vesimiehen kiinnostuksen kohteet

vesjmies

Kiinnostaisi tietää, mitä asioita pidätte kiinnostavina, mitä teette työksenne/mitä opiskelette. Itse olen aina ollut kiinnostunut kaikesta, mistä tiedetään vähän tai joka ei ole aivan varmaa: mystiikasta, legendoista, avaruudesta, tulevaisuudesta, tietyllä tasolla myös historiasta. Pidän enemmän lasten- kuin aikuistenkirjoista, sillä niissä tarinankerronta on yleensä etusijalla ja maailmankuva on hyväntuulisempi kuin aikuistenkirjoissa. Olen musikaalinen ja kielellisesti lahjakas, mutta matikkapää on aina ollut melko hatara liian monimutkaisen ajattelutavan ja huolimattomuusvirheiden vuoksi. Minulla on hyvä mielikuvitus ja äärettömän epälooginen ajatusmalli. Kuinka teidän kohdallanne?

13

3135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ehkä päinvastoin

      tiede ja matemaattiset aineet kiinnostavat sekä jossain määrin myös taiteet sekä musiikki. Kaikenlainen toiminta joissa voi yhdistää luovuuden ja älyn. Ihmisläheisyys ei nappaa mikäli ammattivaihtoehtoa mietitään, tahdon olla paremminkin yksin omissa maailmoissani pohtimassa eli olen paremminkin teorian kannalla kuin käytännön.

    • vuokkonen

      Minua kiinnostaa kaikki uusi, mystiset ja salaperäiset asiat, mistä vielä ei tiedetä paljoa.
      Olen hyvin tiedonjanoinen ja tahdon aina oppia uutta, mutta mielenkiinto lopahtaa aika nopeasti ja tulee uusia mielenkiintoisempia kohteita.
      Kielipäätä ei ole, mutta matematiikka sujuu.
      Kaikki sellainen, mitä muut eivät vielä tiedä/osaa.(pääsee sitten pätemään..)
      Psygologia, tieteet ym..
      Mielikuvitusta löytyy, välillä tuntuu kuin olisi 5 vuotias.

      • Yöelläin

        Joo, minulla kans mielikuvitus kukoistaa ja väritän arkipäivää mielelläni sadunomaisella kerronnalla, että tavallinenkin asia saadaan kuulostamaan jänskemmältä.. Mulla on kielipäätä ja tykkään kielistä ja murteista. Matikan ja numerot kierrän taas mahdollisimman kaukaa. Kaikki mystinen ja salaperäinen kiehtoo myös mua. Tutkin rajatietoa, uskontoja, ihmisten käytöstä psykologiselta kannalta ja historiaa itseäni kiinnostavilta kanteilta.

        Kuitenkaan en ole pystynyt keksimään itelleni sopivaa ammattia, kun motivaatio ei riitä opiskeluun sitten yhtään. Miehiselle metallialalle nyt suuntaan, kun äijäseura on monesti rennompaa ja hauskempaa, kuin naisten kotkotukset. Ja niinkin jostain olen lukenut, että vesimies viihtyy paremmin miesseurassa. On kuitenkin myös kausia, että mietiskelen mieluiten omiani, enkä puhu kenellekään.

        Ja kaikki tuttu ja tavallinen ja jokapäiväinen, on kuolettavan tylsää, joten koko ajan kehittelen kaikkea uutta ja erilaista ideaa..=)

        Ja siis naispuolinen oon=)


      • Yoan
        Yöelläin kirjoitti:

        Joo, minulla kans mielikuvitus kukoistaa ja väritän arkipäivää mielelläni sadunomaisella kerronnalla, että tavallinenkin asia saadaan kuulostamaan jänskemmältä.. Mulla on kielipäätä ja tykkään kielistä ja murteista. Matikan ja numerot kierrän taas mahdollisimman kaukaa. Kaikki mystinen ja salaperäinen kiehtoo myös mua. Tutkin rajatietoa, uskontoja, ihmisten käytöstä psykologiselta kannalta ja historiaa itseäni kiinnostavilta kanteilta.

        Kuitenkaan en ole pystynyt keksimään itelleni sopivaa ammattia, kun motivaatio ei riitä opiskeluun sitten yhtään. Miehiselle metallialalle nyt suuntaan, kun äijäseura on monesti rennompaa ja hauskempaa, kuin naisten kotkotukset. Ja niinkin jostain olen lukenut, että vesimies viihtyy paremmin miesseurassa. On kuitenkin myös kausia, että mietiskelen mieluiten omiani, enkä puhu kenellekään.

        Ja kaikki tuttu ja tavallinen ja jokapäiväinen, on kuolettavan tylsää, joten koko ajan kehittelen kaikkea uutta ja erilaista ideaa..=)

        Ja siis naispuolinen oon=)

        Vilkas mielikuvitus ja matemaattiset taidot kunnossa. Kielipäätä ei löydy ja historiaa
        vihaan yli kaiken. Taide aineet lähellä sydäntä (:

        Elämääni vaadin vaihtelua. Ehkä samoilla raameilla mutta eri sisällöllä koko ajan(:


    • 1002

      Olen myös kiinnostunut historiasta ja varsinkin tuolta 1700-1800-luvulta,enkä niinkään Suomesta,vaan yleensä euroopasta. Matematiikka ei ole ollenkaan alaani,enemmän on kielipäätä. Rakastan vapautta ja elämää omalla tavallani,olen kuitenkin saanut elämässäni kaksi ihanaa lasta aikaiseksi,joita rakastan yli kaiken,ja olen jopa saanut kasvatetuksi heidät ihan ok... vaikka olenkin tällainen vapaa sielu mutta ihana sellainen kaiketikin...

    • trrrr

      kiinnostaa, erittyisesti kirjallisuus ja sitä pyrkinkin opiskelemaan. Musiikki on kanssa tärkeä osa elämääni.

      Luonnontieteet ja vieraat kielet ei kiinnosta ollenkaan.

    • vesinainen19w

      Minkäälaisia matemaattisia lahjakkuuksia ei ole, eikä kielipäätä ollenkaan. Tai no äidinkielen taidot kyllä sujuu, kirjoittaminen yms.
      Musiikki ja kuvataide aina olleet tärkeimpiä juttuja.

      • yubb

        Kuulostaa ihan minulta:) En ole lapsuutta lukuunottamatta ollut kenenkään kanssa kunnolla riidoissa, ja kaikki tullut aina sovittua. Ja kaikkien kanssa olen tullut toimeen. Ja musiikki ja kirjoittaminen ovat elämäntehtävä, kuvataide tippui jossakin vaiheessa vähän, mutta siinäkin olin hyvä.


    • ne kiinnostuksen kohteet.

      joskus kiinnostaa kaikki ja joskus ei mikään. Joskus on mukavaa vaan olla. Niin kuin nyt.

      Ihmisten typeryys, sokeus ja ymmärtämättömyys vaan kerta toisensa jälkeen jaksaa hämmästyttää.

    • Olen vielä yläasteella, mutta tarkoitus olisi lähteä opiskelemaan musiikkia. Kiinnostunut olen mystiikasta, legendoista, avaruudesta ja tulevaisuudesta, kuten sinäkin, sekä myös historiasta. Itse pidän nuorten kirjoista ja aikuisten kirjoista enemmän... en osaa nähdä maailmaa kovinkaan positiivisena... ... Itsekin olen musikaalinen ja haluaisin laulajaksi. Kielet eivät niinkään ole vahvuuteni, mutta jos laulan sanat, opin ne hetkessä. Matematiikan kokeesta sain juuri 8½. Huolimattomuutta on, mutta tykkään vaativasta ajattelusta. Mielikuvitus on rajaton enkä oikein osaa pysyä hereilläkään tässä maailmassa, eikä ole temppu eikä mikään nähdä mielikuvitus ystävä vieressä seisomassa jos sitä tahdon. Ja epäloogisuus... -.-' no juu. Toisinaan voin nähdä asiat täysin erilailla, kuin olisi ollut tarkoitus...

      • 0202

        Täällä on tälläinen vesimies, jota on kiusattu koko pk-ikä. Ekalla jo meinasin jäädä luokalle. Kirjoitin väärin päin kirjaimet ja väärästä suunnasta! Äiti sanoi opettajalle, että elä sano sille tytölle enää siitä asiasta. Sitten aloinkin kirjoittamaan oikein. :)
        Vaihtelin koulua vain kiusaamisen takia. Sain syömishäiriön jne...

        Sitten ysillä jäin luokalle. Kävin sitten kiitettävin arvosanoin kymppiluokalla ysin.

        Sitten tein mallintöitä ja pyöräytin pojan. :)

        Nykyään kiinnostaa historia ja biologia! Jokaisesen vesimiehen pitäisi lukea kerran elämässään LÖYTÖRETKI (1988) kirjasarjan Merten salaisuudet kirja. Se on ihana ja lapsellinen ja opettava. :)

        Niin ja munt ymmärretään aina väärin vaikka haluaisin vain auttaa. :( Riitoja on ollut läpi elämän. Välit olen katkonut ent ystäviin...

        Nyt elän sellaista normaalia mukavaa tasapainoista perhe-elämää.

        Syksyllä menen ehkä opiskelemaan itseni somistajaksi/visualistiksi. Ennen halusin miesvaltaisille aloille. Nyt ne on menneen talven lumia.

        Kaikille mukaville vesimiehille auringonkukkia. :D


    • kaksonenvesuri...

      En ole jotenkin koskaan tuntenut omaa horoskooppiani omakseni, mutta ystäväni kautta sain kuulla, ettö kuumerkkini on vesimies vaikka kaksoseksi olen syntynt. Nyt jotenkin jotkut jutut loksahtaneet paikoilleen. Opiskelen media-alaa ja olen kiinnostunut musiikista (ehkä myös paljon vanhempieni takia...) ja ylipäätään taiteista. Olen opiskellut antropologiaa ja historiaa. Kuulostaako tutulta? Kaksoseksi ajattelen liikaa...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7132
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7079
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6215
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5318
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5225
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3555
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe