"VIIHDYTTÄJÄ 2008" ON HELMENKALASTAJAT

Tanssiorkesteri Alajärveltä voitti "Viihdyttäjä 2008" -tittelin

Pohjanmaalta, lähinnä Alajärveltä kotoisin oleva Helmenkalastajat voitti 22.4 Viking Amorellalla käydyn "Viihdyttäjä 2008" -tanssiorkesterikilpailun.

Voittaorkesteri sai palkinnoksi vakiokiinnityksen ensi kesän suosittuun "Kesäillan Valssi"- ohjelmaan.
Orkesteri sai myös levytyssopimuksen Blue Magnum levy-yhtiön kanssa ja ohjelmamyyntisopimuksen Extra Viihde Oy:n kanssa.

Tuomariston puheenjohtaja TV2:n ohjaaja Anssi Repo kehui Helmenkalastajia orkesteriksi, joka oli ymmärtänyt tanssimusiikin syvimmän olemuksen.

Extra Viihde on myynyt voittajaorkesterille jo kymmeniä kesäkeikkoja ja voittajaorkesteri nähdään mm. Kiuruvedellä Vihreät Niityt Oy:n juhlatansseissa ja Suomen suurimmilla tanssilavoilla.

Yleisön suosikiksi ja kilpailun kakkoseksi tuomaristo äänesti Myrkytuuli -orkesterin Tampereelta. Finaalin kolmas oli KinoJake Jyväskylästä.

Helmenkalastajissa soittavat Jarkko Järvenpää, Ari Niemenaho, Ari Viitasaari, Jaakko Marjomäki ja Jani Hourunranta.

Ensimmäinen "Kesäillan Valssi" nauhoitus on 21.5 Asikkalan Jenkkapirtillä, jolloin lavalla nähdään Helmenkalastajien lisäksi Yölintu, Finlanders, Janne Raappana ja Mira Kunnasluoto.
01442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Abdul81 kirjoitti:

Tanssiorkesteri Alajärveltä voitti "Viihdyttäjä 2008" -tittelin

Pohjanmaalta, lähinnä Alajärveltä kotoisin oleva Helmenkalastajat voitti 22.4 Viking Amorellalla käydyn "Viihdyttäjä 2008" -tanssiorkesterikilpailun.

Voittaorkesteri sai palkinnoksi vakiokiinnityksen ensi kesän suosittuun "Kesäillan Valssi"- ohjelmaan.
Orkesteri sai myös levytyssopimuksen Blue Magnum levy-yhtiön kanssa ja ohjelmamyyntisopimuksen Extra Viihde Oy:n kanssa.

Tuomariston puheenjohtaja TV2:n ohjaaja Anssi Repo kehui Helmenkalastajia orkesteriksi, joka oli ymmärtänyt tanssimusiikin syvimmän olemuksen.

Extra Viihde on myynyt voittajaorkesterille jo kymmeniä kesäkeikkoja ja voittajaorkesteri nähdään mm. Kiuruvedellä Vihreät Niityt Oy:n juhlatansseissa ja Suomen suurimmilla tanssilavoilla.

Yleisön suosikiksi ja kilpailun kakkoseksi tuomaristo äänesti Myrkytuuli -orkesterin Tampereelta. Finaalin kolmas oli KinoJake Jyväskylästä.

Helmenkalastajissa soittavat Jarkko Järvenpää, Ari Niemenaho, Ari Viitasaari, Jaakko Marjomäki ja Jani Hourunranta.

Ensimmäinen "Kesäillan Valssi" nauhoitus on 21.5 Asikkalan Jenkkapirtillä, jolloin lavalla nähdään Helmenkalastajien lisäksi Yölintu, Finlanders, Janne Raappana ja Mira Kunnasluoto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu