mitä uuslestadiolaisuus on

itsekin uuslestadiolainen...

Mitää järjestäytynyttä uuslestadiolaisuutta ei ole. Uuslestadiolaisuus on sitä, että yleisimmin vanhoillislestadiolainen, mahdollisesti myös muun suunnan lestadiolainen jättää liikkeen, mutta säilyy edelleen uskovaisena.
Näin hänen mukanaan seuraa väkisinkin joitain käsityksiä, mitä ovat omaksuneet liikkeessään. Osa vain vaihtuu uusiksi käsityksiksi.

Uuslestadiolaisuus on sitä, että ihminen on päättänut uudistaa omia käsityksiään, mutta hänellä on säilynyt tiettyjä elementtejä vanhoillis tai vaikkapa esikoislestadiolaisuudesta.

Jos taas vanhoillislestadiolainen jättää uskon kokonaan, on oikeampi nimitys uskonnoton.
Ja jos vaihtaa uskonsa johonkin muuhun, esim pakanauskoon, käyttää vl:t hänestä nimitystä vääräuskoinen. Taviksille hän taas on sen uskoinen ,mitä uskoo.

Enää nykyisen netin aikakaudella uusia herätysliikkeitä ei kovin helpolla synny ja muutenkin netti on jotenkin vaikuttanut eri herätysliikkeiden tietynasteiseen fuusioon. Esimerkiksi Nokia Missiossa vaikuttaa sekä luterilaisia, että myös helluntailaisia ja adventisteja ym.

Uuslestadiolaisuus tuskin koskaan järjestäytyy herätysliikkeeksi, nämä uuslestadiolaiset ovat ehkä niitä, jotka joko fuusioituu muihin herätysliikkeisiin, tai jäävät ns. itsenäisiksi uskovaisiksi.

6

2613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oleellista ole se, onko ihminen lestadiolainen, vapaakirkollinen, helluntailainen... oleellisinta kristinuskossa on Herra Jeesus, koska vain Hän on tie Isän (Jumalan) luokse, ja vain Hän (Jeesus) on tie ja totuus ja elämä

      hyvää kevättä kaikille !

      • Luther: "...ainoassa o...

        ompa iso erehdys väittää tuollaista. ei Jumala vanhurskauta ihmistä monella tapaa, vaan ainoastaan yhdenkaltaisen, muuttumattoman Jumalan sanan mukaisen uskon kautta. näin on ollut aikojen alusta asti, eikä se ole muuksi muuttunut. näinhän se Lutherkin raamatun mukaisesti aikanaan yksiselitteisesti opetti.


    • Esikoisuuden taakse jättänyt

      Pikemminkin pidän itseä kuitenkin vain uskovaisena. Minulla on säilynyt paljon uskonkäsityksiä esikoislestadiolaisuudesta ja olen minä jonkinverran omaksunut myös vanhoillislestadiolaisten käytäntöjä, koska suvussani on myös niitäkin. Osa vanhoillislestadiolaisista eivät pitäneet meitä oikeina uskovaisina, osa taas piti, mutta halusivat uskoa silti, kuten vanhoillislestadiolaiset.

      Minun äitini on entinen vanhoillislestadiolainen, mutta nykyisin hän on esikoislestadiolainen, koska löysi itselleen esikoislestadiolaisen miehen.
      Meillä ei ole televisiota, eikä vanhemmat harrasta ehkäisyä. Siksi meillä on aikamoisen iso perhe, vaikka useat esikoislestadiolaiset nykyään ehkäisee. Ja tiedän myös nuoria ehkäiseviä vl-perheitä.

      Itse en halua salata ehkäisyä ja olemme hankkineet myös television taloomme. Uskomme kuitenkin, kuten lestadiolaiset ja mulla on edelleen ovet avoinna esikoislestadiolaisten tiloihin, vaikkakaan en niissä enää pelkästään niissä käy. Käyn myös muiden lestadiolaissuuntien seuroissa ja toivoisinkin, että lestadiolaiset lyöttäytyisivät yhteen ja sallisivat pienet ja mitättömät näkemyserot. Aikamoisen samanlaista saarnaa niissä kaikissa luetaan.

      • Lestadiolainen

        Täysin samaa mieltä..


      • yksi usko, yksi kaste...

        ettäkö kaikki suunnat yhteen? eli "kunnon ekumeniaa..". et ole ollenkaan perillä uskon peruskysymyksistä. sellaisella uskolla, joka ei ole täysin raamatun sanan mukainen, ei ole mitään virkaa, se on kuin "saastainen vaate" Jumalan edessä, kuten sanassakin asia ilmaistaan!!
        Jumalan sanaa tulee saarnata puhtaasti ja yksiselitteisesti, ei eri suuntiin ja eri näkemyksiä kumarrellen - siihen ei raamattu anna lupaa eikä tilaa.
        -on toki niin että ulkopuoliset ja asioita tuntemattomat näkevät eri suunnat suunnilleen samanlaisina, mutta todellisuudessa niiden välillä on syvä ja pohjaton kuilu, mitä tulee opillisiin kysymyksiin.
        asiaa valaisevaksi lukemistoksi esim.: "Ole vapaa, vapaaksi ostettu lauma" (aulis zidbeck).


      • tuomasxxxxxxxxxxxxx
        yksi usko, yksi kaste... kirjoitti:

        ettäkö kaikki suunnat yhteen? eli "kunnon ekumeniaa..". et ole ollenkaan perillä uskon peruskysymyksistä. sellaisella uskolla, joka ei ole täysin raamatun sanan mukainen, ei ole mitään virkaa, se on kuin "saastainen vaate" Jumalan edessä, kuten sanassakin asia ilmaistaan!!
        Jumalan sanaa tulee saarnata puhtaasti ja yksiselitteisesti, ei eri suuntiin ja eri näkemyksiä kumarrellen - siihen ei raamattu anna lupaa eikä tilaa.
        -on toki niin että ulkopuoliset ja asioita tuntemattomat näkevät eri suunnat suunnilleen samanlaisina, mutta todellisuudessa niiden välillä on syvä ja pohjaton kuilu, mitä tulee opillisiin kysymyksiin.
        asiaa valaisevaksi lukemistoksi esim.: "Ole vapaa, vapaaksi ostettu lauma" (aulis zidbeck).

        Usko on armoa,, kuperkeikkojen määrä ja vaikeus ei ratkaise autuutta. Usko jeesukseen riittää, sen mukana tulee oikea mieli. tsemppiä.
        ps
        Esikoislestadiolaiset hakee neuvot ruotsinlapista jellivaarasta, miksi ei raamatusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4251
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2360
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1891
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1505
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1473
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1294
    7. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      788
    8. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      751
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      747
    10. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      721
    Aihe