varsinaista kalasoppaa levineen...

perheen äiti

"Syksyllä aloitettiin pojan kanssa akvaarioharrastusta, kun lapsi oli akvaariota mankunut. Saatiin lahjoituksena 20l akvaario, johon ystävällinen myyjä möi taistelukalan, kuparimonnisen ja kolme miljoonakalaa. Noh pilkkutautihan siitä tuli ja taistulukalahan tykkäs näykkiä miljoonakaloja. Välillä lämpötila laski ja taistelukala sai ilmarakkotulehduksia...Kaikista kalat ja emäntä selvisivät.
No, Lapsen innostus katosi ja äiti heräsi eläinrääkkäys asiaan ja oli lopen uupunut siivoiluun.
Ostettiin siis äidille 140l allas. Miljoona kalat ja taistelukala tulivatkin hyvin toimeen isompaan altaaseen muutettuaan. Kuparimonninen sai kaverieta parven verran (6kpl). Äiti sai uusina kaloina helmirimakaloja kaksin kappalein ja lahjoituksena platyn."
Kiireellinen ihminen kun olen, olen vasta nyt tajunnut, että osa kaloista pehmeän ja osa kovan veden kaloja. Toisin kuin luulisi elelevät hyvin tyynesti kaikki yhdessä, ei näykkimisiä yms.
Kasvit voivat hyvin, kiitos hiilidioksidi levittimen ja kasvilamppujen.
Ruskolevä on häipymässä, mutta tilalle tullut pientä vihreää haituvaa.
Luultavasti syynä korkea ph, joka vesijohtovedessä. Vettä vaihdan 1/4 n.kahdesti viikossa, samalla imuroin pohjan. Kaksi sisäsuodatinta, jotka pesen n.2viikon välein. Lämpötila 26C.

Mutta ongelma on tämä: miten laskea ph:ta turvallisesti, ilman jatkuvia mittailuja. Kraana veden ph 8.5. Olen itse ajoittain keitellut turveuutetta ja lisännyt sitä viikottain uuden veden joukkoon. Olen kiiireinen perheenäiti, enkä aio ruveta vesiarvoja mittailemaan, kun kalat ovat voineet nyt mainiosti. Mittailemisesta seuraa automaattisesti murehtiminen, jollen heti saa vesiarvoja kohdalleen. Enkä tietenkään voi vettä kaikille sopivaksi saadakkaan, kun eri vesiarvoista pitävät.
Toista akvaariota en myöskään halua, enkä kaloja lähde mihinkään lahjoittelemaan/myymään.
Jollen siis mittaile taidan taiteilla hiukan omilla vesilläni vai mitä?

12

463

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hunajakala

      jos sulla ei riitä aikaa harrastukseen tarpeeksi, suosittelisin siitä kokonaan luopumaan eikä pitämään kaloja siis lemmikkejä väärissä olosuhteissa

      • mie vaan

        Jos sen sijaan haluat luoda kaloillesi mahdollisimman hyvät olot, etkä tiedä kuinka se tehdään, niin siinä tapauksessa netti on pullollaan tietoa, Markku Varjon Akvaariokalat -kirjasta saat hyvää tietoa kalojen vaatimuksista ja me täällä varmasti autamme sinua parhaamme mukaan.

        Aikuisen kuuluu ottaa vastuu, vaikka pieni lapsi ei sitä osaakaan ottaa.

        Minunkin mielestäni olisi parasta tällä haavaa luopua harrastuksesta ja myydä/lahjoittaa kalat uusiin koteihin, tai viedä eläinkauppaan. Jatkat sitten myöhemmin, asioihin perehtyneenä ja paremman ajan kanssa.

