Hei! Toivottavasti joku jaksaa lukea, en tiedä kelle tästä kertoisin, ei ole ketään niin hyvää ystävää, omaa äitiä en viitsi stressata tämmösillä asioilla, jotenpa avaudun tänne.
Asun avoliitossa, meillä on aivan ihana lapsi. Muu minua ja avomiestäni ei tällä hetkellä yhdistäkään kuin yhteinen lapsemme. Olemme äiti ja isä, mutta meillä ei ole enään kunnon parisuhdetta. En tiedä mitä tekisin, mieleni tekisi lähteä, sillä olen onneton. Alamäki suhteessa alkoi jo raskausaikana, silloin miehestä alkoi pikku hiljaa paljastua todellinen luonne. Sain kuulla kuinka kamala ihminen olen ja koin myös ensimmäiset tönäisyt. Mutta en tajunnut lähteä..
Suhteemme on täynnä pieniä nälväilyjä, riitoja ja totta kai on hetkiä jolloin kaikki on paremmin. Mies on joitain kertoja lyönyt, käyny kiinni jne. mutta kun mistään ei ole jäänyt mitään jälkeä, joten aika turha puhua kellekkään mitään.
Tänä iltana kun mies tuli kotia, oltiin lapsosen kanssa syömässä iltapuuroa.. Niin lapsi sitten nousi syöttötuolissa seisoon , niin mies puisti nyrkkiä lapselle (!). Mä sanoin siit, niin lopetti. Myöhemmin sit tuli meidän kesken sanaharkkaa niin tuli nyrkin kaa "hieromaan" päätäni ja sit ku sanoin tästä nyrkin näyttämisestä lapselle, niin sano et se ny vaan oli huumoria.. ja sitten mies lähti pihalle ja näytti nyrkkiä viel pariin otteseen lähtiessä. Niin ja lapsi näki tämän kaiken. Välillä pelkään oikeesti.
tiedän että ois parempi lähtee ennen kuin on liian myöhäistä, mutta pelkään että mies vie lapsen kun he(mies ja hänen vanhempansa) ovat (tai ainakin kuvittelevat) parempia ihmisiä. Miehellä työ,hyvä palkka ja omistusasunto ja auto. minulla koulu kesken, ei töitä, elän siis tuilla. Joten aika huono tilanne. Rakastan lastani, enkä vois kuvitella elämääni ilman häntä. Vaihtoehtoni taitaa olla aika vähissä.
Asun avoliitossa, meillä on aivan ihana lapsi. Muu minua ja avomiestäni ei tällä hetkellä yhdistäkään kuin yhteinen lapsemme. Olemme äiti ja isä, mutta meillä ei ole enään kunnon parisuhdetta. En tiedä mitä tekisin, mieleni tekisi lähteä, sillä olen onneton. Alamäki suhteessa alkoi jo raskausaikana, silloin miehestä alkoi pikku hiljaa paljastua todellinen luonne. Sain kuulla kuinka kamala ihminen olen ja koin myös ensimmäiset tönäisyt. Mutta en tajunnut lähteä..
Suhteemme on täynnä pieniä nälväilyjä, riitoja ja totta kai on hetkiä jolloin kaikki on paremmin. Mies on joitain kertoja lyönyt, käyny kiinni jne. mutta kun mistään ei ole jäänyt mitään jälkeä, joten aika turha puhua kellekkään mitään.
Tänä iltana kun mies tuli kotia, oltiin lapsosen kanssa syömässä iltapuuroa.. Niin lapsi sitten nousi syöttötuolissa seisoon , niin mies puisti nyrkkiä lapselle (!). Mä sanoin siit, niin lopetti. Myöhemmin sit tuli meidän kesken sanaharkkaa niin tuli nyrkin kaa "hieromaan" päätäni ja sit ku sanoin tästä nyrkin näyttämisestä lapselle, niin sano et se ny vaan oli huumoria.. ja sitten mies lähti pihalle ja näytti nyrkkiä viel pariin otteseen lähtiessä. Niin ja lapsi näki tämän kaiken. Välillä pelkään oikeesti.
tiedän että ois parempi lähtee ennen kuin on liian myöhäistä, mutta pelkään että mies vie lapsen kun he(mies ja hänen vanhempansa) ovat (tai ainakin kuvittelevat) parempia ihmisiä. Miehellä työ,hyvä palkka ja omistusasunto ja auto. minulla koulu kesken, ei töitä, elän siis tuilla. Joten aika huono tilanne. Rakastan lastani, enkä vois kuvitella elämääni ilman häntä. Vaihtoehtoni taitaa olla aika vähissä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voisit paikkakuntasi sosiaaliviranomaisten luona käydä juttusilla, avomiehesi uhkaavasta käytöksestä. Enkä usko että avomiehesi "tuloillaan" voi milläänlailla vaikuttaa siihen ettetkö saisi huoltajuutta itsellesi.
