Hälytysajoneuvoja tarkkailtava! Minua ei kertaakaan Helsingissä yllättänyt, mutta monen kuljettajan näkee olevan ihan pihalla kun esim. ambulanssi tulee taakse! Siinä sitten sählätään, että minne väistäis! Katsokaa jatkuvasti taustapeileistä muutakin liikennettä, etenkin liikennevaloissa! Nyt yks mulperi oli yksin risteysalueella ja kaistanvaihtoa ei edes tarvittu, niin tää ajoi sivukadulle risteyksessä! Voihan jumbot mikä uivelo!
Ambulanssin väistö?
Sivukadulle?
7399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Uittu sä oot hyvä!
"Katsokaa jatkuvasti taustapeileistä muutakin liikennettä, etenkin liikennevaloissa! "
Huono ajatus tuo jatkuva pälyily, taaksesuunnattu huomio on sitten poissa edestä --> peräänajojen (päälleajojen) määrä kasvaa varmasti.
Taustapeili oikein säädettynä niin ei sitä varsinaisesti tarvii kurkkia kohottautumalla 20cm johonkin suuntaan. Sivusimmulla näkee jo paljon..
Ei ajokortti sovi henkilölle, joka ei kykene seuraamaan edes taustapeilejä! Perkele kuinka tolloja liikenteeseen pääseekään, voi että!
ja tiuhaan taustapeiliin, niin edestä jää silloin varmasti jotain näkemättä ja huonolla tuurilla juuri silloin pitäisi väistää tai jarruttaa.
Ei autokouluissakaan opeteta että taustapeiliä vilkuillaan jatkuvasti. Se mitä takana tapahtuu on enemmänkin kiinni siitä mitä takanatulijat tekevät. Taustapeiliä ei pälyillä jatkuvasti siltä varalta, jos hälytysajoneuvo sattuisi sieltä tulemaan.
Huomio tulee kiinnittää ajoneuvon eteen, koska siellä tapahtuviin asioihin voi reagoida ja tulee reagoida. Jos takana tulee hälytysajoneuvo, niin kyllä sen huomaa ja kuulee riittävän ajoissa.
"Katsokaa jatkuvasti taustapeileistä muutakin liikennettä, etenkin liikennevaloissa! "
Ylläoleva väite on liioittelua.
Ei sellaista kuskia olekaan jonka ajosuoritusta jatkuva taustapeilistä katselu häiritsisi.
Kun taustapeili on oikein säädetty, niin halytysajoneuvojen siniset valot näkyvät automaattisesti kuljettajalle, itse olen nähnyt joka kerralla kun hälytysajoneuvo on lähestynyt, eikä paniikkia tai edes kiirettä ole tullut.
Se on usein niin uusi kokemus monellakin, eihän niitä nyt niin usein satu kohdalle. Hesan keskusta nyt varmaan hälytysajojen suhteen runsain.
Ajan ambulanssia, jotkut kyllä tekee tilaa ihan vaikka ei olla hälyajossakaan. Toisinaan siihen voi olla sekin syy että aurinkonpaisteen takia ei voida olla varmoja onko siellä sinivalot vilkkumassa vai ei. Veikkaan tätäkin yhdeksi syyksi. Toinen harvinainen syy, satut ajalemaan vähän vauhdikkaammin ja ns yllätät jonkun paljon hitaammin ajavan, kyllä siinä aika moni antaa tilaa..
Henkilöautoissa on se hyväpuoli että on se taustapeili mistä näkee taaksepäin.
Hälytysajoa ajavat niin käyttäkää hälyajossa suuntavilkkuakin, ihan kuin tavallisessakin ajossa pitää käyttää ja oikeaoppisesti. Silloin kun kääntyillään niin muu liikenne osaa toimia AJOISSA sen mukaan minne osoitat aikeita kääntyä.
On meinaan kerran saanu paloauton kanssa arpoa hetken että minne nyt jompikumpi oikein kääntyisi.
Paloauto tuli oikealta väärääpuolta liikennejakajaa risteykseen punaisilla, olin itse juuri sinne aikeissa ajaa mistä paloauto tulee. Ei vilkkua päällä niin oli vähän hölmö tilanne että kääntyykö se risteyksessä oikealle vai vasemmalle.. Kun kerkisin jo ajaa melkein eteen, risteyksessä oikealle ei ollut kovin pitkälle näkyvyyttä pensas-yms aitojen takia.
Motarilla missä kolmekaistaa niin voisi pujotteleva ambulanssi ilmaista suuntavilkulla minne kaistalle milloin aikoo sompailla.
Mutta sama vaivahan sielläkin, meilläkin on kuin takseissa, ei tietookaan ammattimaisesta ajotaidoista.