Viaporin Tuoppi 2003

Ehrensväärtti

Tuli jäätyä ilotulitusillan jälkeen seuraamaan myös Viaporin tuoppia viikonloppuna Suomenlinnan vierasvenesatamaan.

Nättejähän ne puuveneet ovat, ei siinä mitään, vaikka itse olenkin valinnut moottoriveneeni materiaaliksi lasikuidun.

Tällä palstalla on käyty keskustelua purjeveneilijöiden ja moottoriveneilijöiden "paremmuudesta". Purjeveneilijöiden ylivertaisuus verrattuna moottoriveneilijöihin kävi taas ilmeiseksi kesäyön tunteina. "Yhtä tuulen ja luonnon kanssa olevat" lakanatelineiden omistajat viettivät oikein riehakkaan illan ja yön. Tuntuikin siltä, että tapahtuman nimessä oleva Tuoppi olikin toisille osallistujille se pääasia. Harvoin näkee venesatamassa niin paljon juopuneita veneilijöitä! Tuopin hintakaan, 5 euroa(!) ei yhtään jarruttanut menoa. Tosin olihan miehistöt varmasti nauttineet tukevat pohjat omissa aluksissaan. Snapsia ja punssia oli tietysti mennyt saappaan täydeltä ennen tanssiloihin lähtöä.

Paikalle oli iltapäivälle tilattu torvisoittoryhmä, mutta se hiljeni melko nopeasti, kun tilalle tuli Pekka Helinin trio. Tuli siinä mieleen kaunissa kesäyössä, kitaran ulvontaa kuunnellessa, että noin ne purjeveneilijät nauttivat luonnonrauhasta. On hienoa olla yhtä luonnon kanssa, kun korvat on lukossa ja viina virtaa. Eipä silti, musa oli kyllä todella hyvää ja bändi osasi asiansa. Pidän itse tuon tyyppisestä musiikista, mutta paikka ja aika oli hieman ristiriidassa.

Aamun valjetessa, satamassa pyöri ja hyöri krapulasta kärsiviä kippareita lievine "naamahalvauksineen". Vedessä kellui pitkiä paksujen sikarien tumppeja, purjehduskenkiä, airoja ym. kamaa. Mutta hei, Maritimiltä saa heti maanantaina lisää varusteita! Hej, hej, hej! Mutta olihan fantsua bilettää!

Oma lukunsa oli kilpailijoiden satamasta lähdön seuraaminen sunnuntaina. Osa purjeveneistä oli ilman moottoria (tosipurjehtijoita tietty!). Kipparit vetivät rätit mastoon, irrottivat keulat poijuista ja rupesivat ajautumaan vierasvenesataman veneitä päin. Jos mennään tuulen viemänä, se ei kai tarkoita muihin veneisiin törmäämistä! Kun heittäydytään tuulen armoille, ei pidä heittäytyä myös muiden armoille. Osa kippareista ajautui omaa hölmöyttään pahoihin tilanteisiin. Jotkut istuivat keulassa melomassa HellyHansenin haalareissa, kun olisi ollut parempi olla ohjaamassa venettä sieltä, mistä yleensä – peräsimestä! Sääliksi kävi, kun lakka rupesi naarmuuntumaan. Paljon oli myös läheltä piti tilanteita. Osalla näistä kippareista löytyi yllävän paljon yhtäläisyyttä pään ja veneen materiaalissa! Mutta ehkä edellisillan rento illanvietto oli aiheuttamassa jonkinlaista ajatuskatkoa kipparien muuten niin jämäkkään ja osaavaan toimintaan vesillä, jota he meille moottoriveneilijöille tällä palstalla niin usein mainostavat...

38

4848

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n.n.

      Kyllä alkoholin käyttö ja vesillä liikkuminen tuntuu valitettavan usein kuuluvan suomalaiseen veneilyyn ihan venetyypistä riippumatta. Purjehtijat örveltävät ehkä Tuopissa, mutta menepä esim Maisaareen Saaristomerellä, niin näet varmasti humalaisia moottoriveneilijöitäkin. On lapsellista olettaa, että ihmisten juomatavat korreloisivat jotenkin sen kanssa, liikutaanko purjeiden tai moottori(e)n voimalla.

