REILUSTI Karhulan torille nuoriso vappua juhlimaan

Karhulan torilla klo 14.00 alkaen. Musiikista vastaa bändi nimeltään COON.
15614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olisko sittenkin Goon?
Back Roomissa samana iltana muuten Whiter Shade of Purple (W.S.O.P).
Be there!

Äänestä

Tässä näkee että demarit on jo aika kauas vieraantuneet nuorisosta.Kutsuvat nuoria vappumielenosoitukseen Karhulan torille ja sitten eivät edes tiedä paikalle järjestämänsä bändin nimeä!

Äänestä

käyntiin. Ei ketään tai mitään solvaamalla, kuten esim. nämä persaukiset, vai mikä se nyt oli, toimivat. Duunareitahan me suurin osa ollaan, miksi ei voitaisi olla sitä reilusti ja näkyvästi. Lasken duunariksi jokaisen joka palkkaa saa ja sillä yrittää elää!

Äänestä
  • Hyvää vappua vaan kaikille duunareille jo ennakkoon. Minäkin saan palkkaa ja sillä on koetettava elää, eli duunariväkeä määritelmissäsi lienen minäkin.
    Mitä tarkoitat tuolla, että me solvataan ketään tai mitään? Totta kai epäkohtiin puututaan, mutta en minä nyt kovin pahasti mielestäni ketään ole solvannut.
    Ja miten osoittaa "reilua kampanjaa" tuo, että ette kirjoita omilla nimillänne ja käytätte meistä nimitystä "persaukiset"? Taidatte sittenkin olla niitä ökyporvareita, kuten olen jo epäillytkin ja me Pesussa ne ainoat ja oikeat työväen asiaa ajavat. Ei minulla oikein olisi kanttia pilkata ketään persaukisuuden tähden.
    P.S. Itse olen tänä vappuna jälleen Kotkan Laulumiesten riveissä esiintymässä. Yksi kohde on Kokoomuksen vappujuhla Maretariumin edustalla. Viime vuonna sonnustauduin puolueemme (Perussuomalaiset) rintamerkkeihin. Mitenköhän sitä tänä vuonna tempaisisi..

    Äänestä

  • Tämä on Pesun tyyli tällä palstalla kirjoittavat itseään vastaan ja haukkuavat pesua sitten puolustavat itseään heti perään omilla nimmareilla. Vanhanaikainen vaalikampanja.
    ´
    nim. ei demari,kokkari,pesu eikä mikään muukaan puolue vaan asukas.

    Äänestä

  • näkee selvästi kirjoitti:

    Tämä on Pesun tyyli tällä palstalla kirjoittavat itseään vastaan ja haukkuavat pesua sitten puolustavat itseään heti perään omilla nimmareilla. Vanhanaikainen vaalikampanja.
    ´
    nim. ei demari,kokkari,pesu eikä mikään muukaan puolue vaan asukas.

    Vappu on perinteisesti Työväenjuhla.Mitä nyt Hesassa tupsulakit heiluu!Kokoomuksen vappujuhla,voi jehveli,juhliikohan mahtavia optioita,vai sitä,mitä ne on taas ottamassa köyhiltä pois!

    Äänestä

  • Juho Eerola kirjoitti:

    Hyvää vappua vaan kaikille duunareille jo ennakkoon. Minäkin saan palkkaa ja sillä on koetettava elää, eli duunariväkeä määritelmissäsi lienen minäkin.
    Mitä tarkoitat tuolla, että me solvataan ketään tai mitään? Totta kai epäkohtiin puututaan, mutta en minä nyt kovin pahasti mielestäni ketään ole solvannut.
    Ja miten osoittaa "reilua kampanjaa" tuo, että ette kirjoita omilla nimillänne ja käytätte meistä nimitystä "persaukiset"? Taidatte sittenkin olla niitä ökyporvareita, kuten olen jo epäillytkin ja me Pesussa ne ainoat ja oikeat työväen asiaa ajavat. Ei minulla oikein olisi kanttia pilkata ketään persaukisuuden tähden.
    P.S. Itse olen tänä vappuna jälleen Kotkan Laulumiesten riveissä esiintymässä. Yksi kohde on Kokoomuksen vappujuhla Maretariumin edustalla. Viime vuonna sonnustauduin puolueemme (Perussuomalaiset) rintamerkkeihin. Mitenköhän sitä tänä vuonna tempaisisi..

    munasilleen?

    Äänestä

  • ihmeellistä on, että tunnustautuu aivan tavalliseksi työläiseksi? Hävetäkö pitäisi? Ei helvetissä! Ja kukas köyhien puolella on jos ei edes köyhät itse ole? Ole vaan Eerolakin ihan rehellisesti työläinen, se kun kuitenkin olet. Suvussasi leikitään herroja, mutta mitäs sinä siitä...

    Äänestä

  • nyt niin riivatun kirjoitti:

    ihmeellistä on, että tunnustautuu aivan tavalliseksi työläiseksi? Hävetäkö pitäisi? Ei helvetissä! Ja kukas köyhien puolella on jos ei edes köyhät itse ole? Ole vaan Eerolakin ihan rehellisesti työläinen, se kun kuitenkin olet. Suvussasi leikitään herroja, mutta mitäs sinä siitä...

    onkohan ää eero päivääkään tehny työtä.onkohan ollu työnväityksessä,töitä hakemassa.

    Hirvoselle äänet et sillee,hirvonen on ainakin tenyt rehellistä työtä.eikä luuseeramalla.

    Äänestä

  • ääniä kirjoitti:

    onkohan ää eero päivääkään tehny työtä.onkohan ollu työnväityksessä,töitä hakemassa.

    Hirvoselle äänet et sillee,hirvonen on ainakin tenyt rehellistä työtä.eikä luuseeramalla.

    Olen ollut kaksi kuukautta työttömänä työnhakijana (vuoden vaihteessa 98-99). Muun ajan olen ollut töissä. Mm. pakolaisohjaaja, haudankaivaja, mielenterveyshoitaja, karaokeisäntä, yrittäjä. Nykyisin tulkkikoordinaattori/ yrittäjä.

    Äänestä

  • Juho Eerola kirjoitti:

    Olen ollut kaksi kuukautta työttömänä työnhakijana (vuoden vaihteessa 98-99). Muun ajan olen ollut töissä. Mm. pakolaisohjaaja, haudankaivaja, mielenterveyshoitaja, karaokeisäntä, yrittäjä. Nykyisin tulkkikoordinaattori/ yrittäjä.

    Miksi Sinä menet laulamaan kokoomuksen NIIN sanoittuihin vappujuhliin??????

    Äänestä

  • ter.maailmalta! kirjoitti:

    Miksi Sinä menet laulamaan kokoomuksen NIIN sanoittuihin vappujuhliin??????

    Toi on pesun tyyli ei tiedetä millä puolella ollaan. Tänään tuolla huomenna täällä ollaan aina siellä missä on mieliksi ihmisille parhaiten. Ei mitään linjaa.

    Äänestä

  • ho ho hoijaa kirjoitti:

    Toi on pesun tyyli ei tiedetä millä puolella ollaan. Tänään tuolla huomenna täällä ollaan aina siellä missä on mieliksi ihmisille parhaiten. Ei mitään linjaa.

    ajattelin,että saahan Eerola ainakin kunnon porvarileiman!Laulllelllaaaan!

    Äänestä

  • minä tässä kirjoitti:

    ajattelin,että saahan Eerola ainakin kunnon porvarileiman!Laulllelllaaaan!

    se nyt tuli selväksi,kenen lauluja pesu laulaa!

    Äänestä

  • HAhaa,et sä Juho tajuu?? kirjoitti:

    se nyt tuli selväksi,kenen lauluja pesu laulaa!

    kokoomuslaisia,pidättekö oikein yhteiset Vappuryyppäjäiset????????????????????????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Demarit kirjoitti:

Karhulan torilla klo 14.00 alkaen. Musiikista vastaa bändi nimeltään COON.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu