Keskisuomalaisen ilmaisjakelulehti Vappukäpy hauskuuttaa karstusia saarijärveläisten kustannuksella oikein mehukkaasti. Lehden sivuilla on "hauskoja"? eri asiayhteyksistä otettuja kuvia (luultavasti Bosniansodan evakkoja)jotka on puettu milloin Mahlunkylän pienviljelijä pariskunnan Alapörpöttimen matkasta traktorilla kaupunkiin ilman toista etupyörää "emännän" ollessa vastapainona traktorin toisella puolella. Myös Kolkanlahden isäntäpariskunnan George Rusahtavaisen traktorireissusta Kyyjärven Palettiin on saatu mehevä kuva Kimingiltä, josta ostettiin Palettireissun tulomatkalla sianporsaita.
Kertokaapa mielipiteitänne Vappukävyn tekijöistä.
Kertokaapa mielipiteitänne Vappukävyn tekijöistä.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Karstulassa oli asiasta puhetta.
Keskustelussa oltiin sitä mieltä, että Bosnian köyhien ihmisten ja jopa pakolaisten kustannuksella pilailu on mautonta ja matalaotsaista.
Jutut on muutenkin suunnattu lähinnä puberteetti-ikäisille.
Vappumieltä tekeleellä ei saa ainakaan nousemaan.
jotka mellastavat kutka milläkin keinoin. Pojille vaan tuo pelikenttä tuntuu Karstulassa käyvän ahtaanlaiseksi, eikä isosta naapurista taas haluta "pelikavereita" ei niin minkäänlaisiin peleihin, niin eihän siinä muu auta kuin uhitella ja nokitella sitten mahtijärvisille.
aktiivisimmat tuolla saralla olla muualta tulleita, jotka yrittävät hieman kyseenalaisillakin keinoilla ikäänkuin oikeuttaa paikkansa yhteisössä.
Mielestäni aiheellinen kysymys, joka kahvipöytäkeskustelussa tuli ilmi:
Paljonko Karstulan asiaa ajetaan tällä eteenpäin ?
muuten kirjoitti nimimerkillä "nurkkapatriootti" Salmian Osmo, yhteiskoulun rehtori.
Toki hän ei ole vaikuttanut paikkakunnalla enää vuosikausiin.
Tässä kyseessä olevassa tapauksessa uhittelusta ja sen tapaisesta tuskin on hyötyä, kääntyy hyvin herkästi itseä vastaan.
Ja tietystihän huumoria pitää olla ja sitä pitää tajuta, mutta jonkinlainen maku osoittaisi sitä sydämen sivistystä.
Elähän sinä nyt ala tuolla keinon kampittammaan ku joku viihtii meille hauskaa järjestää. Ihan hyvälle mielellehän siitä toas kerran tuli. Ja kaopungin sukulaesille oon jo niitä Nätistä pinkan varannu. Vissiin minnäe oon sitte siinä buberteetti iässä näin 67-vuotiaana kun pit naoraa räklättää niitä juttuja lukkiessa.
Kahvipöyvissäkikö siellä Soarjärvellä pohiskellaan ja ollaan huolissaan, miten joku hassuttelulehti vaekuttaa Karstulan asijoihin. Oekkeesti taettaa olla nii, että Soarjärvellä pelätään jo sittäe että seuvun haoskin avviisi kohottaa noapurin mahtikylän rinnalle, ohi ja eelle.
On noita vappuneekereitä yms. teekkarien vappujulkaisuja tullut joskus luettua, mutta tässä ei ole sellaisesta kyse.
Jotenkin outo maku siitä jäi, en oikein ymmärrä tarkoitusperiä.
Joku tuossa ihmettelikin Bosnian pakolaisten pilkkaamista, samaa minäkin fundeerasin.
Kenties jostain fobiasta onkin kyse, joku psykologian ammattilainen osaisi varmaan selittää paremmin.
Piti oikein ottaa se vappulehti uudeeleen selailtavaksi ja luettavaksi. Luin ja luin, mutta mistään sen sivuilta en löytäny merkkejä rasismista tai Bosnian pakolaisista tai heidän pilkkaamisestaan.
Auttaitko vähän ja kertoisit vaikka millä sivulla tuollaisia juttuja oli.
ei todellakaan Bosnialaiset jotka traktorilla pakenevat Vappukävyssä ole niitä, vaan Mahlulaisiahan he ovatkin. Olisi ollut asiallisempaa ottaa vanhoista Karjalan evakoista kuvia ja lanseerata heidät (hauskasti) saarijärveläisiksi.
tajunnut lehden hauskuutta.
en perehtynyt siihen edes niin paljon että rasistisia vitsejä olisin huomannut tms. mutta olishan tuon voinut hauskemmaksi tehdä.
taitaa olla vähissä sen kannattajat.
nykyään melkein mitä tahansa.
Lehteä ei kait ole aatteen palosta tai hauskuttamiseksi tehtykään, vaan tarkoituksena on tehdä mainostuloilla rahaa.
Mitään noin hauskaa ei saarijärveläiset saisi aikaiseksi vaikka kuinka yrittäisivät. Se koira älähtää...
kehua.
Melkein nolottaa karstusena ns. "huumorin" taso.
Olen ehdottomasti lehden teon kannalla, mutta siihen pitäisi saada jotain tasoa.
Tunnetko sinä ketään niskasta?
En tunne, minä tunnen ihmiset yleensä naamasta.
meistä karstusista kuin saarijärvisistä!
Mutta ketkä ( toimituskunta )ovatkaan sanomansa takana kertokaapa vaan reilusti.
kenen työajalla ja kenen kustannuksella lehteä on tehty. Näin sitä yhteiskuntaa rakennetaan ja kannetaan huolta mm. pitkän päivätyön tehneistä vanhuksistamme...
Heh heh heh... tuo oli kirjoittajalta aivan vappukäpymäinen heitto. Heeh-heh-heh-heeeee...
Vai ihan oikeastiko kirjoittaja luulee, että vappulehteä ovat tekijät yhteiskunnan ajalla ja varoilla tehneet? Eihän siinä tekijäkunnassa taida olla yhtään virkamiestä. Vanhoja mutta vireitä eläkekäpyjähän ne taitaa kaikki karstulan rotarit olla.
Sinänsä ihan hyvää työtä tekevät kun lehteä julkaisevat, ilmoituksia hankkivat ja rahat hyvään tarkoitukseen suuntaavat. Veteraanien, nuorten ja koululasten hyväksi. Varmistin varmasta lähteestä että olinhan oikein muistanut.
Vallan hyvälle tuulelle siitä vappulehdestä aina tulee ja sitä aina vapuksi jo odottaakin saapuvaksi.
...taas... ilmiselvä saarijärveläinen kirjoittaja feikkaa itsensä karstuseksi...
eiköhän koko toimituskunta liene sanomansa takana...
Kannattaisi se pipo höllätä edes kerran vuodessa. Ei tuo nyt mikään hyvä lehti ollut, mutta pari hauskaa juttua löytyi. En pidä kyllä muistakaan vappujulkaisuista hirveästi :). Rasismia nyt löytää mistä vaan jos hakemalla hakee. Jos tuollainen pelleily ottaa itsetuntoon saarijärveläisillä, niin kannattaa vähän tutkailla sitä sisäistä maailmaansa.
Karstulan ulkopuolella luetaankaan, eihän se edes ilmesty muualla kuin Karstulassa, vai kuinka?
Kirjastossa siitä on ihan kilpailua, ken ehtii lukemaan. Se on vissiinkin aika erikoinen ja omalaatuinen lehti, kun sitä oli ihan jonottamassa väkeä.
" Rasismia nyt löytää mistä vaan jos hakemalla hakee. "
Kauneusko se taas on ihmisen silimässä? En millään keskustelun aloittajana viitannut RASISMIIN, toin vain esille että kuvat oli otettu eri asiayhteydestä, ja ympätty Vappukäpy - lehteen saarijärvisiä hyväksi käytettäväksi vappu - hauskanpidossa.
No kerroppa minulle mikä oli rasismia, et kai tarkoita niitä Mahlulaisia kuuluisia "keltamahoja", joita kuvat toivat Kävyn kertomana
emäntineen esille, saarijärvisten ja karstusten kalapaliikiin ja mielikuvina meille? Entä oletko kuullut Jugoslavian hajoamisesta ja sen aiheuttamista inhimillisistä kärsimyksistä. Rasismi eskaloituu kyllä mielestäni vasta näissä sfääreissä.
http://www.youtube.com/watch?v=8nRnzHeRNMc
Tarkoitan vaan, että meidän oma - lintukotomme on rakennettu myös vähän samaan tapaan, että kyyllä
hauskuudellakin pitää mielestäni olla oikeat vertailukohteensa! Rasismi esiintyy joskus yllättävissäkin asiayhteyksissä, mutta harvoin sitä VIELÄ saa ympätyksi saarijärvisten ja karstusten väliin, vaikka hyviä yrityksiä jotkut tuntuvatkin tekevän.
Vappukävyn kuvat olivat vain mauttomasti, ja Balkkanin asioita tietämättömien toimesta irrotettu asiayhteydestään harkitsemattomasti.
http://www.youtube.com/watch?v=xQjK_ROFX6k
edes kuulleet, että 90-luvulla käytiin Euroopassa raaka eri kansojen välinen sota, jossa tapettin arviolta yli 300 000 ihmistä?
Sodan erikoispiirteenä olivat etniset puhdistukset,jonka seurauksena teurastettiin aivan natsien tapaan kymmeniä tuhansia ihmisiä ja joka johti pakolaistulvaan. Näitä pakolaisia on tullut myös Suomeen ja heitä asuu myös Keski- Suomessa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jugoslavian_hajoamissodat
Joo ei hiukan ahdista elää teidänlaisten kanssa,kohta joku mulukku liittää suuren epäkohdan että einontieltä tai jostain on hiekat puhdistamatta.Koska sehän liittyy tähänkin keskusteluun oleellisella tavalla.Toinen taas puhuu jostain ABCXZ:stä vaikka ei kuola suussa tiedä mikä se edes on...(joku tauti joka tarttuu saarijärveläisiin?)
Lisään tähän että voisimme keskustella neandertaalien sopeutumisesta luovaan kehitykseen.Tämä asia on oleellinen osa sitä mistä tässä keskutelussa on kyse,ja vaikkei olisikaan onhan siitä ihan saatanan kiva kinata ennekuin äänestää kaikkosta bumtsipumissa,apinat!
jalalle...
No, oikeati alkoholi ei ole ratkaisu masennukseen, jota rivien välistä lukemalla ilmeisestikin podet.
Piristy, on tulossa kesä, ei kannata suotta murehtia.
touhua...
Teällähä käövvään melekosta bolemiikkia siitä vappulehestä. Mielipitteet jakkaantuu näköjään melekein tasan. Toesaalta keskustelu osottaa, että lehti on luvettu.
Kyllä sitä käpyä kuulemma luvetaan Eänekoskella ja Uurasilla asti... kuulin sukulaesilta siellä. Kehuvat hyöki.
ei minustakaan se lehti mikään akateemisen ajattelun riemuvoitto ole, mutta eipä kai sitä sellaiseksi liene tarkoitettukaan...harmitonta hassuttelua... herne pois sieraimesta... nyt!
Hemmetin hyvän vappuhenkisen teekkarihuumoria sisältävän julkaisun ovat karstulalaiset synnyttäneet. Onnittelut.
Ihmettelen niitä tiukkapipoja, jotka vetävät herneen nenäänsä tällaisesta. Ehkäpä lehden heittämä piikki on silloin osunut.
Jos olette koskaan lukeneet teekkareiden Tamppeja, Äpyjä ja mitä niitä onkaan niin Karstulan vappulehtihän on aivan harmitonta naapurihuumoria.
Jonkun mainitsemaan rasismia en kyllä hakemallakaan lehdestä löytänyt.
Ja irvailtiinhan siinä lehdessä omankin kunnan typeryyksille - ei pelkästään saarijärveläisten. Oikein todellako siellä kunnan päättäjät toimivat niin kuin lehdykän kansijutussa kerrottiin?
Oman pikantin lisänsä - ja ihan aiheesta - lehti tuo lukijoille herättämällä ajatuksia maakuntamme valtalehden vallankäytöstä. Sekin hyvällä maulla ja huumorilla.
Sekö on Keskisuomalaisen omistama ilmaisjakelulehti se Vappukäpykin? Eikös se ookkaan Viispiikkisen omistama? Ihan hulvattoman hauska lehti silti.
Tuota... voisiko joku hieman valaista, mistä vappulehdestä täällä oikein keskustellaan?
Kyse on Karstulan miesten (rotarit?) aivan loistavasta keväthersyttelyjulkaisusta. Lehti on vappu/teekkarihenkinen, jonka juttuja ei liene tarkoitettu vakavasti otettaviksi. Kyllähän se sisältää lähinnä saarijärveläisiin ja ruotsalaisiin kohdistuvaa napakkaa naapurihuumoria ja sitähän kaikki tiukkapipoiset eivät hyväksy, kuten täälläkin kommenteissa on nähty. Ainakin täällä Kannonkoskella lehti luetaan kannesta kanteen. Vappukävyssä myös mainostajat ovat hoksanneet, että ilmoittelu saa olla myös hauskaa. Hyvä jari ja kumppanit.
Kysyit aloituksessa mielipidettä vappulehden tekijöistä. Mielestäni ihan hyvää työtä tekevät. Kunnon kansalaisia. Asiallisia veikkoja.
Jos on lukijoilla hauskaa niin voi vain kuvitella miten hauskaa on ollutkaan toimituskunnan palavereissa.
Hih hih... voin kuvitella miten vappulehden tekijät hykertelevät lukiessaan tätä keskustelua.
Muutama vuosi sitten saarijärveläinen "toimittaja" kirjoitti oikein keskisuomalaisen yleisönosastoon loukkaannuttuaan vappulehden kirjoituksista. Sellaisella reagoinnilla hän osoitti samalla oman pienuutensa. Tai oli keskisuomalaisen asialla. Ksml taisi loukkaantua kun se ei pärjännyt vappulehden testissä. Muut lehdet olivat testissä parempia kalankääreitä. Hih hih...
Tietääkö joku mistä tätä vappulehteä voi ostaa? Vieläkö saa jostakin?
Eipä taida olla myynnissä ko lehteä. Ilmaiseksi jaellaan aina vapun tienoilla. Ainakin tänne Uuraisille se tuli firmaan. Itse törmäsin julkaisuun Tampereen moottoritien varrella Pirkanhovin kahvilassa pari viikkoa sitten. Oli pino jakelussa.
Olipas hauska tyhjentää kesäpaikan postilaatikkoa kun sieltä löytyi meitä mökkiläisiä odotellut vappulehti. On mukava seurailla sivusta vieraittemme nauruspurskahduksia kun he lueskelevat lehden juttuja. Jostain pitäisi saada uusi kun alkaa sivut olla rispaantuneet.
Kyllä maalla on mahtavaa porukkaa. Sitä osoittaa se lehtikin.
Pittääkö sitä aena anlysoija ja katella rasismia,minä en aenakaan ottanna Vappukäpya siltä kannalta.Het ol nii hauska sitä lukkea että.Kiitos tekijöille mainioista oevalluksista!
Samaa mieltä. Miksi vetää hernettä hengityselimeen. Ihan viatontahan tuo Vappukävyn huumori loppujen lopuksi on. Hyvälle mielelle siitä taas tuli niitä oivalluksia lueskellessa.
Karstula vastaan Saarijärvihän on vähän sama kuin Suomi - Ruotsi maaottelu, yhtä tunnepitoinen taistelu. Mukavahan tuota on seurata sivustakin.
Paitsi että uhittelu jää kovin ykspuoliseksi. Tulee mieleen ihan nuoruusajat, kun karstuset lähti porukalla kukonhiekkaan tappelemaan. Liekkö toimituksen heeboissa noita pukareita, kun tuntuu hampaankoloon jotain jääneen. Eipäsillä, julkaisu olisi ihan hyvä, jos muitten pilkkaamisen lisäksi löytyis edes hitusen itseironiaa, mutta ei.
Ei tuota pidä ottaa niin kauhean tosissaan kenenkään. Hauskaa naapurihuumoria.
Pisteet Karstulaan oivalluksestaan. Vaikea tuota on kopioidakaan sillä kopio on aina kopio.
Tulin mökille eka kertaa. Parasta mitä postilaatikkoon oli kevään aika ilmaantunut oli maan mainio Vappukäpy-lehti. Pitäis löytää jostain uusi painos kun nykyinen kappale on mökkivieraiden käsissä aivan rispaantunut.