      • se äiti
        mie vaan kirjoitti:

        Olen itse asiassa hyvinkin yllättynyt vastauksista mitä sain. Hoidamme akvaariotamme tuttavapiirissämme parhaiten, useiten vedenvaihdot yms. Monella "kokeneella" akvaarioharrastajalla tuntuu olevan oikeassa elämässä netin ulkopuolella paljon enemmän ongelmia kuin minulla. Kalat kuolevat, vettä vaihdetaan miten sattuu kerran kuukaudessa tms. Akvaario on siisti, yhtäkään kalaa en lähes vuodessa ole onnistunut tappamaan. Toin mielestäni myös hyvin esiin ettei akvaario ole lapsen vastuulla. En kuitenkaan ala mittailemaan vesiarvoja viikottain tai muutenkaan.
        EN MYÖSKÄÄN AIO LUOPUA AKVAARIOSTANI, sopii hyvin siihen missä on ja näyttää kaunilta.
        Toivottavasti te täällä arvostelijat tiedätte ja ymmärrätte mitä hallaa teette harrastajille, kun täällä teilaatte monen aloittelijan alkuunsa. Jos asioista tekee kovin vaikeita loppuu mielenkiinto lyhyeen. Syyttäisitte ennemmin akvaarioliikkeitä, jotka myyvät vääriin oloihin kaloja.

      • fish KING
        se äiti kirjoitti:

        Teilaajia riittää mutta meistä pitääkin seuloa ne jotka oikeasti osaavat auttaa ja joille on tärkeintä etsiä maailman asioista jatkuvasti ne asiat mistä voi vain narista.

        Tässä onkin se jutun ydin että saataisiin mahdollisimman monelle se sama tieto miten kaloja ja akvaariota tulisi hoitaa sillä tietyt kalat vaativat akvaarion vesikemialta aivan omanlaisensa hoitometodit.

        Nämä perus ohjeet ovat niille jotka eivät tajua tai sisäistä akvaarion pidemmälle vietyä ideologiaa. En itsekään vaihda vettä täällä antamieni ohjeiden mukaisesti vaan sillä tendenssillä minkä minun omat akvaarioni vaativat, toinen useammin toinen todella harvoin, pienellä testaamisella niin veden kemiallisia pitoisuuksia ja käytännön kokeilujen perusteella mun akvaarion hoitamisenn on tullut aivan oma rutiini jota noudatan, jota en kuitenkaan voi antaa ohjeena muille akvaristeille.

        Jos akvaaarion typenkierto toteutuu oikein ei akvaarioon tarvitse vaihtaa vettä kuin sitä lisäämällä haihtuneen tilalle. Tosin akvaarion veden väritys ei miellytä silloin kaikkia vaan jotkut, itseasiassa suurin osa haluaa akvaarion veden olevan kristallin kirkas ja silloin mennään monasti pieleen ellei se vesi pysy kirkkaana riittävän suodatus jäjestelmän avulla ja näin ei taas valitettavan usein ole, hankitaan se halvin suodatin sinne akvaarion sisälle ja eletään sen kanssa minkä voidaan, jos multa kysytään niin suosittelen jo alle satalitraisiinkin akvoihin ulkosuodattimia tai harrastajaa perehtymään mattosuodatimen saloihin, ne ovat parhaat ratkaisut biomassan elämisen perustaksi.

        Vesiarvoja ei tarvitse mitata jatkuvasti, kunhan itsellä on käsitys mikä vaikuttaa mihinkä ja miten paljon nitraatti nousee missä ajan jaksossa sillä nitraatin kohotessa riittävän suureksi, se muuttuu tappavaksi nitriitiksi joka vie kaloja mennessään auttamattomasti. Toinen vaarallinen aine on ammoniakki, jos pH on liian korkea niin kuin täällä yhdessä jutussa yli 9, on toden näköistä että kalat kuolevat ammoniakki myrkytykseen.
        Ylikansoitus tappaa akvaariosta hapen, sekin on kaloille hengenvaarallista.

        Itse koitan pitää hoito-ohjeeni mahdollisimman yksinkertaisina vääntämällä niistä rautalanka malleja aquahoidon kotisivuston ohjeista ja menetelmistä. Jos ohjeet eivät mene kaaliin on syytä oikeasti miettiä onko akvaarioharrastus sen sun juttusi kuitenkaan ja hankkia vaikka kissa ne ovat aikas huolettomia lemmikkejä, mitä omiin kokemuksiini asian tiimoilta tulee.