      • Ehrensväärtti

        Taisit pudota riviltä, et ymmärtänyt lukemaasi tai sitten selitin näkemäni epäselvästi?
        Tiedän hyvin, että vesillä juodaan, ollaan sitten liikkeellä soutu-, purje-, moottori- tai kumiveneellä. Jutun pointti ei ollut se, että purjeveneilijät joisivat muita veneilijöitä enemmän.

    • yx purjehtija vaan

      ...kun naurattaa niin saamaristi. Hyvä kirjoitus, osuit naulan kantaan ja sanavalintasi osoittavat sinun olevan sivistynyt ihminen. Olisinpa ollut näkemässä tuota "puupäistelyä"!

    • kuuno

      Harmittaa kun on laitettu kaksi Suomen suurinta ryyppypurjehdustapahtumaa samalla viikonlopulle. Valitettavasti et päässyt Piritan satamaan seuraamaan muiden tosiveneilijöiden-eli purjehtijoiden-ympärivuorokautista örveltämistä. Tulethan seuraavalla kerralla katsomaan, kuinka sivistyneesti suomalaiset osaavat juhlistaa etelänaapurissa.

      Mielelläni keitottelisin myös Tuopissa, mutta valitettavasti nämä häppeningit eivät enää ole peräkkäisinä viikonloppuina. Minulla on ollut molemmissa tapahtumissa suunnattoman hauskaa. Kyllä purjehtijat sitten ovat hienoja ihmisiä!

      Oksennellaan kun tavataan!!!

    • Tuota

      "Tuli siinä mieleen kaunissa kesäyössä, kitaran ulvontaa kuunnellessa, että noin ne purjeveneilijät nauttivat luonnonrauhasta. On hienoa olla yhtä luonnon kanssa, kun korvat on lukossa ja viina virtaa. Eipä silti, musa oli kyllä todella hyvää ja bändi osasi asiansa. Pidän itse tuon tyyppisestä musiikista, mutta paikka ja aika oli hieman ristiriidassa."

      Ehkä sitä luonnonrauhaa kannattaisi etsiä muualta kuin Suomenlinnasta ;) Viaporin tuoppi muuten tunnetaan sosiaalisena tapahtumana, jossa iltaohjelma (kyllä, juomineen) kuuluu asiaan.

      Muiden veneiden kolhimista en missään nimessä puolustele.

      Viittaukset paksuista sikareista jne. kertovat ehkä enemmän asenteistasi kuin purjehtijoista. Kyllä terve itsetunto on fantsu juttu!

      • Ehrensväärtti

        Taas on luettu tekstiäni omin tulkinnoin...
        Pidin todella bändin soitosta, bileet olivat mukavat, enkä väittänyt kaivanneeni luonnon rauhaa! Sillä mikäs sen parempaa, kuin istua mukavasti veneessä ja kuunnella tummuvassa kesäyössä kuinka kitara laulaa ja solisti pysyy sävelessä!

        Viittaankin purjeveneilijöiden tämän palstan kirjoitelmiin, jossa moottoriveneilijät ovat aiheuttamassa heille jos jonkinlaista meteliä ja harmia, kun meillä on ne pahuksen moottorit! Oli vaan melkomoinen kontrasti, kun kauniit puuveneet lipuivat maihin ja sitten alkoi rock-konsertti. Luulisi, että kevyempi musiikki sopisi paremmin tapahtuman luonteeseen?

        Kilpailijoiden joukossa oli kyllä niitä pikkurillin nostajiakin, jotka naukkailivat ohuisia siivuja (och samma på svenska) kristallilaseistaan laulaen helan gåria hela natten. Se se vasta olikin fantsua! Olen pahoillani, jos se keekoilu tuntui jotenkin teennäiseltä ja naurettavalta.

      • n.n.
        Ehrensväärtti kirjoitti:

        Kovinkaan suurella vaivalla "Ehrensväärttin" tekstiä ei tarvitse tulkita voidakseen todeta, että purjehtijoiden lisäksi kirjoittajalla taitaa olla jotakin myös niitä vastaan, jotka puhuvat ruotsia äidinkielenään. Tosin omasta mielestäni dokaajien lisäksi myös ns. ikäviä tyyppejä (Ehrensväärtti?) esiintyy tasaisesti kummankin venetyypin harrastajista.

    • Päin

      Vene lehdestä en ole lukenut yhtään moottoriveneilijän ryyppy juttuja.
      Purjeveneilijöistä useammankin kerran.
      Ensin joku peltiveneilijä ja sitten nuorisojoukko.
      Ilmeisesti hidas vauhti pehmentää aivoja.

      • uuno

        Onko mielestäsi ryyppyjuttujen kirjoittaminen jotenkin paheksuttavaa? Onhan se nyt kuitenkin niin, että veneily ja viina kuuluvat erottamattomasti yhteen. Eli ei kannata esittää mitään tekopyhää absolutistia, niillä kun ei tunnu koskaan olevan hauskaa missään.

      • ottaen
        uuno kirjoitti:

        Ilmeisesti nuo purjehtijat lotraavat viinan kanssa useammin kuin tälläinen parempi moottoriveneilijä

    • Puu

      "Purjeveneilijöiden ylivertaisuus verrattuna moottoriveneilijöihin kävi taas ilmeiseksi kesäyön tunteina"
      Edellisen kirjoitti taasen kerran moottoriveneilijä.

      Hyviä tuulia

    • Pekka

      Hauska, mutta asennevammainen kirjoitus. Tunnetko alemmuudentunnetta sekä purjehtijoita että suomenruotsalaisia kohtaan?

      • Ehrensväärtti

        En ja en. Kirjoitin ylös vain mitä näin.
        Syytönhän minä siihen olen, jos isointa mökää sattui pitämään kotikielenään toista kotimaista puhuva kansanosamme ja Viaporin Tuoppi on purjevenekisa.

        Toin esille sen seikan, miten luonnonrauhaa ja hiljaisuutta korostavat purjeveneilijät mellastivat kesäyössä. Myös sunnuntain kotiinlähtökohellukset eivät antaneet mitenkään mieltäkohentavaa kuvaa joidenkin purjeveneilijöiden tälläkin palstalla väittämästä "paremmuudesta" merenkävijöinä, verrattuna meihin moottoriveneilijöihin.

        Aja millä ajat, puhu millä kielellä tahansa, niin en silti ymmärrä, että pitää vetää naamari niin täyteen viinaa, että aamulla ei muista mistään mitään. Vierassatamissa tällaista porukkaa näkee joskus/usein möykkäämässä. Miksi siis ollenkaan lähteä vesille, jos haluaa nollata päänsä niin, että ei muista näkemästään ja kokemastaan mitään?

        Viinako on todella tärkeintä veneilyssä? Olen varmaan käsittänyt väärin. Minä kun ihan luulin, että hienointa olisi saaristomme ja sen kauniit satamat ja uudet maisemat, kalansaaliit ja yhdessäolo ystävien ja perheen kanssa jne. Alkoholia voi ottaa, mutta niin että ei kontroli katoa. Ja ruorissa ollessa ei pisaraakaan.

        Jos näin ei ole, niin minulla taitaa sitten olla todella paha asennevamma...

    • Sir BB

      ei pysty purjehtimaan, ajakoon motskarilla.

      Tutkimusten mukaan, jo yli 3 tuntia kestävä yli 70 db:n melu aiheuttaa piiloagressiivisuutta motskariveneilijöissä.

      Puuveneilijät kokoontuvat Viaporin tuopin tiimoilla yhteen, vaihtamaan mielipiteitä ja kisaamaan joku puoli-tosissaan ja joku tosissaan.
      Niin pitäishän sen olla kaikille ennakkoonkin selvä asia, että siellä lakataan koko yö.

      Hki Tallinna race oli vkl, sielläkin skabattiin koko lasu yö, vaikka race oli jo ohi.
      Kopu kyllä vois yhden absolutistin palkata mukaan että tulokset olis lauantaina netissä.

      Vuoden vaihtuessa tinataan koko yö.

      Jos sinulla on erilainen suhde alkoholiin kuin enemmistöllä, älä hakeudu tietoisesti em tilaisuuksiin, vaan tsöraa saaren pohjoisrantaan haistelemaan naftahöyryjä, ja laita pressut tiukasti kiinni, jos ne nyt sattumalta oli auki ajon aikana.

      Merikarhut muuten täyttää Suokin kuivatelakan lähiaikoina, ja taas kuuluu soittoa ja laulua.

      • ???

        "Tutkimusten mukaan, jo yli 3 tuntia kestävä yli 70 db:n melu aiheuttaa piiloagressiivisuutta motskariveneilijöissä."

        Mikähän tutkimus on kysymyksessä? Ihanko itse tekemäsi? Mutta mietis Mitä sakaan aikan liiallinen tietokoneen ääressä tapahtuvan virtuaaliveneily ja ruoka-respettien kopionti netistä, tiedäthän?

      • Paatti

        Kyllä ryypätä saa, mutta ylimääräinen toisia häiritsevä metelöinti ei sovi. Tässä asiassa purjehtijat voisivat hieman parantaa tapojansa.

      • hidas
        Paatti kirjoitti:

        Kyllä ryypätä saa, mutta ylimääräinen toisia häiritsevä metelöinti ei sovi. Tässä asiassa purjehtijat voisivat hieman parantaa tapojansa.

        Tarkoitatko, että purjehtijoiden pitäis ruveta metelöimään? Mitä järkeä siinä olisi?

    • Huomioista

      Jaa että purjehtijoille ei saa soittaa mitä musiikkia tahansa. Vaikka nyt satuit siitä pitämään, niin silti se oli vääränlaista. Ja ilmeetkin sitten näkyivät sinne vieraslaituriin 100 m päähän...tarkkanäköinen kaveri. Ja tiedät vielä, miten moottoritonta pitkäkölistä purjevenettä ohjaillaan mukavasti peräsimestä, kun sillä ei ole käyttövoimaa. Tarkalleen ottaen et erota keulaa perästä, kaikki kun sattuivat olemaan keula laituriinpäin ja perät poijussa.

      Tosijuttu on, että Tuopissa on mukana erilaisia miehistöjä laidasta laitaan. Osalle veneen ylläpito on se juttu ja purjehdus jo hieman toisarvoista puuhaa, kilpapurjehduksesta nyt puhumattakaan. Tuoppiin silti tullaan joka vuosi, vähän niinkuin puuvenenäyttelyyn. Toisessa päässä taas on maailmanmestaruustasolla purjehtineita, joille veneen käsittely edes niin vaikeassa paikassa kuin SuPSin satama, ei tuota ongelmia. Sama näkyy siellä kilparadallakin, eikä aina voi suinkaan luottaa siihen, että kaikki toimisivat aivan sääntöjen edellyttämällä tavalla.

      Jos nyt väkisin halutaan niitä purjehtijoiden ja moottoriveneiden välisiä yleisempiä eroja hakea, voisi tulla joskus Hankoon regatan aikaan vertailemaan käyttäytymismalleja.

      • Ehrensväärtti

        >Ja ilmeetkin sitten näkyivät sinne vieraslaituriin 100 m päähän...tarkkanäköinen kaveri. Ja tiedät vielä, miten moottoritonta pitkäkölistä purjevenettä ohjaillaan mukavasti peräsimestä, kun sillä ei ole käyttövoimaa. Tarkalleen ottaen et erota keulaa perästä, kaikki kun sattuivat olemaan keula laituriinpäin ja perät poijussa.>

        Lahden ylitse vedetty ponttoonilaituri mahdollisti myös vastarannalla käymisen. Aivan samoin, kuin "tuoppilaiset" kävivät vierasvenesataman puolella. Siitä siis se "tarkkanäköisyys"! Ja vielä kerran: minua huvitti se kontrasti, millä volyymillä luonnonrauhassa yleensä hyvin viihtyvät purjehtijat rannalla möykkäsivät musiikin tahtiin. Ja vielä kerran: musiikki ja bändi oli hyvää!

        Ja tottahan toki veneet peräpoijussa olivat kiinni, mutta peruuttamalla lienee vaikea lähteä satamasta, jos ei ole konetta apuna? Senhän nyt tietää tällainen moottoriveneilijäkin...

        Näkemissäni tapauksissa lähtö olisi onnistunut vallan mainiosti, jos ei olisi ruvettu sössimään keulassa (lue keulassa!) melan kanssa. Jos purjeet olivat jo kevyesti ylhäällä ja pursi menossa ulos, en ymmärrä miksi pitää mennä keulaan, kun peräsinkin on olemassa? Eikö ne ole suunniteltu ohjattaviksi peräsimestä, vai olenko käsittänyt jotain totaalisesti väärin? Osa veneistä lähti siististi apuhinauksella. Jopa sellaiset, joissa oli monen hengen miehistö. Nämä melatoopet olivat yleensä yksin. Mutta hehän varmasti osasivatkin purjehtia ja ihan yksin!

        Lieneeköhän toisten kirjoittajien vene ja pään materiaali sittenkin samaa ainetta, kun ei näytä menevän sanoma perille? Vai onko sitloorassa istutut mailit tuulen tuiverruksessa saanut silmät sen verran huonoon kuntoon, että on hankalaa lukea?

        Kyllä nyt taitaa olla nimimerkki "Ehrensväärtti":n lääkitys se ainoa puutteellisesti hoidettu seikka, kun vielä tuolla tavalla provosoituu. Viaporin tuoppi on hieno tapahtuma ja lajissaan ainutlaatuinen (nyt en todellakaan viittaa dokaamiseen). Kehoitan vakavasti noudattamaan aikaisemmin tässä viestiketjussa ollutta neuvoa tutustua Hangon regattaan. Regatassahan venekansan lisäksi kännit ottaa koko kaupunki:-)

      • seurannut
        n.n. kirjoitti:

        niin ottaa, mutta moottoriveneilijät hillitysti toiset huomioon ottaen

        Kun ei kertakirjoituksella mennyt perille, niin piti muutaman kerran yrittää selittää teille tuulessa hyvin vinttinsä tuulettaneille, mutta se näyttää olevan turha vaiva.

      • sama
        seurannut kirjoitti:

        niin ottaa, mutta moottoriveneilijät hillitysti toiset huomioon ottaen

        Ootkohan koskaan ollu Hangon lähelläkään? Nyt kolme regattaa siellä tukialuksena viettäneenä voin varmuudella sanoa, että moottoriveneet johtaa möykkätilastoa n. 15:1. Tänä vuonna oli Itämerenportissa melkoisen hyvä kuri, vain kerran heräsin aamuyöstä kun kolmikerroksisen naapurin vieras varsin kuuluvasti ilmaisi tyytymättömyytensä kipparin moraaliin, niin vähää en jaksa noteerata. Edellisvuosina eläimellinen huuto on jatkunut aamuun saakka; siis useammassa tietyn tyyppisessä veneessä, jotka näyttivät väen paljoudesta uivan pelottavan syvällä. Kaupungin puolella meno oli vanhaan malliin, liuta isoja moottoriveneitä täynnä nuoria ja stereot isolla yötä päivää. Ei tarvittu minkään värisiä silmälaseja arvioimaan suhdetta örvellyksessä eri venetyyppien kesken. Toinen juttu on tietysti, että suurin osa möykkääjistä on täysiä maakrapuja, joilla vaan on joku isänsä veneen lainaksi saanut kaveri tai kaverin kaveri.

        Paikallisille tilaisuus on kaukana juhlasta ja ovatkin melkoisen kypsiä koko touhuun. Heille ei jää juhlijoista käytännöllisesti katsoen muuta kuin hemmetinmoinen siivo. Muutamat sentään tekevät jonkunlaisen tilin keräämällä tyhjiä pulloja.

      • huomioita II
        Ehrensväärtti kirjoitti:

        >Ja ilmeetkin sitten näkyivät sinne vieraslaituriin 100 m päähän...tarkkanäköinen kaveri. Ja tiedät vielä, miten moottoritonta pitkäkölistä purjevenettä ohjaillaan mukavasti peräsimestä, kun sillä ei ole käyttövoimaa. Tarkalleen ottaen et erota keulaa perästä, kaikki kun sattuivat olemaan keula laituriinpäin ja perät poijussa.>

        Lahden ylitse vedetty ponttoonilaituri mahdollisti myös vastarannalla käymisen. Aivan samoin, kuin "tuoppilaiset" kävivät vierasvenesataman puolella. Siitä siis se "tarkkanäköisyys"! Ja vielä kerran: minua huvitti se kontrasti, millä volyymillä luonnonrauhassa yleensä hyvin viihtyvät purjehtijat rannalla möykkäsivät musiikin tahtiin. Ja vielä kerran: musiikki ja bändi oli hyvää!

        Ja tottahan toki veneet peräpoijussa olivat kiinni, mutta peruuttamalla lienee vaikea lähteä satamasta, jos ei ole konetta apuna? Senhän nyt tietää tällainen moottoriveneilijäkin...

        Näkemissäni tapauksissa lähtö olisi onnistunut vallan mainiosti, jos ei olisi ruvettu sössimään keulassa (lue keulassa!) melan kanssa. Jos purjeet olivat jo kevyesti ylhäällä ja pursi menossa ulos, en ymmärrä miksi pitää mennä keulaan, kun peräsinkin on olemassa? Eikö ne ole suunniteltu ohjattaviksi peräsimestä, vai olenko käsittänyt jotain totaalisesti väärin? Osa veneistä lähti siististi apuhinauksella. Jopa sellaiset, joissa oli monen hengen miehistö. Nämä melatoopet olivat yleensä yksin. Mutta hehän varmasti osasivatkin purjehtia ja ihan yksin!

        Lieneeköhän toisten kirjoittajien vene ja pään materiaali sittenkin samaa ainetta, kun ei näytä menevän sanoma perille? Vai onko sitloorassa istutut mailit tuulen tuiverruksessa saanut silmät sen verran huonoon kuntoon, että on hankalaa lukea?

        Vaikka nyt muut asiat unohdettaisiin, en mitenkään ymmärrä, miksi purjehtijoilla ei saisi olla musiikkia oman seuransa kaupunkisatamassa juhlailtana. Suurin osa vierassatamastakin kun oli varattuna tilaisuutta varten. Häiriinnyitkö jotenkin mieleisestäsi musiikista ja pitäisikö useamman sadan ihmisen istua muutenkin sellainen ilta hiljaa kaupungin luonnonrauhassa vain sen takia, että ovat liikkeellä purjeveneellä? Ei niin, että itse olisin erityisesti halunnut yöksi sinne jäädä, vaikkei se mikään kauhea koettelumuskaan olisi ollut kokemuksen perusteella. Tiukka asenteellisuus vain räikeimmin tulee tuosta musiikkikohdasta esille.

        PS. Sen pitkäkölisen veneen melomisen ja peräsimen funktion olet käsittänyt täysin väärin.

      • rauski
        Ehrensväärtti kirjoitti:

        Kun ei kertakirjoituksella mennyt perille, niin piti muutaman kerran yrittää selittää teille tuulessa hyvin vinttinsä tuulettaneille, mutta se näyttää olevan turha vaiva.

        Taidat kuulua sväärti siihen porukkaan, joka äänestää vasemmistopuoluetta "ihan vaan herrojen kiusaks"...

    • näyttö

      hyvin kirjoitettu todellisten purjeveilijöiden
      harrastuksista

      • Kentsu

        Oli kyllä melkoinen meno tuolla Piritassakin
        Helsinki-Tallinna racen tiimoilta.
        Siellä purjehtijat panivat parastaan esim.
        laiturilla olevassa karaoke teltassa, möly oli
        mahtava ja kaikki tietysti selvinpäin pikkurilli
        pystyssä. Sunnuntaina oli Suokissa puhallustesti,
        olisko tietoa kuinka moni ylitti sallitun rajan??

      • kuuno
        Kentsu kirjoitti:

        Kun myöhään lähtee liikkeelle, niin myöhään puhaltaakin. Meillä ei ainakaan raja ylittynyt siinä klo 22 aikoihin sunnuntai-iltana Suomenlinnassa. Ei ollut illalla ainakaan yhtään venettä "takavarikoituna" eli veneistä oli ilmeisesti kumma kyllä löytynyt joku selväpäinenkin.

    • omistan

      Viaporin Tuopin formaatti voisi olla: Ensin lyhyt (5h) ja näyttävä purjehdus, kiinnittyminen
      tilaisuutta varten rakennettuun satamaan, juhlaliput
      mastoon torvimusiikin soidessa, juhlasauna Suomen
      parhaassa saunassa, safkaa muutaman Tuopin kera ja
      aploodit palkituille. Tähän loppuu purjehdusosuus
      ja alkaa rock`n roll-ilotulitus joka kestää aamutunneille. Voisiko olla paremmin!

      • osallistuja

        Elikkä siis nykyinen formaatti. Ei siinä mitään vikaa ole ja suodaan rokkikin osallistujille jonkun väärtin vastusteluista huolimatta.

    • puusilmä

      Juupas-eipäs-keskusteluita riittää. Tosiasiassa joskus on mukavaa örveltää veneessä tai rannassa, harvapa meistä sitä ei joskus harrastaisi. Hyvä, jos kaikki örveltävät yhtä aikaa samassa paikassa, silloin tietää jättää sen paikan juuri silloin väliin ja toisinpäin. Sehän toimii! Olipa örveltäjällä vene tai ei.

      Joku mainitsi esimerkkinä Maisaaren ja oma kokemukseni on samanlainen: aina joku örveltää. Olisipa sielläkin yksi yhteinen örvellysilta! Mutta se onkin Turun kaupungin satama, aina näissä "yleisissä" tietää olevan tietynlaista örveltäjää. Älä siis mene Maisaareen, jos haluat herttaista perhe-elämää. Elämä on julmaa.

    • Hauskaa
      • hauskaa?

        Mistähän kemujen hauskuus on päätelty, kun kemuista ei ole ainoatakaan kuvaa. Olisko moottoriveneilijät sitten iloisesti keskenään rupatelleet puheiden ja palkintojenjaon aikana? Tai sitten Tallinassa on kemut pidetty niinkuin säikeen aloittaja olisi edellyttänyt purjehtijoilta, hiljaa paikallaan istuen rikkomatta luonnonrauhaa.

      • Perille
        hauskaa? kirjoitti:

        Voisi sitä varmaan olla iloisempi ilme vaikkei saakkaan palkintoja.
        Olihan siinä yksi kemukuva kun porukka tanssi iloisesti.

    • if...

      Ihmettelen arvon keskustelijoiden herkkänahkaisuutta. Ehrensvärdin kirjoituksesta ei mielestäni huokunut millään tavalla asenteellisuus, teksti vaikutti tapahtuneen neutraalilta kuvaukselta.
      Mitä taas tulee moottoriveneilijöiden ja purjehtijoiden käytökseen, minun mielestäni kummastakin joukosta löytyy urpoja. Esimerkiksi tänä kesänä erään sataman veneitä valvotti laiturilla juhliva seurue, joka koostui yhden purjeveneen ja yhden moottoriveneen miehistöistä.
      Itse olen valinnut purjeveneen, enkä vaihtaisi sitä moottoriveneeseen. Kukin tyylillään.
      Eniten minua ihmetyttää kuitenkin veneilijöiden karavaanarihenkisyys. Veneilijät tunkevat upealla Saaristomerellä ahtaisiin satamiin, jossa nauttivat saaristoluonnon kauneudesta. Kylki kyljessä, syövät sitlådassa ja eivät ole huomaavinaan naapuriveneen tuijottavaa pulleaa kakaraa.
      Itse pyrin aina luonnonsatamaiin, ja niitä onneksi riittää! Onneksi ne ovat rauhallisia, kun nämä merten erämaiden samoajat pystyttelevät sähköistetyissä satamissa.
      Mutta kukin tyylillään, minulle nykyinen veneilykulttuuri sopii hyvin, pääväylien ulkopuolella kun pääsee vielä luonnonrauhasta nauttimaan.

      • Sir BB

        luonnonsatamat liittyy Ehrensvärdin juttuun?

        Aika vaikee löytää rauhallista mestaa kauppatorin ja suokin väliltä.

        Mut on se kliffaa et joku pitää itseensä erinomaisena, kun osaa olla yksin lekan varassa jossain saaren takana.

      • ankkurit nostakaa!
        Sir BB kirjoitti:

        luonnonsatamat liittyy Ehrensvärdin juttuun?

        Aika vaikee löytää rauhallista mestaa kauppatorin ja suokin väliltä.

        Mut on se kliffaa et joku pitää itseensä erinomaisena, kun osaa olla yksin lekan varassa jossain saaren takana.

        Olen jo aikoja sitten päättänyt, että sivistynyt veneilijä ei ankkuria käytä kuin hätätilassa. Siis luonnonsatamat jääkööt...

      • Ray

        Onks sulla joku h-vene kun pitää mennä saaren taakse piilooon ja et uskalla tulla nauttimaan palveluista vierasvenesatamissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      652
      8005
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2293
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2209
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1788
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1280
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1173
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      853
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      828
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      760
    Aihe