Mertala ei

puoluevaltuuston viikonloppukokouksessa. Olisiko suivaantunut ex- rouva Vanhasen neuvoista?
7178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vanhanen piti sen tämän kerran piilossa ja kohta ihmiset taas hurraa kun se esittelee sen kansalle. Kepun peliä. Kansaa kustaan silmään viimesen päälle. Onhan akka vakuutusmyyjä, kyllä se tietää konstit. Neuvoihan vanhanen ruusustakin, että "kyllä kansa sinusta tykkää kun näkee miten media riepottaa..."

Äänestä
  • mahdollisuutensa. Uteliaana naisihmisenä tietenkin pengoin ne netistä, siis nämä salaisimmat. Aivan selvästi pääsulhanen kielsi Susania puhumasta medialle mitään. Käski odottamaan. Ihan selvästi kyllä tykkäsi hänestä. Mutta, mutta Susan ahneena ihmisenä paljasti luontonsa ja anteli haastatteluja sinne sun tänne. Sellainen ei kyllä sovi maan ykkös- tai kakkosnaiselle. En silti ihmettele häntäkään. Kyllä sitä tällainen tavallinen perheenemäntä sekoaisi jos tajuaisi yhtäkkiä seukkaavansa pääministerin kanssa.

    Äänestä

  • Tiedä vaikka huomenna jo esittelis taas tämän yksityisasiansa lahdessa. Piti yhden päivän kansaa jännityksessä. Tätä eliittimorsianta ei tarvitsekaan kuljetella huppu päässä pitkin metsiä. On meillä paska pääministeri. Näin se kohtelee köyhiä ja eliittiä. Tästä eliittimorsiosta ei saa sanoa rumasti, muuten istuu käräjillä.

    Äänestä

  • huomenna.. kirjoitti:

    Tiedä vaikka huomenna jo esittelis taas tämän yksityisasiansa lahdessa. Piti yhden päivän kansaa jännityksessä. Tätä eliittimorsianta ei tarvitsekaan kuljetella huppu päässä pitkin metsiä. On meillä paska pääministeri. Näin se kohtelee köyhiä ja eliittiä. Tästä eliittimorsiosta ei saa sanoa rumasti, muuten istuu käräjillä.

    luulee kai olevansa Jumala. Tai ainakin Luojan lahja Suomen kansalle.

    Äänestä

  • mopo karannut kirjoitti:

    luulee kai olevansa Jumala. Tai ainakin Luojan lahja Suomen kansalle.

    Se on kepulaisten jumala. Ja tätä hevospaskaläjää pitää vaan koko kansan katsella. ...kele!

    Äänestä

  • jumala kirjoitti:

    Se on kepulaisten jumala. Ja tätä hevospaskaläjää pitää vaan koko kansan katsella. ...kele!

    KänänPäskää..

    Äänestä

  • KänänPäskää kirjoitti:

    KänänPäskää..

    haisee!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mukana Lahdessa kirjoitti:

puoluevaltuuston viikonloppukokouksessa. Olisiko suivaantunut ex- rouva Vanhasen neuvoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu