan höynäytettäviä, että Johtajan byramidiyritys toimisi ja eliitillä riittäisi millä mällätä. Sinä päivänä, jos ja kun totuus valkenee seleksen kaltaisille ihmisille, kaikki on jo liian myöhäistä, kuten SMP:ssä aikoinaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


politiikasta yhtään kirjoitti:

Mitään, joten hänelle nollatasoistenkin kurssittajien opit ovat tarpeen.
-Et sitten seles osaa vastata helpoimpaankaan kysymykseen, joten jätä ainakin se muiden neuvominen itseäsi viisaamille.

Nimim. Ei rupareiän sorvaaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu