Onnistuuko lainan

eli ajattelin tällaista että laitan tuloni menemään osuuspankin tilille, jota tosin ei vielä ole olemassa. Ja tekisin siten, että käyn Sampopankissa maksamassa tiskillä lainan lyhennyksen joka kuukauden puolessa välissä. Onkohan tällainen yleensäkään mahdollista? Muuten vaihtaisin pankkia kokonaan, mutta on velkaa ja tulotaso tällä hetkellä aika pieni eli toisesta pankista en varmasti lainaa saa.
2373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ennen se ainakin onnistui. Isäni ja Äiteeni saivat lainaa Postipankista viimeksi v 1974 ja silloin se toimi. Siis setelitukon kanssa tiskille maksamaan.

Äänestä
  • koska nyt pankki tekee sitä, että veloittaa lainaturvan tuplana, joten ainakin säästyisi se raha kun itse kävisin asian hoitamassa. Olen tässä laskeskellut, että käyttälaina ja mastercard tileiltä on hävinnyt rahaa jo pari sataa euroa, en tosin tiedä minne ne ovat menneet. Kaikki ovat sellaisia menoja mm. korkoja, joista en ole edes saanut ilmoitusta. Taitaa jäädä jo ennestään köyhälle tappioksi nuo, tai sitten ei, jos saisin tehtyä pankille reklamaation.

    Muistelen joskus eräällä kurssilla ollessani, ja reklamaatioista puhuttaessa kouluttajan puhuneen siitä, että jos reklamaation tekee, ei tarvitse maksuista huolehtia niin pitkään aikaan, kunnes se toinen osapuoli on antanut vastauksen. Eli reklamaation turvin saa tavallaan lisäaikaa asioiden selvittämiseen. Ja Sampopankin ongelmat tietäen siinä voi mannä piiiiitkä aika. Itse en kuitenkaan hyväksy sitä, että rahaa katoaa tililtä korkoihin jne...,joita ei ole koskaan ennenkään mennyt, siis niin kohtuuttomia määriä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maksu tiskillä kirjoitti:

eli ajattelin tällaista että laitan tuloni menemään osuuspankin tilille, jota tosin ei vielä ole olemassa. Ja tekisin siten, että käyn Sampopankissa maksamassa tiskillä lainan lyhennyksen joka kuukauden puolessa välissä. Onkohan tällainen yleensäkään mahdollista? Muuten vaihtaisin pankkia kokonaan, mutta on velkaa ja tulotaso tällä hetkellä aika pieni eli toisesta pankista en varmasti lainaa saa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu