miten kauan kestää rahan siirto pankista toiseen? Ja jos summa on suht iso?? Laitettu perjantaina onko jo maanantaina tilillä??
pankista
toiseen
5551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nopeasti ja näkyvät seuraavana päivänä tilillä, paitsi saman pankkiryhmän sisällä näkyy samana päivänä.
POIKKEUS ja samalla VAROITUS: Sampopankkiin tai Sampopankista laitettuun tilisiirtoon voi mennä aikaa useita päiviä, jopa viikkoja!!! Tämä siis nyky-Sampopankin atk-systeemeillä! Kaikki kun taitaa kiertää Tanskan kautta.
Yleissääntö on kaksi pankkipäivää.
Pankin täti tietää, tuo pätee kokemukseni mukaan myös Sampo-Danskeen. Sampo-Danskessa sunnuntaina tehty tilisiirto näkyi toisessa pankissa keskiviikkona.
Ainakin S-Pankista Sampopankkiin ja toisten päin on siirtynyt raha seuraavaksi pankkipäiväksi.
Aikaisemmin on ollut kokemusta myös Sampopankista Nordeaan, Osuuspankkiin ja Aktiaan ja toisten päin. Nämä tapahtuivat yhdessä pankkipäivässä. Tapahtuivat ennen Sampopankin pääsiäisfiaskoa.
useimmiten yhden arkipäiväyön,
hyvin usein riittää aina yksi yö.
minulla aina,
tänä ja viime vuonna.
muta "sallitua on kai 5 pankipäivää.