galluppi

oletteko koskaan käyneet ennustajalla?mitä ennustettiin?kävikö toteen?

itseäni on kiehtonut kovin tuo ennustajalla käynti mutta olen kuullut niin kamalia kertomuksia että taidan jättää väliin!ystävilleni oli ennustettu perheen jäsenten kuolemista ja onnettomuuksista,kävivät toteen.
7363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En tiedä, kuinka paljon uskon noihin ennustajiin, vaikka olen kuullut kyllä useammalta henkilöltä paikkansa pitävistä ennustuksista.

Myöskään periaatesyistä en halua mennä tutkimaan tulevaisuuttani, sillä minun mielestäni asioiden ennalta tietäminen ei kuulu elämän luonteeseen. Koen vahvasti, että ihminen on luotu elämään ns. päivän kerrallaan: Ei ole sattumaa, että usein ilot ja surut tulevat elämäämme yllätyksenä. Ja asiat, joiden pitää tapahtua, tulevat kohdallemme joka tapauksessa.

Äänestä

Äiti joskus kävi semmosella ja sanottiin musta että mulle ei pidä ostaa mitään mopoa tms. ajoneuvoo, kevätjäätiköillä voi olla kohtalokkaan liukasta.. no yks talvi ajoin exän auton lumipenkkaan, lähti käsistä ja pyörähti ympäri kun yritin ajaa liittymässä mootoritielle. Siinä ois noin 50 metriä myöhemmin ollu betoniset siltapilarit että sillon ois voinu käydä jo huonomminkin. Muuten ei oo kyl onneks toteutunu, enkä mistään mopoista koskaan oo tykännykään enkä halunnu. Eikä oo kyl autookaan ja jotenkin vaikka ajokortti on ollu 18-vuotiaasta niin oon vieläkin arka ajaan niillä..

Äiti tosin on muutenkin sellanen että se näkee kammottavia enneunia sukulaisten kuolemista yms. vaikkei ehkä haluiskaan!

Äänestä

Hassua tämä vallitseva legenda joka elää, että ennustaja kertoisi tyylin sinulle kuolinpäiväsi, kukaan asiansa osaava näkijä/tulkitsija ei sitä ei sinulle kertoisi. Näillä lahjoilla siunatut tai "kirotut" ihmiset, eivät tiedoillaan halua aiheuttaa surua ja murhetta elämääsi, vaan löytävät ratkaisut siihen, mikä sinulle olisi hyväksi missäkin vaiheessa. Näitä "ennustajia" on toki niin laidasta laitaan ja lähes järjestään jokaisen maksullisen puhelinennustajan palvelut kannattaa auttamatta sivuuttaa. Jos haluat käydä katsoa tulevaisuuttasi, ota tarkkaan selville kenelle menet ja juttele hänen luonaan käyneiden kanssa. Itse olen erilaisten tulkitsijoiden luona, ja hyvin oikeita tulkintoja saanut, varsinkin mennyt elämä kohdalleen ja paljon asioita myös tulevasta.

Äänestä
  • lahjoilla "siunattu tai kirottu" ennustaja ei tee sitä rahan vuoksi!

    Äänestä

meillä on sukulainen joka on käynyt useastikin. Tokihan osa ennustuksista toteutuu ja osa ei. Its eolen sitä mieltä, että ennustuksilla on taipumus toteutua jos itse niihin uskoo ja ne ovat itsestä kiinni. Esim hän tapasi elämänsä uuden miehen ennustajan ennustuksen mukana ja sillä tansseiss akiertämisen tahdilla se olisikin ollut ihme jos ei olisi jne..

Suvussa on myös yksi "ennustaja" eli ennustaa toiminimenä ilman mitään sen kummempaa visiota kuin heitellä mitä mieleen tulee. Ihmeen hyvin nekin toteutuu ja samat ihmiset sielläkin ramppaa..

Osa ennsutajista ei kerro surusta tarkemmin ja se ainakin ahdistaisi itseäni. Tosin en ihan usko koko juttuun, mutta silti...

Äänestä

en lue edes horoskooppeja,en tiedä/muista esimerkiksi mitä omat lapseni ovat horoskoopiltaan....saatikka missä kuussa syntyneet ovat mitäkin:):)
En usko,en....

Äänestä

Kertoi isoveljestäni aika tarkkaan minkälainen ja mikä elämäntilanne jne... Sanoi että tyttärestä ei kerro. Eli minusta ei suostunut sanomaan muuta kun jonkun lauseen että istuu jonkun kirjaimen olisko L tai T päällä.. Pimee..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuuhku kirjoitti:

oletteko koskaan käyneet ennustajalla?mitä ennustettiin?kävikö toteen?

itseäni on kiehtonut kovin tuo ennustajalla käynti mutta olen kuullut niin kamalia kertomuksia että taidan jättää väliin!ystävilleni oli ennustettu perheen jäsenten kuolemista ja onnettomuuksista,kävivät toteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu