Mulla on kaks pientä ~8 viikkosta frettipoikaa ja pusipusihalihali kavereita on kun nukutaan tai syödään, mut sit kun innostuu on jompi kumpi aina toisen selässä. Sitten toinen vinkuu ja vikisee ja toista ravistellaan niskasta vähän turhanki lujaa. Onko tää siis vaan leikkiä vielä? Näyttää välillä tosi pahalta ja rajulta ja oon menny sillon väliin. Mietin vaan, että kuuluuko se vikinä "leikkiin"? Vai pitääkö noiden kahden hurjimuksen kanssa olla vielä varovaisempi?
Tappelut
Peekaboo
3297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä on sama tilanne. Tai minulla on yksi vanhempi naarasfretti, jolle otettiin nyt kaveriksi nuori uros. Uros roikkuu naaraan niskassa koko ajan ja väillä tämä leikki on aika rajun näköistä ja kuuluu vikinää ja huutoa. Olen kuitenkin kuullut tämän olevan normaalia ja varsinkin urokset tahtoo olla tuollaisia. Leikkauksen myötä uroksen pitäisi sitten rauhoittua.
vaikuttaisi siltä, että tuo on vain pentujen välistä leikkimistä johon ei tarvitse mennä väliin sillä meilläkin on 12-viikkoisia 2 narttua jotka tuolla tavoin leikkivätte keskenään.
Väliin saattaa kuulua sellaista "vikinää", sitten telmitään, pureskellaan toisia jne. Ihan samalla tavoin meilläkin siis vain leikitään enkä väliin ole mennyt.
Pennuilla on tosiaankin sitä energiaa todella tavoin ja tämä on yksi keinoa purkaa sitä jonnekin.
Mieelstäni se vikinä siis kuuluu siihen leikkiin javarsinkin pennuilla. Silloin olen mennyt väliin mikäli aikuinen ottaa pentua turhan lujasti kiinni ja alkaa päästää esim. hätäkakakat alleen jne.
vaikuttaisi siltä, että tuo on vain pentujen välistä leikkimistä johon ei tarvitse mennä väliin sillä meilläkin on 12-viikkoisia 2 narttua jotka tuolla tavoin leikkivätte keskenään.
Väliin saattaa kuulua sellaista "vikinää", sitten telmitään, pureskellaan toisia jne. Ihan samalla tavoin meilläkin siis vain leikitään enkä väliin ole mennyt.
Pennuilla on tosiaankin sitä energiaa todella paljon ja tämä on yksi keinoa purkaa sitä jonnekin.
Mielestäni se vikinä siis kuuluu siihen leikkiin ja varsinkin pennuilla. Silloin olen mennyt väliin mikäli aikuinen ottaa pentua turhan lujasti kiinni ja alkaa päästää esim. hätäkakakat alleen eli yrittää ottaa luuloja turhan rankalla tavalla pois.