Kerää rohkeutesi ja lähde! Siinä teet sekä itsellesi, että lapsellesi palveluksen jota tuskin kadut. Huonoin vaihtoehto mielestäni on jäädä väkivaltaiseen suhteeseen, elää pelossa ja kärsiä hiljaa. Väkivalta on aina rikos! Ei sinulta lasta viedä sen takia, että opiskelet tai taloudellinen tilanteesi on huonompi kuin lapsen isällä. Ymmärrän, että pelkäät, mutta luulen,että tilanne ei tuosta itsestään parane. Tuollainen on lapsellekkin äärimmäisen pelottavaa jos joutuu näkemään kun isä tekee äidille pahaa. Älä anna lapsesi kärsiä pidempää. Ja vielä lisäisin, että jos äitisi on henkilö johon voisit tukeutua, niin tee se! Äitisikin varmasti haluaisi sinun tekevän niin. Sinäkin varmasti haluat olla lapsesi tukena kun hänellä on vaikeaa... Voimia sinulle ratkaisun tekemiseen.
Suomessa äidillä pitää mennä aika huonosti jotta huoltajuus tulee isälle. Eli älä pelkää että menetät lapsesi. Käy sosiaali toimistossa ja voin suositella että lue vaikka kirjoja samanlaisista tapahtumista (jos tykkäät lukea). Tarinat ovat erilaisia mutta yhteistä on väkivaltainen mies ja siitä että pärjää kyllä ja paljon paremmin, ja tiedostat ettet todellakaan ole yksin. Yks erittäin hyvä on Liza Marklundin Uhatut.
Toi mitä teille tapahtuu ei pidä vähätellä, ansaitsette lapsesi kanssa turvallisen kodin ja rauhallisen elämän. Missään ei voi olla turvallinen olo ellei kotona ole. Haleja ja tsemiä sulle ja lapsellesi.
Hei! Luin viestisi muutamaan kertaan ja mietin. Tunnen sympatiaa sinua ja lastasi kohtaan, koska olen nähnyt niin monta kertaa samanlaista tapahtuvan. En tiedä, mikä joissakin miehissä on, että he 'rusahtavat' ilkeiksi, kun ovat saaneet haluamansa, eli perheen. Tämä sama on tapahtunut myös minulle, ja jopa kahdesti, vaikka ensimmäisen kammottavan henkisesti väkivaltaisen avioliiton jälkeen todella luulin olevani varovainen.
Älä pelkää, että menettäisit lapsesi! Ole rohkea ja pidä puolesi, sinä et ole tehnyt mitään väärää, miehesi on. Suosittelen, että ottaisit yhteyttä ensiksi neuvolaan tai sosiaalitoimistoon, sano että sinun pitää puhua henkisestä väkivallasta suhteessa, niin luulisin että saisit ajan. Ja nämä asiantuntijat osaavat varmasti enemmän auttaa ja ohjata eteenpäin. Ihan oikeasti, älä pilaa elämääsi kamalassa suhteessa.
Edelleen saman katon alla ollaan, en vain uskalla lähteä. Mies haaveilee omakotitalosta ja voi olla että tekee tarjouksen yhdestä talosta. Minä hieman olen vastaan, sillä koko ajan on vaikeempi lähteä. Tuntuu kun kasvaisi itselleen kuoppaa koko ajan syvemmälle.
Tänään tapahtu tällästä: Lapsi nukahti noin klo 17.05 päikkäreille, mies katsoi telkkua ja minä lähdin juoksulenkille. Sanoin lähtiessä että soittaa jos tulee hätä/ongelmia. Puolen tunnin kulutttua mies soitti, kuulu vain lapsen itkua. Onneks olin ihan kotinurkalla, tarkotus oli vielä juosta, mutta suunnistin kotia. Kun pääsin sisälle niin mies sanoi "ehdithän sä olla jo 40 minsaa" mä siihen "enhän ollu", mies tähän "lähdit kymmenen yli". Sanoin "harjasin kymmenen yli hiukset, kävin wc:ssä ja laitoin juoksukamppeet päälle". Sit sanoin siitä että ku aina mun poissaolot täytyy kellottaa. Tulee itel sellanen olo et täytyis koko ajan olla läsnä, ei itse sais lähteä mihinkää. Juoksulenkit 2-3 kertaa parissa viikossa(20-45min/krt) ei mun mielestä ole liikaa pyydetty. Pisin aika, jonka olen ollut poissa on 4tuntia kampaajalla, sielläkin mies kävi lapsen kaa kahteen kertaan. Lapsi siis nyt reilu 1v.
Nyt asiasta tuli vähän poikettua, mut jatketaas.. Tapanani on laittaa kännyn sekuntikello päälle kun lähen lenkille, niinkuin tänäänkin laitoin. Lapsi oli minula sylissä, mies sohvalla, menin näyttää et en ollu kuin 31minuuttia lenkillä, mies kimpaantui tästä, vetäs minut seisaaltaan lapsi sylissä ihtensä ja sohvan kyynärnojan päälle ja purist kasvojani käsillään, varmaan sanokin jotain mutta itse en muista mitä. Sit otti ja lähti. Ja jos arvaan oikein niin kohta tulee kotia joko keksipaketti tai suklaalevy kainalossa ja si kaikki on taas hyvin.
Haluaisin puhua tilanteesta, mutta minulle on ainakin tuosta sossupuolesta tullut jotenkin ikävä kuva, et sitä ois sit jotenki ongelmaperhe ja koko ajan suurennuslasin alla jne. enkä kuitenkaan sitäkään haluaisi.
Lähde pian, ennen kuin tapahtuu pahempaa. Miehesi haluaa kontrolloida sinua, tuo ei ole tosiaan pelkkää henkistä vaan myös fyysistä väkivaltaa. Kertomasi EI ole normaalia perhe-elämää vaan kauhean kuuloista.
Vain sinä voit taata lapsellesi turvallisen ja terveen lapsuuden. Lapsesi traumatisoituu noista tilanteista, pienikin lapsi tuntee pelkoa ja aistii ilmapiirin, jo vauva.
Ota heti aamulla yhteyttä neuvolaan, sosiaaliin, kerro, että sinä ja lapsesi juodutte päivittäin uhkaaviin tilanteisiin ja sinuun käydään kiinni.
TOivon, että sinulla on joku läheinen ystävä/sukulainen, joka voi auttaa. Sinuna lähtisin heti.
On todella epänormaalia, että olet päässyt vuoden aikana harvoille juoksulenkeille ja kerran kampaajalle, jonne miehesi tuli kaksi kertaa!
Älä missään tapauksessa jää miehesi luo. Miehesi ei näytä välittävän edes siitä, että lapsi on sylissä tai vieressä, tuollainen muuttuu pikkuhiljaa pahemmaksi. Mitä haluat lapsellesi? Varmasti onnellisen ja terveen ympäristön, jossa hänestä voi kasvaa terve nuori ja aikuinen.
Tee ainoa oikea päätös lapsesi ja itsesi takia, teillä on edessä hieno ja mukava elämä ja jonkin ajan kuluttua et voi ymmärtää mikset lähtenyt aiemmin.
VOimia sinulle!
Onko isoissa kaupungeissa niin, että kun apua pyytää niin heti ollaan jossain suurennuslasin alla ja saa pelätä, että lapset viedään tms??
Ja ap:lle: Lähde! Ajattele lastasi. Jos mies lyö kerran, se lyö toisenkin. Ja jos se lyö sinua, se lyö jonain päivänä lastannekin.
Hyvää jatkoa ja uskon, että olet onnellisempi ilman miestäsi!
ensin kannatta ajutella vaikka neuvolassa ja etsiä sitä kautta apua. Jos mies ei käy kiinni niin etttä jää jälkiä niin puhe on puhetta, mutta kun sitä on jatkanut tarpeeksi niin se on kirjattu sinne ja on ehkä aikanaan uskottavampaa kuin että aitten joskus sanot väkivallasta jota on tapahtunut vuosia..
Terpparissasi voi olla mielenterveyshoitaja joka joissakin paikoissa antaa tukea tällaisissa tilanteissa. Neuvola osaa opastaa..
Lähteminen on varmasti vaikeaa monella tapaa eikä vähiten jos pelkää lapsen huoltajuuden puolesta. Vaikka kuinka kierolta tuntuu niin sun on varmsitettava selustaasi nyt nimenomaan tuon huoltajuuden takia. En ole sitä mieltä, että äiti on parempi vanhempi automaattisesti, mutta miehesi ei sitä ainakaan ole!
Väkivaltainen käytös etenee tietyllä tavalla. KUkaan ei äkkiä noin vain ala lyömään vaan sitä edeltää tietyt vaiheet joko näkyvämmin tai huomaamattomammin kun asiaa sitten jälkikäteen puidaan. Uhoaminen ja sanat, eleet on yksi jo vakavista muodoista joista on lyhyt matka siihen ekaan lyöntiin. Se eka lyönti voi vain olla kohtalokas monella tapaa riippuen miten ja kehen se kohdistuu. Heikompaan on aina helpompi kohdistaa uhonsa kuin vahvempaan eli jos näyttää siltä että lapsi alkaa olla kohde niin äkkiä jalat alle jos muuten vielä siellä oletkin.
Niin ja onhan yksi vaihtoehto lähteä turvakotiin jos tilanne alkaa kiristymään. Se on nopea ja helppo tapa päästä irti. Kunhan et odota todellakaan liian kauan tai alistu jopa siihen konkreettiseen väkivaltaan.
Teillä on siis ilmeisesti yhteishuoltosopimus? Voi, kumpa olisit herännyt jo aiemmin olisit lapsen huoltaja yksin. Tosin se olisi varmaan aiheuttanut isot riidat ja aika ymmärrettävästikin toisaalta...
Itse asiassa minulla on huoltajuus, en halunnu yhteishuoltajuutta kun tilanne oli jo silloin mikä oli. Toki sain kuulla asiasta niin mieheltä kuin hänen vanhemmiltaan, mutta vielä enemmän siitä kun lapsella onkin minun sukunimi(joka ei heidn mielestään ole mikään sukunimi).
Mutta toi huoltajuus juttuhan varmaan puidaan uudestaan jos lähden, mies haluaa itselleen huoltajuuden. Olen siis puhunut miehelle että lähtisin, niin se siihen "sitten katotaan kumpi saa huoltajuuden". En haluaisi huoltajuudesta alkaa tappelee, ei ole lapsen eduksi. Tilanne on kurja.
lapsen huoltajuuteen tehdään harvoin muutoksia ellei oloshteissa ole tapahtunut isoja juttuja. Ja ero ei siis ole sellainen iso juttu. Sinuthan on kerran todettu lapsen huoltajaksi sopivaksi ja jos elämäntilanteesi ei ole muuttunut niin kyllä se huolto pysyy. Voihan mies toki yrittää hakea siihen muutosta, mutta tie on pitkä ja kivinen. Lisäksi jos väkivallasta niin henkisestä kuin fyysisestä on viitteitä niin ei onnistu. Ja siis aikaa siihen kuluu joka tapauksessa jos niin päättää tehdä.
Huoltajuutta mietittäessä ei edes pohdita enää tuossa vaiheessa kummalla on paremmat edellytykset kasvattaa lasta jne vaan enemmän onko tilanne muuttunut sinun osaltasi heikommaksi. Opiskelu yms on väliaikainen tilanne eikä asunnon omistaminen tee paremmaksi vanhemmaksi.
Ja koko prosessin ajan miehen pitäisi pitää kiinni tapaamisistaan lapsen kanssa jne jo stodella on aidosti asialla. Tapaamisten unohtelu kun on selvä viite kelvottomuudesta, tosin homma saattaa toimia toisinkin päin..
Mutta jos nyt siis lähdet avoliitosta lätkimään niin huoltajuus on selvä jo kuten papereissasi lukee. Lapsen elatus on sitten se asia, jota lastenvalvoja alkaa hoitamaan kuntoon. Tuskin elatussopimusta sentään on tehty?
Ja kun muistat että et alennu alas jutuissa eli et tee kiusaa tai haittaa isän ja lapsen tapaamisia jne joilla kaiva avain itselleen kuoppaa niin homma toimii. On tavallaan onni siinä, että äiti todella yleensä mielletään lapsen parhaaksi huoltajaksi silloin kun tilanne on tuollainen kuin teillä.
Avioerossa on se tilanne jolloin huoltajuus mietitään erotessa, mutta avoliiton epävirallinen luonne lainsäätäjän silmissä tekee erosta todella helpon.
Ja jos kurjuutta mietit niin eikös tuo elämä ole kurjaa nyt? Joka päivä lapsi kasva avähän lisää ja oppii huomaamaan tilanteen ympärillän, pelkäämään ja reagoimaan aikuisten mielialoihin. Ja aina kurjemmaksi käy mitä enemmän ymmärtää ja huomioi..
Voithan hiljaa alkaa selvittämään asioita esim ottamalla yhteyttä lastenvalvojaan ja kysymällä kunnalta asuntotilannetta jne. Vaikka ratkaiseva askel vielä ehkä hautuu niin tiedät ainakin tilanteen ja sitten on helpompi lähteä kun on siihen valmis.
En ole mikään DrPhil fani, mutta kerran osui korviin kun hän sanoi, että ero on silloin aiheellinen ja oikeaan aikaan toteutetu kun ovesta mennessään ei jää mitään sanomatta tai tekemättä. Jos jossittelee ja miettii niin luultavasti ei ole vielä kaikkea yrittänyt tms. Ihan fiksusti ajateltu.. Tosin väkivalta muuttaa aina tilanteen toiseksi!