Sain kuulla tänään iltapäivällä kaveriltani, että lempihevoseni ratsastuskoululta on myyty. Ensin en uskonut, mutta kun kävin tallin kotisivuilla asia selvisi. Eli poni tosiaankin on myyty. Se on minulle rakas ja todellakin 'elämäni hevonen'.
Itse en sitä edes olisi voinut ostaa sillä minulla ei ole tarpeeksi rahaa eikä kokemusta. Mutta miten voisin helpottaa oloani. Tiedän hevosia joilla on mukavampikin ratsastaa kuin tällä kyseisellä ponilla, mutta tässä ponissa on 'sitä jotain' ja rakastan sitä erittäin paljon.
Aina kun nään sen, minulle tulee halu juosta sen luokse ja halata ja leperrellä. Se on niin kauniskin. Ajattelen sitä jatkuvasti. Pelkään etten ikinä löydä toista yhtä ihanaa ponia, joka herättäisi minussa sellaisia tunteita.
Itse en sitä edes olisi voinut ostaa sillä minulla ei ole tarpeeksi rahaa eikä kokemusta. Mutta miten voisin helpottaa oloani. Tiedän hevosia joilla on mukavampikin ratsastaa kuin tällä kyseisellä ponilla, mutta tässä ponissa on 'sitä jotain' ja rakastan sitä erittäin paljon.
Aina kun nään sen, minulle tulee halu juosta sen luokse ja halata ja leperrellä. Se on niin kauniskin. Ajattelen sitä jatkuvasti. Pelkään etten ikinä löydä toista yhtä ihanaa ponia, joka herättäisi minussa sellaisia tunteita.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet vielä nuori, vain 13v. Kyllä sinä vielä löydät toisen/useammankin yhtä ihanan hepan, joka herättää sinussa niitä samoja tunteita. Minulla on kokemusta hieman samankaltaisesta tilanteesta: olin hieman sinua vanhempi kun minun ihana rakas hevoseni piti lopettaa ja se oli ihan hirveätä. Itkin ainakin vuoden joka päivä sen takia, mutta sitten helpotti ja löysin toisen hevosen jonka kanssa olen viettänyt jo monta ihanaa vuotta yhdessä.
Mitä jos ajattelisit asiaa niin, että nyt alat ratsastaa muilla erilaisilla hevosilla niin että sinulle kertyy kokemusta. Ja jospa sitten muutaman vuoden päästä sinulla olisi tarpeeksi kokemusta ja rahaa ostaa oma hevonen ja oma on aina kuitenkin oma. Tsemppiä sinulle!:)
Kyllä se siitä.
Minun hevoseni on kuollut :( mutta selviän siitä yli. Kyllä sinä pärjäät
Onko se normaalia että vaikka ponin myynnistä on kulunut jo muutama kuukausi itken melkein päivittäin sen takia. Hyvä uutinen kuitenkin on, että olin viikko sitten ratsastusleirillä ja tapasin siellä erään lämppäriruunan. Aloin rakastumaan siihen. Vähän samallalailla kuin Roopeen mutta PALJON laimeammin. En varmaankaan nää sitä enää ikinä, koska se on myynnissä eikä varmaan ole siellä enää kun menen sinne joskus käymään. Se oli kuitenkin aivan ihana. Kahdeksan vuotias, ei mikään helppo ratsastettava, tai ainakin ratsastuksenopettaja sanoi niin, vaikka minusta se oli todella kiltti ja hieno hevonen. Menin sillä kaksi kertaa. Toisella tunnilla se meni todella rauhallisesti jota opettajakin ihmetteli, mutta toisella tunnilla se oli tavanomainen itsensä, sähläsi kokoajan jotain. En tiedä johtuiko se siitä, että sillä oli minua ennen ratsastanut joku pikkutyttö joka sitten lopulta putosi selästä kun hevonen lähti käsistä, siitä että se oli edellisellä kerralla ollut vain hyvällä päällä vai ratsastinko jotenkin erilailla. No tässä mä vaan jaarittelen turhia. En haluasi rakastua kehenkään hevoseen ennen kuin pystyn ostamaan sen. Koska aina minulle käy niin, että menetän sen heti.