MLL ottaa kantaa

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on huolestunut:
LAPSIPERHEIDEN ASEMA HEIKENTYY

Kun lapsiperheillä menee huonosti, seuraukset näkyvät vuosien saatossa monenlaisina ongelmina.
Lasten hyvinvoinnin heikkeneminen on Mannerheimin Lastensuojeluliiton huolena.

Nykyinen hallitus on sitonut päivähoitomaksut elinkustannusindeksiin, mutta ei lapsilisiä. Lapsilisien reaaliarvo heikkenee inflaation laukatessa joten lapsiperheiden ostovoima pienenee. Jos kerran päivähoitomaksut sidotaan elinkustannusindeksiin, kyllä myös lapsilisät on sidottava samaan indeksiin.

Lapsiperheen menot ovat suuret, sen me kaikki tiedämme. Asumiskustannusten ja elinkustannusten korkea hinta köyhdyttää eritoten lapsiperheitä. On surullista, kun suomalaiset lapset joutuvat asumaan ahtaasti ja näkemään nälkää.

MLL pitää tärkeänä, että lapsiperheiden vähennykset saadaan takaisin!

Yksinhuoltajakorotus, 20 euroa kuukaudessa, lapsilisiin ei riitä kattamaan edes inflaatiota.
Yksinhuoltajat ovat yksi leipäjonoryhmä Suomessa kohta siellä jonottavat myös lapsiperheiden isät ja/tai äidit.

Kun Mannerheimin Lastensuojeluliitto ilmoittaa huolensa lapsiperheiden asemasta hallituksen toimien johdosta, räksyttääkö MLL, valehteleeko MLL vai mitä.... valtiovarainministeri Katainen?

Eiköhän olisi aika niitä vaalilupauksia pikkuhiljaa toteuttaa. 10-20 euron korotukset pienituloisille (miinus verot) ei kata hallituksen toimenpiteiden aiheuttamaa inflaatiota. On törkeää, että samaan aikaan hallitus poistaa rikkaiden perintöveroja perimyssuvuilta.

Suomessa on 650.000 pienituloista henkilöä.
Suomessa on 130.000 pienituloista kotitaloutta.

Näiden pienituloisten kotitalouksen asema on asumiskustannusten ja ruuan hinnan korotusten johdosta, energiaverotuksen korotuksen johdosta...
hallituksen aiheuttaman voimakkaan inflaation johdosta... ja siis tämän vaalikauden aikana... entisestään heikentynyt.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto tekee hyvää työtä lapsiperheiden hyväksi ottaessaan näin kantaa myös yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Kiitos MLL Suomen lasten puolesta!
3225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos ja kun näet asian tuolla tavalla niin kaipa sinulla on asialle ratkaisumalli? Tai mikä opposition malli on asian ratkaisemiseksi?

Onko demareilla jokin vielä julkisuudelta piilossa oleva rahanlähde, vai onko raha tarkoitus ottaa veroja kiristämällä. Jos veroja ei nosteta, lienee selvää että raha on jostain muusta pois - mistä?

Eikö olisi kaikkien kannalta paras, että palkkatulolla pystyisi elättämään perheensä. Ilman tukia ja kompensaatioita?

Eikö sosiaalituet pitäisi varata vain niitä perheitä varten, joiden talous on tilapäisesti vaikeutunut?

Perhe-elämä ei saa muodostua yhteiskunnan tuen varaan, se johtaa täyteen välinpitämättömyyteen huolehtia itsestään ja perheestä.

Äänestä
  • Ahneuden ja itsekkyyden sijaan solidaarisuutta ja yhteiskunnallista ajattelua. Niin meidän kaikkien on parempi olla tulevaisuudessa.

    Kansan jakaantuminen tosirikkaisiin ja tosiköyhiin (leipäjonoissa kerjääviin ja asunnottomiin) on estettävä.

    Omaisuustulot kasvattivat kotitalouksien tuloja ja tuloeroja vuonna 2004

    Kotitalouksien väliset tuloerot kasvoivat vuonna 2004 selvästi edellisvuoteen verrattuna. Tuloerojen kasvua selittävät omaisuustulot, joita kotitaloudet saivat vuonna 2004 reaalisesti keskimäärin 13 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Etenkin osinkotulot kasvoivat voimakkaasti: kotitaloudet saivat osinkotuloja keskimäärin neljänneksen edellisvuotta enemmän. Vuodesta 2002 kotitalouksien osinkotulot ovat kasvaneet lähes 60 prosenttia. Vuonna 2004 kotitalouksien suurituloisin kymmenesosa sai 85 prosenttia osinkotuloista. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen tulonjakotilaston 2004 lopullisista tiedoista.

    Suurituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat vuonna 2004 keskimäärin runsaat 7 prosenttia edellisvuodesta. Pienituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat 3 prosenttia. Myös pidemmällä aikavälillä ylin tulokymmenys on kasvattanut tulojaan selvästi enemmän kuin muut tulokymmenykset. Vuosina 1995-2004 ylimmän tulokymmenyksen tulot ovat kasvaneet vuodessa keskimäärin noin 5 prosenttia, kun alimmassa tulokymmenyksessä kasvu on ollut puolitoista prosenttia.

    Rahaksi muutettuna tämä merkitsee sitä, että alimmassa tulokymmenyksessä yhden henkilön kotitalouksien tulot kasvoivat vuosina 1995-2004 reaalisesti 1 100 euroa. Ylimmässä tulokymmenyksessä vastaava tulojen kasvu oli 17 600 euroa.
    ---

    Kuten edellä olevasta Tilastokeskuksen Tulonjakotilastosta näkyy rikkaat kotitaloudet ovat kasvattaneet tulojeen 17.600 euroa ja köyhin tulokymmenys vain 1.100 euroa.

    Hallitus on poistanut rikkailta, jotka kasvattavat varallisuuttaan osinkoina ja optioina, varallisuusveron ja perintöveron.

    Mielestäni verokohtelun pitää perustua veronmaksukykyyn eikä hallitus saa poistaa veroja omalta intressiryhmältään.

    Nykyään pienituloiset ja lapsiperheet maksavat enemmän veroa kuin omistava luokka. Varallisuusveron ja perintöveron poistaminen omistavalta luokalta on kohtalokasta.

    Yhteiskunnallisen kehityksen kannalta tulopoliittiset kokonaisratkaisut ja keskitetyt palkkaratkaisut matalapalkkaratkaisuineen ovat olleet reaaliansiot turvaavia ratkaisuja ja tuoneet "voita myös köyhän leivän päälle".

    Työaikaa on pystytty lyhentämään, jolloin lapsiperheillä on ollt aikaa lapsille TUPO:jen ansiosta.

    Pätkätöitä ei ennen kenenkään tarvinnut tehdä. Työsopimukset olivat toistaiseksi voimassa olevia tai virkoja. Jos työn vähyyden vuoksi erotettiin työntekijä, ei siihen saanut palkata heti uutta. Näin ei lomakorvauksilla ym. voitu keinotella. Nykyään on muotia luoda turvattomuutta työmarkkinoilla ja teetättää mahdollisimman paljon pätkätöitä ja kiiretunteina urakkaa tuntipalkalla.

    Pitkäaikaistyöttömien talous ei vaikeennu tilapäisesti vaan se heikkenee heikkenemistään inflaation laukatessa. Erityisesti keski-ikäisten on vaikeaa saada pysyviä työpaikkoja - vaan pitkäaikaistyöttömyys ennen eläkeikää on yleistä.

    Yhteiskunnan tuki on niin vaatimatonta, ettei kukaan perheellinen jää tahallaan sen varaan. Ne perheet, jotka ovat yhteiskunnallisen tuen varaan jonottavat vanhentunutta ruokaa leipäjonoissa.

    Olen samaa mieltä, että palkkatulolla pitäisi perhe pystyä elättämään. Palkan pitää olla niin suuri, että sillä pärjää yksinhuoltaja. Perheen elättäjäksi pitää riittää yksi henkilö, ettei kahden tai kolmen tarvitse käydä seitsemästä-neljään työssä, jotta asumis- ja ruokamenot saadaan maksetuksi.

    Suomalaisten ostovoima on vanhojen EU-maiden heikoimpia ja heikentynyt entisestään nykyisen hallituksen toimesta.

    - Tuloeroja pitää tasata oikeudenmukaisella verotuksella

    - Veroja pitää maksaa myös omistavan luokan

    - Osinkotulot ja optiot verolle

    - Ylisuurille eläkkeille katto tai palkkatulolle, jonka perusteella eläke maksetaan on asetettava katto

    - Kansanedustajien kulukorvaukset verolle

    - Kansanedustajien eläke-edut saatava kansalaisten eläke-etuuksien mukaisiksi

    - Maataloustuet järkeistettävä - ei tukea sivutoimisille maanviljelijöille (kuten esim. Wahlroos)

    - Maataloustuki maksetaan ruuan hinnassa - suora kansallinen tuki lopetettava

    - Yritysten, jotka siirtävät tuotantoa ulkomaille on maksettava takaisin saamansa etuudet

    - yhteiskuntavastuuta edellytettävä erityisesti valtionyrityksiltä

    - yritysten on täytettävä yhteiskuntavastuunsa - muutoin yritystoiminnan tuki lopetetaan

    - yritysten on maksettava Suomessa samansuuruiset korvaukset irtisanoessaan työvoimaa kuin esim. mitä Nokia joutuu maksamaan Saksassa siirtäessään tehtaansa Romaniaan

    Tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin, jotka tukevat maltillista ja tasa-arvoista yhteiskuntakehitystä pitää ottaa uusia ajanmukaisia elementtejä kuten tehdään muissa maissa.

    Nykyinen hallitus ei kyennyt aikaansaamaan minkäänlaista tulopoliittista kokonaisratkaisua - ei edes keskitettyä. Siinä on yksi syy inflaatioon ja köyhyyden lisääntymiseen.

    Veroja ei tarvitse nostaa, verokohtelun on oltava oikeudenmukaista. Myös rikkaiden tule maksaa veroja niinkuin ennenkin.

    Äänestä

  • Ei ahneutta ja itsekkyttä kirjoitti:

    Ahneuden ja itsekkyyden sijaan solidaarisuutta ja yhteiskunnallista ajattelua. Niin meidän kaikkien on parempi olla tulevaisuudessa.

    Solidaarisuus, tuo letkeän 70-luvun yhteenkuuluvuuden tunne on jo historiaa ja elää vain satuolentojen siivillä kaihoisissa tarinoissa.

    Ahneus ja itsekkyys ovat koko kansan huvia, ei pelkästään parempituloisten, vaan ihan jokaisen ihmisen. Demokraattista ajattelua vastaan sotiikin ajatus, jossa parempiosaisia vaaditaan olemaan epäitsekkäitä. Joskin ne t o d e l l a rikkaat ovat sellaisia, ainakin jos lahjoituksille suodaan verovähennysoikeus.

    Suomi rikastuu kovaa vauhtia, ihan kuten itsekin toteat. Kotitaloudet ovat alkaneet sijoittamaan ja saavat jo osinkotuloa. Se on oikea suunta, sillä tavallinenkin työntekijä saavuttaa paljon määrätietoisella osakesäästämisellä.

    Tuloerot kasvavat, mutta minun on pakko kysyä; entä sitten, eivätkö ihmiset saisi rikastua? Suhteessa tulot näyttävät erilaisilta, koska isommalle tulolle tulee suurempi euromääräinen korotus. Riskitkin ovat suurempia suurituloisilla ja enemmän menetettävää.

    Ja veroihin.........

    Suomi on yksi maailman kovimmin verottavista valtioista ja verotus on epäinhimillistä. Progressiivinen verotus pudottaa hyväpalkkaisen työntekijän koko lailla tavallisen duunarin tasolle.

    Jokainen toivoo itselleen kovempaa palkkaa ja jokaiselle on aina yllätys miten vähän verojen jälkeen jääkään käteen. Kuitenkin sama veroihin menevä raha kiertää valtion kautta ja palautuu erilaisina tukiaisina ja kompensaatioina takaisin - tosin matkan varrella kutistuneena.

    Kaikkien yli 24.000 euroa tienaavien palkansaajien tulisi kuulua saman tasaveron piiriin, sillä mitä suurempi palkka, sitä enemmän palkansaaja kuluttaa - ja siten raha kiertää tehokkaasti pyörittäen talouselämää, ilman että valtio pyörittää niitä omassa käytössään.

    Yritysten siirto sukupolvelta toiselle vaatii verottajalta kohtuutta. Ei ole oikein, että perheyrityksen varallisuus pumpataan valtiolle ja yritystä jatkava perillinen joutuu lainaamaan rahat takaisin korkoa vastaan. Ei, se ei ole oikein. Jos tällainen kaytäntö olisi voimassa, perheyritykset katoaisivat työllistämästä ja niiden omaisuus realisoitaisiin käytettävissä olevan verosuunnittelun mukaisesti - ja siirrettäisiin luultavasti ulkomaille turvaan.

    Yritysten kasvaessa yritykset siirtäisivät hallintonsa muuhun EU-maahan ja jättäisivät Suomen toimintonsa tytäryhtiön haltuun. Sellainen toiminta ei olisi kenenkään edun mukaista.

    Osinko- ja optiotulot eivät ole verottomia. Toki yrittäjä voi nostaa osinkoa yrityksestä jos sellaista on mahdollista tehdä, mutta esim. maksimi 90.000 euron osikoa nostaa Suomessa vain 1000 henkilöä (ja siitäkin yritys on maksanut veron).

    Eläkkeen rajaaminen johonkin tasoon on aika epäreilua, sillä eläke ansaitaan palkkatulolla. Eläkeuudistus on jo hyvää vauhtia toteutumassa, mutta sopiikin kysyä onko se hyvä uudistus. Miksi yksilö ei saa päättää omasta eläkkeestään ja sen kerryttämisestä itse?

    Kansanedustajien lisäverottaminen tuskin toisi verotuloja kovinkaan paljoa, mutta työstä voisi kadota tekemisen ilo?

    Radikaali esityksesi maatalouden tukiaisten siirtämisestä ruoan hintaan on huikea. Sen pitäisi tapahtua koko EU:ssa yhtä-aikaisesti ja samalla pitäisi tuotanto varmistaa. Toki on selvää, että tällaisella teolla ruoan hinta nousisi Suomessa jopa 70% ja se osuisi juuri köyhimpään kansanosaan ja lapsiperheisiin.

    Yritysten irtisanomissuoja on Suomessa hyvä, jopa niin hyvä että se estää työllistymisen ja terveen henkilöstövaihtelun. Työhönsä kyllästyneet ja motivaationsa menettäneet työntekijät eivät yksinkertaisesti uskalla vaihtaa työpaikkaa mielekkäämpään, vaan jäävät pilaamaan koko yrityksen työilmapiirin.

    Työntekijöiden työpaikan vaihtoa edesauttaisi vapaampi työsuhdelainsäädäntö ja irtisanomissuojien purku, samalla pätkätyö vähenisi sillä nykyisin yritykset eivät halua palkata ihmisiä koska heistä ei tarvittaessa pääse eroon. Ja usko pois, työntekijöitä on monenlaisia eikä yritys aina voi onnistua rekrytoinnissaan.

    Yritysten maksamien irtisanomiskorvausten määrä lienee makuasia, ei niillä ole vaikutusta verokertymään. Mutta ne voivat vaikuttaa ulkomaisten yritysten sijoittumiseen Suomeen.

    Tulopoliittiset kokonaisratkaisut ovat utopiaa. Talouselämä on pirstaloitunut erilaisiin toimialoihin joita ei voida käsitellä yhdellä mallilla. Suomen talouselämä ei enää elä puusta ja paperista, vaan monenkirjavista uuden talouden yrityksistä ja innovaatioista.

    Jos jotain kokonaisratkaisua haetaan, sen tulee olla koulutus. Huippuosaaminen Suomessa turvaa maamme elinkeinoelämän jatkumon ja sitä kautta kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin.

    Köyhyys poistuu lisääntyvien työpaikkojen ja koulutuksen avulla. Rakenteellinen köyhyys on poistettavissa valtionkin toimesta, mutta eniten auttaa ihmisten halu rakentaa itselleen parempi elämä.

    Inflaatio lienee lyhytaikainen korjausliike, jonka aiheuttaja on suurimmalta osin viime vuoden rajut palkankorotukset ja samaan aikajaksoon osuneet hyödykkeiden ja energian hinnannousut.

    Suomi on mallikkaasti hoitanut valtion taloutta ja pitänyt inflaation matalana - huomattavasti alle EU:n keskiarvon.

    Toivottavasti tämä kirjoitus edesauttoi ymmärtämään nykyisen hallituksen politiikkaa, sillä kirjoittajalle - pienyrittäjälle ja vain vähäisesti politiikkaan kiintymystä tuntevalle tavalliselle henkilölle se avautuu juuri näin.

    Hyvinvointi kuuluu kaikille, mutta se on myös työllä itse ansaittava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Räksyttäjä? kirjoitti:

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on huolestunut:
LAPSIPERHEIDEN ASEMA HEIKENTYY

Kun lapsiperheillä menee huonosti, seuraukset näkyvät vuosien saatossa monenlaisina ongelmina.
Lasten hyvinvoinnin heikkeneminen on Mannerheimin Lastensuojeluliiton huolena.

Nykyinen hallitus on sitonut päivähoitomaksut elinkustannusindeksiin, mutta ei lapsilisiä. Lapsilisien reaaliarvo heikkenee inflaation laukatessa joten lapsiperheiden ostovoima pienenee. Jos kerran päivähoitomaksut sidotaan elinkustannusindeksiin, kyllä myös lapsilisät on sidottava samaan indeksiin.

Lapsiperheen menot ovat suuret, sen me kaikki tiedämme. Asumiskustannusten ja elinkustannusten korkea hinta köyhdyttää eritoten lapsiperheitä. On surullista, kun suomalaiset lapset joutuvat asumaan ahtaasti ja näkemään nälkää.

MLL pitää tärkeänä, että lapsiperheiden vähennykset saadaan takaisin!

Yksinhuoltajakorotus, 20 euroa kuukaudessa, lapsilisiin ei riitä kattamaan edes inflaatiota.
Yksinhuoltajat ovat yksi leipäjonoryhmä Suomessa kohta siellä jonottavat myös lapsiperheiden isät ja/tai äidit.

Kun Mannerheimin Lastensuojeluliitto ilmoittaa huolensa lapsiperheiden asemasta hallituksen toimien johdosta, räksyttääkö MLL, valehteleeko MLL vai mitä.... valtiovarainministeri Katainen?

Eiköhän olisi aika niitä vaalilupauksia pikkuhiljaa toteuttaa. 10-20 euron korotukset pienituloisille (miinus verot) ei kata hallituksen toimenpiteiden aiheuttamaa inflaatiota. On törkeää, että samaan aikaan hallitus poistaa rikkaiden perintöveroja perimyssuvuilta.

Suomessa on 650.000 pienituloista henkilöä.
Suomessa on 130.000 pienituloista kotitaloutta.

Näiden pienituloisten kotitalouksen asema on asumiskustannusten ja ruuan hinnan korotusten johdosta, energiaverotuksen korotuksen johdosta...
hallituksen aiheuttaman voimakkaan inflaation johdosta... ja siis tämän vaalikauden aikana... entisestään heikentynyt.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto tekee hyvää työtä lapsiperheiden hyväksi ottaessaan näin kantaa myös yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Kiitos MLL Suomen lasten puolesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu