ITe koen yksinäisyen hyvin ahdistavana ja turhautavana. minä olen ollu lian kauan yksin ajatukset harailee mite sattuu, enkä enää kykene ihmisten kans puhuu, ku tökkii sanat.
Näen nykyään pitkän yksinäisyen jälkeen erilaisia värejä ja viimeisempänä tulokkaana on nuo linnut, jokkat pääsäni laulaa.
Ite asiassa olin pelännyt kauan, etten halua mitään sellasta, ku kaveri kertoi hänen sisällään asuvasta onkalokäärmeestä. Se sanoi, että se on sellanen omituinen tunne vain, mutta välillä tuntuu konkretisoituvan mielessä.
TOinen, mitä lintujen lisäksi kokenut olen, niin mieletön ajotainen huipaus. yritää ottaa askeleen ni tuntuu että vie erisuuntaan ja sitä pitää heti korjata. näyttää varmasti että olisin juonu. välil oikeesti lluulen, että lintujen sirkutus kuuluu ulkopuolisillekin, koska sen verran aiodlta ne kuulostaa.
Näen nykyään pitkän yksinäisyen jälkeen erilaisia värejä ja viimeisempänä tulokkaana on nuo linnut, jokkat pääsäni laulaa.
Ite asiassa olin pelännyt kauan, etten halua mitään sellasta, ku kaveri kertoi hänen sisällään asuvasta onkalokäärmeestä. Se sanoi, että se on sellanen omituinen tunne vain, mutta välillä tuntuu konkretisoituvan mielessä.
TOinen, mitä lintujen lisäksi kokenut olen, niin mieletön ajotainen huipaus. yritää ottaa askeleen ni tuntuu että vie erisuuntaan ja sitä pitää heti korjata. näyttää varmasti että olisin juonu. välil oikeesti lluulen, että lintujen sirkutus kuuluu ulkopuolisillekin, koska sen verran aiodlta ne kuulostaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sanomalla, että minä koen eniten yksinäisyyden siinä, että ei ole samanhenkistä, samalla aaltopituudella olevaa ihmistä saatavilla,
jonka kanssa keskustella kaikista asioita, keskustella ja pyöritellä niitä eri puolilta. Lisäksi kaipaan tietenkin ihmistä, jolle kertoa ilot, hyvät tapahtumat, jännät havainnot sekä yhtä hyvin surut, pahat mielet, huonot fiilikset, ja sitten näitäkin voisi jotenkin analysoida. Toinen olisi kiva olla olemassa sanomassa asioihin ihan mitä tahansa rehellistä ja hyvää kommenttia. Tätä kaikkea kaipaan.
Pystyn hyvin elämään elämääni yksin omassa taloudessani, mutta asioiden jakamiseen puhumalla ja kuuntelemalla toista kaipaan ystävää.
Päivittäinen asiain jakaminen, edes 'hei' tai 'huomenta' sanominen ystävän kanssa olisi ihanaa. Varmasti tämä on ihan Luojan alkuperäinen tarkoitus, että ihmiset näin eläisivät. Me ja meidän yhteiskunta vaan on nii-in rikki.
Sinulle, joka aloitit sanoisin, että olosi alkaa olla vähän kannaltasi vaarallinen. Voisitko ajatella nyt keksiä ihan mitä tahansa, jotta joudut kohtaamaan muita tai vaikka yhden ihmisen ja puhutte ihan mistä tahansa. Varo, ettei tästä turhaan kehity mitään psykoottista tilaa sinulle; sitten on aina pidempi tie päästä taas kotiin ja omillee. Lähdethän johonkin avun lähteille nyt jo tänään; puhu tästä jollekin, johon koet luottamusta. Löytäisitkö jonkun kanssasi vaikka kävelylenkille ja sitten keskustelisitte vaikka siitä, mitä luonnossa nyt näette. Ei tartte aina niin syvällistäkään olla.
kun olen liikenteestä ja juoruämmistä päässyt hengissä kotiin,rauha laskeutuu päälleni ja minulla on hyvä olla.Sama kun pääsen pahalle haisevista autoista liikenteessä eroon,eivätkä ole saanneet ajettua minua hengiltä.Olen päässyt metsän reunaan,jossa linnut laulelevat ja muurahaiset korjaavat kekoaan.Toivon että tämä pienikin metsikkö saisi olla viellä hetkenkin,etteivät pane teiden risteyskohtaa tähän,ja ettei minun tarvitse astua pohjoisen junaan päästäkseni ensimmäiseen metsikköön ihailemaan luontoa ja sen ääniä.
Onhan sen ikävä asia.. Toisaalta sitä riittäisi jos olisi yksikin ystävä tai henkilö jonka kanssa olla tai viettää aikaa, mutta näyttää ettei tällä menolla semmoista kai ole. Harrastusten parista nyt on turha edes ajatella semmoisia... Eri järjestöjäkään ei pahemmin ole tms. Joskus luulin että netin kautta olisi jopa helppoakin löytää ystäviä tai tuttuja tms. mutta näkyy sekin olevan suunnattu enemmän niille joilla muutenkin ovat kaikki asiat kunnossa tai sitten pitäisi olla todella iso sattuma ja löytää samalta alueelta samanhenkinen tyyppi. Sekin tuntuu vaativan enemmän työtä koska jo ensi kontaktin saaminen vaatii todella paljon vaivaa. Sempä takia eipä tässä taida olla muuta mahdollisuutta kuin yksin olla....
Sentään hulluksi en ole tullut että kuulisin sirkuttelua tai lirkuttelua eli silloin kannattaisi jo yrittää puuhata jotakin tai keskittyä johonkin tekemiseen....
Yksinäisyys sopii toisille, toisille taas ei.
Riippuu vähän miten yksinäisyyden tilan kokee missäkin elämäntilanteessa vai joutuuko siihen jostakin syystä vastoin omaa tahtoaan.
Itse koen yksin olemisen vapauttavana ja itsenäisenä asiana, mutta olenkin työstänyt asiaa monin eri tavoin ja jo nuorena nautin yksin olosta.
Toki yksinäisyyttä kokee hetkittäin muutenkin, joutuu olemaan yksin silloin, kun haluaisi seuraa, silloin saattaa masennus tai ahdistus iskeä...kenelle tahansa.
Noista väreistä, linnuista ja onkalokäärmeistä sanoisin, että jos osaisit analysoida, miettiä, pohtia, mistä ne yrittävät kertoa sinulle, voisi ratketa paljon...se on oman itsensä tutkiskelua...
Mieli on kummallinen asia, se kehittyy koko ajan, mutta vaatii työstämistä paljon, siinä oppii silloin itsestään hyvin paljon asioita, ehkäpä syyt siihen, miksi yksinäisyyden kokee niin kipeänä asiana, pelottavanakin.
Jos ei osaa itse asioita analysoida, on olemassa erilaisia ammattiryhmiä, joista saa apua ja voi käydä vain puhumassa...tosin kynnys hakea apua, on monella todella suuri..
Onneksi nämä asiat eivät enää ole niin suuria tabuja ja kynnys hakea apua madaltuu koko ajan...
Meillä kaikilla saattaisi monet solmut aueta, jos vin tuntisimme itseä paremmin ja hakisimme muutosta pahaan oloon.
Yksnäisyyteen ei pitäisi myöskään jäädä olemaan, olisi hyvä hakeutua ihmisten ilmoille , aluksi vaikka hetkeksi kerralla ja aloittaa vaikka kesäisellä puiston penkillä jutustelu toisen ihmisen kanssa, ihan vain oman terveytensä takia.
Toivon sinulle jaksamista, vaikka en tiedä oliko tästä sinulle mitään hyötyä, älä anna yksinäisyyden saada yliotetta tai masennusta aikaan.
Hyvää kesää
tahtoisin mennä
muiden mukana olla
minä en sovi