Lapset ja nuoret politiikan keskiössä
Huolehdimme heikoimmassa asemassa olevista, mutta luotamme myös ihmiseen itseensä. Järjestelmä ei saa viedä mukanaan.
Suomalaisen yhteiskunnan asiat ovat monien tutkimusten mukaan hyvin.
Talouskasvumme on ollut ripeää verrattuna muihin EU-maihin ja aineellinen elintasomme on kehittynyt myönteisesti: työttömyys ja absoluuttinen köyhyys ovat alentuneet, suomalaisten terveydentila on parantunut, sosiaaliturvaa on voitu kohentaa ja ihmisten luottamus tulevaisuuteen on hyvä.
Enemmistö suomalaisista voi paremmin kuin koskaan ja useimmat lapset elävät onnellista lapsuutta ja voivat hyvin.
Unicefin tietojen mukaan suomalaiset lapset voivat maailman lapsista neljänneksi parhaimmin. Vastasyntyneiden terveys, lasten koulumenestys ja materiaalinen vauraus ovat vahvuuksiamme. Koululaisemme menestyvät vuodesta toiseen PISA-tutkimuksessa.
Huomiota kannattaa kuitenkin kiinnittää vahvuuksiemme edelleen kehittämisen lisäksi entistä enemmän heikkouksiimme kuten nuorten ja lasten liikunnan vähäisyyteen sekä tupakoinnin ja alkoholinkäytön varhaiseen aloittamiseen.
Suurella osalla lapsista ja perheistä menee siis hyvin. Kuitenkin pienelle, mutta tärkeälle osalle lapsista, nuorista ja perheistä ongelmien kasautuminen ja monimutkaistuminen ovat sysänneet arjen raiteiltaan. Heidän tilanteensa hallitus ottaa vakavasti.
Keskeisenä tavoitteenamme on ehkäistä ja vähentää pahoinvointia ja syrjäytymistä.
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä tarvitaan useita samansuuntaisia toimia eri hallinnonaloilla.
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman tavoitteena on parantaa hallinnonalojen välistä yhteistyötä ja koordinaatiota lasten, nuorten ja perheidenasioissa. Lisäksi valmistelimme viime syksynä erityisen toimenpidepaketin nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Tavoitteeseen pyrimme edistämällä nuorten kouluttautumista ja työllisyyttä.
Perheet huomioivan politiikan on oltava laaja-alaista. Esimerkiksi liikennepoliittisissa ratkaisuissa olemme myös huomioineet lapset ja nuoret. Olemme parantaneet koulumatkojen turvallisuutta lisäämällä kevyen liikenteen väylien rakentamiseen tarkoitettuja määrärahoja.
Kun palasimme hallitusvastuuseen viisi vuotta sitten, perhepolitiikka palasi myös politiikkaan.
Viime vaalikaudella painotimme tulonsiirtojen lisäyksissä lapsiperheiden tulonsiirtoja. Perheystävällistä linjaa jatkettiin tällä vaalikaudelle ja olemme kohdistaneet perhepoliittisten tulonsiirtojen korotukset vaaliohjelmamme mukaisesti, niille ryhmille, jotka, niitä eniten tarvitsevat.
Tutkimusten mukaan monilapsisissa perheissä ja yksinhuoltajaperheissä köyhyysriski on suurin. Olemme saaneet aikaan myös tuloksia. Kahden vaalikauden aikana minimiäitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahat nousevat työttömän peruspäivärahan tasolle. Kotihoidontuen korottaminen antaa perheille valinnanmahdollisuuksia lasten hoitomuodon suhteen.
Nämä linjaukset ovat keskustalaisten periaatteiden mukaisia linjauksia.

Lasten arjessa vanhemmat ja läheiset ovat tärkeimpiä. Yhteiskuntamme on tuettava vanhempia arjessa ja luoda perheille valinnanmahdollisuuksia löytää heidän tarpeisiinsa sopivimmat ratkaisut. Perheet ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita.
Kunnissa voidaan tehdä myös perheystävällistä keskustalaista politiikkaa. Esimerkkeinä voisi nostaa esiin perheiden asumistoiveiden huomioimisen kaavoituksessa, koulumatkojen turvallisuuden ja kevyen liikenteen väylät sekä lasten kotihoidon kuntalisät.
Keskustalaisilla ehdokkailla on tulevissa kuntavaaleissa mahdollista nostaa esille näitä teemoja omissa kunnissaan.
Vanhemmat tarvitsevat lapsen kasvatuksessa myös lähiyhteisöjen ja yhteiskunnan tukea.
Viime vaalikaudella saatoimme voimaan lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevan lainsäädännön. Tällä vaalikaudella tavoitteenamme on kehittää neuvolapalveluita perheitä paremmin tukeviksi.
Kuntien, seurakuntien ja kolmannen sektorin voivat myös kehittää edelleen palvelujaan perheiden tukemiseksi. Erilaisten osa-aikaisten ratkaisujen sekä päivä- ja harrastekerhojen tulisi mahdollistaa lapsiperheiden monipuolinen arki rahapussiin katsomatta.
Matti Vanhanen
Puheenjohtaja

Vastaukset 2
Vanhimmat
taatusti Vanhasen ihan itse kirjoittama juttu.
Keskittykäämme kaikki hurraamaan hallitukselle ja kiittämään sitä mitä nöyremmin. Kiitos kaikesta hyvästä pääministeri Vanhanen ja koko hallitus.
Me kansalaiset voimme olla täysin luottavaisia, kun meillä on noin etevä ja osaava pääministeri.
ttasen kintuilleen, kun ovat muka olleet vähempiosaisten asialla, mutta vain puheissaan.
Vanhanenhan kirjoittaa juuri Keskustan tuoneet nämä parannukset esille, sekä saattanut ne käytännöntasolla toteen.
Mikä tuossa Vanhasen kirjoituksessa on muka ilkkumisen arvoista.
Taasko demarien mielestä on tulipalo väärin sammutettu?
Näin sitä nykyhallitus hoitaa asioita, vaikka demarit hannaavatkin vastaan, kun toiset hoitaa heidän pelkiksi sananhelinäksi tarkoitetut asiat kuntoon.
Demariämmäthän vain taistelivat setan toivomuksesta seksinostolain voimaan,jotta heidän huorakuppilansa pysyisivät pystyssä.