Tää on varmaan väärä palstaosio, mutta täällä tulee enempi vastauksia, niin tänne päätin kirjottaa oman juttuni ja kiva, jos sais neuvoo ja kommentteja puolueettomilta ihmisiltä. Yritän kirjottaa mahdollisimman totuudenmukaisesti.
Me ollaan kolmatta vuotta yhdessä miehen kanssa(avoliitossa).. Noin eka puolisko tästä ajasta meni ihanasti ja viihdyttiin toistemme kanssa ja tehtiin kaikkea, siis kaikinpuolin ihana suhde ja luulin vihdoinkin löytäväni elämäni miehen. En oo koskaan ollut mikään nopeesti/helposti ihastuva nainen ja mulla on ollu paljon huonoja kokemuksia edellisessä elämässäni. Ollaan mä 32 ja mies 40 vuotiaita. Nyt on vuoden verran pikkuhiljaa ruvennut tökkimään. Miehen käytös muuttui vcähitellen pikkuhiljaa jotenkin etäisemmäksi ja aloin luulla jo yhdessä vaiheessa, että se pettää..(ei myöntänyt)! Meillä on ollut paljon riitoja viime kuukausina ja se on tullut nyt hiljattain enemmän poissaolevaksi. Lapsen kanssa se leikkii ja vaikuttaa iloiselta, mutta muksun nukkumaan mentyä se telkkarin tuijotus alkaa, tai sit menee nettiin. Monesti se murjottaa ihan kun tahtomattaan, eikä myönnä, että sitä mikään vaivais, kun kysyy. Lapsi on mun edellisestä liitosta, joten sen ei pitäs olla syy miks se ei lähde täältä..
Pahojen riitojen jälkeen ollaan jo muutamaan kertaan päätetty erota, mutta aina ollaan jommankumman pyynnöstä yritetty jatkaa. Ollaan puhuttu mikä toista ärsyttää jne. Lupaus muuttaa asioita ei oo kovin pitkälle kantanut..
Mua on eniten katkeroittanut se, että seksiäkin on nykyään todella harvoin ja se suuttuu siitä, kun otan asian puheeks. Se ei kestä oikeen sitä ja alkaa huutamaan ja väittämään, että meillä olis sen ja sen verran, mikä ei pidä paikkaansa. Tästäkin puhuttu ja hetken se toimii, mutta sitten taas kaava toistuu.. Mahtavan riidan jälkeen eron kuilusta saattaa olla todella intohimoinen ja sitten taas parin viikon jälkeen ikäänkuin innostus lopahtaa ja telkkari ja netti rakkaat kuvioissa.. Hän tietää, että olen tyytymätön seksielämäämme ja sen vähyyteen ja lupauksistaan huolimatta ei halua sitä.
Päiväsaikaan saattaa flirttailla ja puhua tuhmia, mutta illalla ei sitten mitään ei enää haluksia, ettei tulis sellasia tilanteita, että tarviis seksiä harrastaa.. Musta ainakin tuntuu, että siis karttelee seksiä.
Olen kysynyt ja tentannut toisesta naisesta, mutta miks helvetissä ei voi myöntää ja lähteä. Olen sanonut sille, että en estä lähtemästä,jos on toinen ja ei enää rakasta.
Olen jopa sanonut, että meidän suhde on kuollut.. Eipä myönnä sitäkään, väittää, että ei todellakaan ole.
Toinen juttu on että molemmat on ruvettu puhumaan tosi ilkeesti riidoissa toisillemme ja hän sanoo joka riidassa nykyään, että nyt tää homma saa riittää ja tää juttu on ohi! Sitten tulee kuitenkin seuraavana päivänä pyytämään, että eiks kumminkin..
Mikään ei tosiaan estä sitä lähtemästä täältä ja oon epäillyt toista suhdettakin, mutta en tajuu miks se ei lähde ja puheet on suuria ja muutosta ei näy..
Pitäskö vaan antaa periks ja itse sanoo, että nyt riitti.. Itkettää, kun ajattelen miten hienoa meillä oli:( Mihin se katos ja mikä tolle tuli. Ihan kun pitäis mua otteessaan ja ei rakastais enää, mutta ei haluis päästää mua nauttimaan elämästä. Miks mä en saa revittyä itseeni irti tästä ja myönnä itselleni, että ei tuu mitään?? Millä ihmeellä toi pitää mua pihdeissään..
Kai sekin mulla vaikuttaa, kun lapseni ja mies ovat kuin oikeet isä ja poika, vaikka tiedän, että saan muitakin, kun sen aika tulee, mutta poikani takia ehkä olen yrittänyt! Nyt alan olla niin masentunut tähän koti-ilmapiiriin, että en tahdo jaksaa tehdä mitään, kun mulla on kokoajan joko surullinen tai vihanen ja pettynyt olo. Enkä tunne itseeni enää naiseksikaan.. Onkohan mulle tullut tän suhteen aikana niin huono itsetunto, etten usko ketään miestä enää saavani... Kiitos jos jaksoit lukea- Tääkin helpotti jo, mutta mielipiteet olis arvokkaita ja neuvot miten saan voimia lähteä ja pysyä siinä päätöksessä myös.. Hyvää kevättä kaikille.. Ainiin ja kertokaa myös omia kokemuksianne, jos vastaavia!
Me ollaan kolmatta vuotta yhdessä miehen kanssa(avoliitossa).. Noin eka puolisko tästä ajasta meni ihanasti ja viihdyttiin toistemme kanssa ja tehtiin kaikkea, siis kaikinpuolin ihana suhde ja luulin vihdoinkin löytäväni elämäni miehen. En oo koskaan ollut mikään nopeesti/helposti ihastuva nainen ja mulla on ollu paljon huonoja kokemuksia edellisessä elämässäni. Ollaan mä 32 ja mies 40 vuotiaita. Nyt on vuoden verran pikkuhiljaa ruvennut tökkimään. Miehen käytös muuttui vcähitellen pikkuhiljaa jotenkin etäisemmäksi ja aloin luulla jo yhdessä vaiheessa, että se pettää..(ei myöntänyt)! Meillä on ollut paljon riitoja viime kuukausina ja se on tullut nyt hiljattain enemmän poissaolevaksi. Lapsen kanssa se leikkii ja vaikuttaa iloiselta, mutta muksun nukkumaan mentyä se telkkarin tuijotus alkaa, tai sit menee nettiin. Monesti se murjottaa ihan kun tahtomattaan, eikä myönnä, että sitä mikään vaivais, kun kysyy. Lapsi on mun edellisestä liitosta, joten sen ei pitäs olla syy miks se ei lähde täältä..
Pahojen riitojen jälkeen ollaan jo muutamaan kertaan päätetty erota, mutta aina ollaan jommankumman pyynnöstä yritetty jatkaa. Ollaan puhuttu mikä toista ärsyttää jne. Lupaus muuttaa asioita ei oo kovin pitkälle kantanut..
Mua on eniten katkeroittanut se, että seksiäkin on nykyään todella harvoin ja se suuttuu siitä, kun otan asian puheeks. Se ei kestä oikeen sitä ja alkaa huutamaan ja väittämään, että meillä olis sen ja sen verran, mikä ei pidä paikkaansa. Tästäkin puhuttu ja hetken se toimii, mutta sitten taas kaava toistuu.. Mahtavan riidan jälkeen eron kuilusta saattaa olla todella intohimoinen ja sitten taas parin viikon jälkeen ikäänkuin innostus lopahtaa ja telkkari ja netti rakkaat kuvioissa.. Hän tietää, että olen tyytymätön seksielämäämme ja sen vähyyteen ja lupauksistaan huolimatta ei halua sitä.
Päiväsaikaan saattaa flirttailla ja puhua tuhmia, mutta illalla ei sitten mitään ei enää haluksia, ettei tulis sellasia tilanteita, että tarviis seksiä harrastaa.. Musta ainakin tuntuu, että siis karttelee seksiä.
Olen kysynyt ja tentannut toisesta naisesta, mutta miks helvetissä ei voi myöntää ja lähteä. Olen sanonut sille, että en estä lähtemästä,jos on toinen ja ei enää rakasta.
Olen jopa sanonut, että meidän suhde on kuollut.. Eipä myönnä sitäkään, väittää, että ei todellakaan ole.
Toinen juttu on että molemmat on ruvettu puhumaan tosi ilkeesti riidoissa toisillemme ja hän sanoo joka riidassa nykyään, että nyt tää homma saa riittää ja tää juttu on ohi! Sitten tulee kuitenkin seuraavana päivänä pyytämään, että eiks kumminkin..
Mikään ei tosiaan estä sitä lähtemästä täältä ja oon epäillyt toista suhdettakin, mutta en tajuu miks se ei lähde ja puheet on suuria ja muutosta ei näy..
Pitäskö vaan antaa periks ja itse sanoo, että nyt riitti.. Itkettää, kun ajattelen miten hienoa meillä oli:( Mihin se katos ja mikä tolle tuli. Ihan kun pitäis mua otteessaan ja ei rakastais enää, mutta ei haluis päästää mua nauttimaan elämästä. Miks mä en saa revittyä itseeni irti tästä ja myönnä itselleni, että ei tuu mitään?? Millä ihmeellä toi pitää mua pihdeissään..
Kai sekin mulla vaikuttaa, kun lapseni ja mies ovat kuin oikeet isä ja poika, vaikka tiedän, että saan muitakin, kun sen aika tulee, mutta poikani takia ehkä olen yrittänyt! Nyt alan olla niin masentunut tähän koti-ilmapiiriin, että en tahdo jaksaa tehdä mitään, kun mulla on kokoajan joko surullinen tai vihanen ja pettynyt olo. Enkä tunne itseeni enää naiseksikaan.. Onkohan mulle tullut tän suhteen aikana niin huono itsetunto, etten usko ketään miestä enää saavani... Kiitos jos jaksoit lukea- Tääkin helpotti jo, mutta mielipiteet olis arvokkaita ja neuvot miten saan voimia lähteä ja pysyä siinä päätöksessä myös.. Hyvää kevättä kaikille.. Ainiin ja kertokaa myös omia kokemuksianne, jos vastaavia!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Psykoanalyytikkö
se että sinun on aika nostaa kytkintä. miksi elää tuollaisessa suhteessa? mutta ymmärrän että lähteminen on vaikeaa, mutta luulisin että olet tyytyväinen päätökseesi kun olet taas päässyt eron jälkeen jaloillesi. itse ajattelen niin että jos vakavassa mielessä eroaminen käy edes mielessä niin silloin pitäisi (ainakin minun tapauksessa) erota.
minä en sietöisi tuollaista puhumattomuutta. jokin sitä miestäsi vaivaa.
elämme vain kerran ja jos minä olisi sinä, niin lähtisin pian etsimään onneani - olen varma että sen uudelleen löydät.
kerralla vähemmän, eihän tuota jaksa kukaan lukea alkua pidemmälle. saati sitten kommentoida.
Ei uskalla lähteä ennen kun on löytänyt toisen hoivaajan. Niinhän ne huonossa liitossa asuvat miehet tekevät. Purevat hammasta yhteen kunnes seuraava löytyy... sitten hyvästi! Lähde itse ajoissa ettet hukkaa enempää aikaasi moiseen loiseen.
Tarinasi oli ihan sopivan pituinen, ei tuota helposti voi tiivistääkään. Tuon linkin takaa vois löytyä syitä haluttomuuteen: http://www.suhdesoppa.fi/seksi/miksi-mies-ei-halua-seksia/
Usein on nimittäin niinpäin että jos miehellä on jotain ulkopuolista säätöä meneillään, piristää se parisuhteen seksielämääkin. Paradoksaalista kyllä.
Jos ihan oikeasti haluatte jatkaa parisuhdetta, vois olla aiheellista käydä parisuhdeterapiassa. Eroaminen on sitten se toinen ratkaisu. Sen jälkeen voikin sitten toistaa niitä aikaisempia virheitä uudessa parisuhteessa.