        Jatkuvastihan täällä varoitellaan akvaarioliikkeiden liikkeenharjoittajista, maassamme ei ole kuin 20% kaikista liikkeistä oikeasti ammattinsa akvaariokalojen suhteen osaavia kauppiaita jotka osaavat antaa heti tiskillä asioitaessa sen oikean hoito menetelmän kunkin kalalajin osalta. Tällekään asialle emme mahda mitään muuta kuin suositella harrastajaa boikotoimaan kyseisiä liikkeitä jos huomataan tällaisia väärinkäytöksiä tapahtuneen. Tuskin koskaan saamme asioita hoidettua niin että jokaiseen akvaarioliikkeeseen mentäessä voisi kauppiaaseen luottaa sataprosenttisesti.

        Tuosta "teilaamisesta" vielä sananen... on todella vaikeata kirjoittaa niin että hyvääkin tarkoittava kritiikin sananen saataisiin vaikuttamaan opiksi tarkoitetulta jos vastapuoli on itse heti asenteeltaan ja vastaan ottokyvyltään negatiivisella mielellä kirjoittamassa ja häntä kenties jo omatuntokin soimaa itse tietäen että virheitä on tullut tehtyä. On todella vaikeata tehdä analysejä vain kysyjän yhden kysymyksen tai vaillinaisen perustelun perusteella. Siksi olenkin tuonne sairaus osastolle kirjoittanut tuon LUE ENSIN TÄMÄ jutun... enkä mielstäni ihan suotta.

        Akvaharrastus on mielestäni paras stressinkarkoitusmuoto mitä lemmikkien kanssa voi harrastaa, siinä yhdistyy monta tekijää useiden harrstuksien joukosta. Mä tiedän mistä puhun sillä meillä on kuutio akvaariovettä, kuusi kissaa, kaksi koiraa, neljä käärmettä ja yksi kilpikonna sekä kaksi alle viisivuotiasta ipanaa pyörimässä jatkuvasti jaloissa. Jos mulla ei noita kaikkia olisi en varmaan kestäisi käydä töissä lainkaan. Ainakin tiedän minkä takia siellä käyn... no, semppiä sullekin eniweis vaikka teilaus tuskin sua kaatoikaan nurin ;)

      • mie vaan
        se äiti kirjoitti:

        Olen itse asiassa hyvinkin yllättynyt vastauksista mitä sain. Hoidamme akvaariotamme tuttavapiirissämme parhaiten, useiten vedenvaihdot yms. Monella "kokeneella" akvaarioharrastajalla tuntuu olevan oikeassa elämässä netin ulkopuolella paljon enemmän ongelmia kuin minulla. Kalat kuolevat, vettä vaihdetaan miten sattuu kerran kuukaudessa tms. Akvaario on siisti, yhtäkään kalaa en lähes vuodessa ole onnistunut tappamaan. Toin mielestäni myös hyvin esiin ettei akvaario ole lapsen vastuulla. En kuitenkaan ala mittailemaan vesiarvoja viikottain tai muutenkaan.
        EN MYÖSKÄÄN AIO LUOPUA AKVAARIOSTANI, sopii hyvin siihen missä on ja näyttää kaunilta.
        Toivottavasti te täällä arvostelijat tiedätte ja ymmärrätte mitä hallaa teette harrastajille, kun täällä teilaatte monen aloittelijan alkuunsa. Jos asioista tekee kovin vaikeita loppuu mielenkiinto lyhyeen. Syyttäisitte ennemmin akvaarioliikkeitä, jotka myyvät vääriin oloihin kaloja.

        Itselleni on tärkeää eläinten hyvinvointi. Työssä käyvä perheenäiti olen ja silti ehdin hoitaa eläimeni (akvaarioita tällä hetkellä 4kpl) oikein, se on tahdosta kiinni ja ajankäytön suunnittelemisesta.

        Eiköhän täällä ole tarkoitus auttaa. Herättää vain tuo oma negatiivinen kirjoitustyylisi vähän ihmetystä.

        Sinulla on kaloja niille väärissä oloissa (pehmeän ja kovan veden kalat sekoisin, korjaa jos olen väärässä). Haluat vesiolot oikeiksi, mutta et suostu luopumaan yhdestäkään kalasta tai mittaamaan vesiarvoja.

        Turha sitä on verrata, kuinka hyvin tai hyvin huonosti se tuttava sitä akvaariotaan hoitaa. Turhaa on myös haukkua kauppiaita, joista jotkut myyvät vaikka mummonsa jos tarpeeksi maksaa. ITSE pitää olla aktiivinen ja ottaa asioista selvää jo ENNEN ostopäätöksen tekoa.

        Itse asiassa kritiikkini ei kohdistunut Fish Kingiin, joka mielestäni vastaa asioihin hyvinkin kannustavasti ja asiallisesti.
        Mielestäni kuitenkin nimimerkin Mie vaan vastaukset ovat usein hyvinkin kärkkäitä muita tuomitsemaan ja alkavat suorastaan ärsyttämään, mutta kyseessähän taitaa olla nainen, mikä selittää paljon;)
        Meillä on akvaarion ja lasten lisäksi koira ja kaksi kissaa, sekä erittäin harrastavat lapset. Koskaan ei kukaan ole voinut sanoa eläimiämme koltoin kohdelluin.
        Siksi en ole valmis uhraamaan aikaa enempää akvaariolle, koska mielestäni jos kalat voivat hyvin, voi akvaario hyvin.
        Harva meillä suomessakaan pystyy lapsilleenkaan takaamaan niin hyviä olosuhteita, mitä mielestäni täällä peräänkuulutetaan akvaarion hoitajilta, jokainen tekee varmasti parhaansa kuitenkin resurssiensa mukaan.
        Varmasti mittailunikin alkaisivat jos kaloja kuolisi tai jatkuvasti joku sairastuisi.

        En lahjoita kaloja eteenpäin tai anna pois, koska kokemusteni mukaan on paljon epävarmempaa näin, että kalat ainakaan akvaariolikkeen kautta pääsisivät parempaan kotiin. Ärsyttääkseni on pakko viitata useaan ystäväperheeseen, jossa akvaario on.
        En myöskään lopeta kaloja, jotka silminähden voivat hyvin.

      • fish KING
        se äiti kirjoitti:

        Itse asiassa kritiikkini ei kohdistunut Fish Kingiin, joka mielestäni vastaa asioihin hyvinkin kannustavasti ja asiallisesti.
        Mielestäni kuitenkin nimimerkin Mie vaan vastaukset ovat usein hyvinkin kärkkäitä muita tuomitsemaan ja alkavat suorastaan ärsyttämään, mutta kyseessähän taitaa olla nainen, mikä selittää paljon;)
        Meillä on akvaarion ja lasten lisäksi koira ja kaksi kissaa, sekä erittäin harrastavat lapset. Koskaan ei kukaan ole voinut sanoa eläimiämme koltoin kohdelluin.
        Siksi en ole valmis uhraamaan aikaa enempää akvaariolle, koska mielestäni jos kalat voivat hyvin, voi akvaario hyvin.
        Harva meillä suomessakaan pystyy lapsilleenkaan takaamaan niin hyviä olosuhteita, mitä mielestäni täällä peräänkuulutetaan akvaarion hoitajilta, jokainen tekee varmasti parhaansa kuitenkin resurssiensa mukaan.
        Varmasti mittailunikin alkaisivat jos kaloja kuolisi tai jatkuvasti joku sairastuisi.

        ... kyllä se kukka sieltä aikanaan aukeaa, nyky nuoriso on jotenkin niin erilailla tapakoulittuja kuin minun aikani ihmiset. Silloin kun mä olin parikymppinen, opetettiin arvostamaan muiden mielipiteitä ja harkitsemaan omien julki tuomista hyvinkin tarkkaan. Nyt oon sitten itekkin kusessa kun esimiehet työelämässä ovat minua nuorempia ja niitä ottaa ilmeisesti päähän oma auktoriteettini ja tapani olla oikeuden mukainen tässä robotiivisessa nykymaailmassa jossa ihminen ei saa olla enää ihminen. Silti on pärjättävä... menee "vähän" OT mutta sounot.

      • mie vaan
        fish KING kirjoitti:

        Tällä kertaa olet kyllä fish king väärässä, en ole parikymppinen nykyteini.

      • mie vaan
        se äiti kirjoitti:

        Itse asiassa kritiikkini ei kohdistunut Fish Kingiin, joka mielestäni vastaa asioihin hyvinkin kannustavasti ja asiallisesti.
        Mielestäni kuitenkin nimimerkin Mie vaan vastaukset ovat usein hyvinkin kärkkäitä muita tuomitsemaan ja alkavat suorastaan ärsyttämään, mutta kyseessähän taitaa olla nainen, mikä selittää paljon;)
        Meillä on akvaarion ja lasten lisäksi koira ja kaksi kissaa, sekä erittäin harrastavat lapset. Koskaan ei kukaan ole voinut sanoa eläimiämme koltoin kohdelluin.
        Siksi en ole valmis uhraamaan aikaa enempää akvaariolle, koska mielestäni jos kalat voivat hyvin, voi akvaario hyvin.
        Harva meillä suomessakaan pystyy lapsilleenkaan takaamaan niin hyviä olosuhteita, mitä mielestäni täällä peräänkuulutetaan akvaarion hoitajilta, jokainen tekee varmasti parhaansa kuitenkin resurssiensa mukaan.
        Varmasti mittailunikin alkaisivat jos kaloja kuolisi tai jatkuvasti joku sairastuisi.

        Ikävää myöskin, että sinua ärsyttää se, että tuon omat näkemykseni esille. Luulin tämän olevan keskustelupalsta ja omat mielipiteet kuuluvat käsittääkseni keskusteluun.

        Hienoa, että teillä akvaario toimii hienosti ja kalat ovat onnellisia, huolimatta siitä, että osa niistä elääkin väärissä oloissa.

        Onnea ja menestystä hienolle harrastukselle.

      • fish KING
        mie vaan kirjoitti:

        Tällä kertaa olet kyllä fish king väärässä, en ole parikymppinen nykyteini.

        No, meitä on moneen junaan... tiedät kyllä akvan hoidosta mutta kielesi on yhtä terävä kuin mulla vaari-o aikoina, ;)

    • fish KING

      ... SITÄ ET kertonut, hiilarihan laskee akvaarion veden pH pitoisuutta jonkin verran missä myös vaikuttavana tekijänä KH/GH kovuudet, mittaa nekin ja tulokset tänne.
      SIinä ei mene aikaa kuin parisen minuuttia, ei niin kiire ole kenelläkään etteikö tuota mittausta ehtisi suorittaa vaikka juuri samalla kun vaihtaa vettä akvaarioon, mittaa vanha vesi älä uutta lisättyä.

      Vaikka saatkin itsesi kuulostamaan kiireelliseltä perheen äidiltä, toteutat nuo hoitorutiinit kuitenkin säännöllisesti, ehdit siis hoitamaan kaloja normaalisti ruokinnan lisäksi. Muutahan kalat eivät vaadikaan; hyvät vesi olosuhteet ja säännöllisen ruokinnan.
      Akvaario taasen viikottaiset vedenvaihdot, suodattimen puhdistamisen tarpeen vaatiessa, mitä muuta... aikas vähällä siis pärjää minimissään.
      Kun nyt kuulit ettei suodattimiakaan tarvitse putsata noinkaan usein niin sekin helpottaa kiireistä elämäsi melkoisesti, eikö, sen ajan käytät vesi arvojen mittailuun... ei tätä hienoa lemmiki harrastus muotoa kannata lopettaa muiden niin vaatiessa, ei todellakaan, etenet omalla tahdillasi niin taatusti kerkiät kalojasi hoitamaan.

      Pehmeän ja kovan veden kalat tosiaan kuuluisivat omiin laji akvoihinsa, sen voisit korjata nyt kun akvasi on jo tuonkin kokoinen, alle 40 litrasethan on ainoastaan poikasille kasvatus altaiksi tarkoitettuja, toki suuremmatkin mutta mitään täys mittaista kalaa ei saa pitää alle neljäkymmentä litraisessa.

      Vastasinkohan jaarittelun sijaan yhteenkään kysymykseesi ??? ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe