Lyhin tie tulla

ON HANKKIUTUA PUOLUEPOLITIKOKSI!!!!!!!!!!!

Olen seurannut yli 50 vuotta politiikkaan ja kansanedustajaksi valittujen henkilöiden kehitystä ja pannut merkille, että enemmistö ko. henkilöistä vuosikymmenien varrella on ilman erityistä koulutusta tullut vähinerin kaikkitietäviksi neroiksi. Neroiksi jotka entistä innokkaammin tulevat kertomaan ja opastamaan heitä kannattavalle kansalle mitä ja miten heidän tulee tehdä ja toimia jotta olisivat tyytyväisiä toimeentuloonsa. He tuntuvat tietävän kaiken mahdollisen kaikkien kansalaisten elämään ja toimeentuloon liittyvistä asioista, vaikka heillä itsellään ei ole minkäänlaista kokemusta eikä koulutusta juuri mistään muusta kuin politiikan kiemuroista joiden avulla on päässyt nousemaan eduskuntaan asti!!! PUOLUEPOLITIIKKA EI OLE OLLUT, EIKÄ TULE KOSKAAN OLEMAAN TIETEELLISTÄ TALOUSPOLITIIKKAA!!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kaikkitietäväksi, kirjoitti:

ON HANKKIUTUA PUOLUEPOLITIKOKSI!!!!!!!!!!!

Olen seurannut yli 50 vuotta politiikkaan ja kansanedustajaksi valittujen henkilöiden kehitystä ja pannut merkille, että enemmistö ko. henkilöistä vuosikymmenien varrella on ilman erityistä koulutusta tullut vähinerin kaikkitietäviksi neroiksi. Neroiksi jotka entistä innokkaammin tulevat kertomaan ja opastamaan heitä kannattavalle kansalle mitä ja miten heidän tulee tehdä ja toimia jotta olisivat tyytyväisiä toimeentuloonsa. He tuntuvat tietävän kaiken mahdollisen kaikkien kansalaisten elämään ja toimeentuloon liittyvistä asioista, vaikka heillä itsellään ei ole minkäänlaista kokemusta eikä koulutusta juuri mistään muusta kuin politiikan kiemuroista joiden avulla on päässyt nousemaan eduskuntaan asti!!! PUOLUEPOLITIIKKA EI OLE OLLUT, EIKÄ TULE KOSKAAN OLEMAAN TIETEELLISTÄ TALOUSPOLITIIKKAA!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu