Hallitus rulaa !

Olisi kannattanut Soininkin pyrkiä hallitukseen ja kantaa yhteiskunnallista vastuuta ja saada meriittiä itselleen. Totuuden nimissä jopa persujenkin on myönnettävä että hallitus on onnistunut kohtalaisen hyvin tavoitteissaan, ja saanut vietyä yhteiskuntaa eteenpäin.

Akuutti päivähoitomaksu kysymyskin on selkeesti pienen ihmisen puolella, vaikka aina sanotaan että mm. kokoomus on vain suurpääoman asialla. No sen sanoo ne jotka ei halua myöntää, että kokoomus on kansalaispuolue mitä suuremmassa määrin.

NATO kysymys pysyy tämän ja vielä seuraavankin hallituksen listoilla tavalla tai toisella. Nyt olisikin kansalaisten kyettävä asialliseen ja analyyyttiseen tarkasteluun, asian tiimoilta. Suomalaisten olisi syytä lopettaa tunnetason ajattelu, ja huomioitava myös selkeät faktat.

NATO on epätietoisuuden vuoksi kansalaisten mielissä pelkkä sotilaallinen instituutio joka vain pommittaa, mutta oikeasti sen merkitys humanitäärisessa avussa on huomattava. Useassa kansainvälisesskin mittavassa kriisissä NATO joukot ovat olleet mukana raivaus, ym. avustus toiminnassa.

Suomineito on kasvamassa neidosta naiseksi ja olisikin toivottavaa, että myös ajattelu kasvaa sen myötä. Meillä on nyt erinomaiset mahdollisuudet taloudellisestikin asettautua merkittäväksi kansainväliseksi vaikuttajaksi, niin NATOssa, kuin EU.ssa. Tehdään se ja vaikutetaan tulevaan.

Yliopisto kysymys herättää erillaisia mielikuvia, mutta on vain hyvä jos yksityinen raha tulee kuvioihin mukaan, sillä antaa lisäresusseja tutkimukseen ja sitä kautta innovaatioihin.

Tutkimuksellinen yliopistokoulutus saa ja pitääkin osin pohjautua yksityiseen rahaan, koska silloin siitä saadaan se todellinen hyöty esiin, mikä muutoin jäisi vain tilastolliseksi numeroksi.
Puheet siitä että yliopistokoulutus pitäisi olla vain valtion rahoitettama asia, on vanhoillinen ja epärealistinen ajattelumalli.

13

513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomessa

      ilman natoa suomi yksinkertaisesti ei pärjää puolustusvoimaisessa armeijassa suurrvaltaa vastaan joka on rajassa kiinni kuin koira kirpussa.porukassa on voimaa sai hitlerkin huomata.ja stalin haudassa.

    • Vanhavennamolainen

      Tosa viime suvena.Isot herrat ja Ile kuunteli.Siintais käyvä vähä sillee nii,et sää et pääse ees eholl.No älä sää välitä,ei tarvi itkee porata ypöyksin.Kohtsillee saat tuttuja kavereita sinne vielä lissää.Pari sun kammuu ja se peräsmies näyttäis myös jo kokolailla kypsält,mut grillailen tulisil hiilil viel syksympää,ku ei oo tuo tuhoelläinten jahti mukavata näi kessää päiten.Raavot haissoo vaan kokolail pal.

      En muuten lukenu sun juttuus,mut ryyppään oivan mukin Nairii-vähä niinku kaatoryypyks.Sitte meen emännä kans kattoon saunapuhast,siis vähä sillee...

      Mut sulle yksinäise illan iloks voin laatii halavan kesäjuomalistan:

      Keskioluet
      3-3,7 p-%, 3,9-4,7 t-% III veroluokka 1/3 lp


      910 Aura vaalea Hartwall 1,55
      911 Karjala olut Hartwall 1,55
      916 Finlandia olut Mallasjuoma 1,55
      917 Lahden Sininen Mallasjuoma 1,55
      918 Lahden Erikoisolut Mallasjuoma 1,55
      919 Sandels olut Olvi 1,55
      920 Döbeln olut Olvi 1,55
      921 Karhu olut Sinebrychoff 1,55
      922 Musta Hevonen Sinebrychoff 1,55
      923 Kippariolut Pyynikki 1,55
      924 Kolmentähden olut Pyynikki 1,55
      925 Rautakoura olut Raninin Oluttehdas1,55
      926 Mestari olut Raninin Oluttehdas1,55
      927 Koff 3-olut Sinebrychoff 1,55
      930 Lapin Kulta SpecialLapin Kulta 1,55

      • super postiljooni

        taitaa olla pekan peruja tuo työsuhde. Liekö ossuus myös sää6tiön asioissakin. Suottaapa hyvinnii ola melkoista meininkiä.


      • et taida itte päässä

        mihkää elämässäs, ja viel kuvittelet johokin vaikuttavas. Tuskin tollasen juttuja kukaan kehtaa noteerata mitenkään. ps. sul on muute huonot hinnat ku ite ostin tänään lappalaista ja maksoin vaa 0,91€/pll


      • Rautakouraa
        et taida itte päässä kirjoitti:

        mihkää elämässäs, ja viel kuvittelet johokin vaikuttavas. Tuskin tollasen juttuja kukaan kehtaa noteerata mitenkään. ps. sul on muute huonot hinnat ku ite ostin tänään lappalaista ja maksoin vaa 0,91€/pll

        lähtiskö sillä aamukankkune?


    • asiaa suoralta

      KÄDEltä, asiaa eikä aidanseipäitä.Hallitus on pääosin onnistunut, myönnetään, mutta aina on parannettavaa. Tosin tuohon parantamiseen pitää kyllä meidän kaikkien osallistua muutoinkin, kuin asettelemalla kiviä poluille. Kuten Soinikin jo ymmärtää, EU on hyvä ja NATO on välttämättömyys.

      • ajattelua asiasta

        äläkä linkitä copypastaa IPUn palstalta. Tarkista vaan oma kantasi ja katso asioita avoimesti, ja oikein kriteerein.


    • palstan taso

      nousi taas 115% aloituksesi kautta. Ihan mieletöntä soopaa on ollutkin, nykyisten kirjoittajien toimesta.

    • aikana

      kukaan ei hyökännyt suomeen, olisiko kannattavampi tehdä Venäjän kansa puolustusliitto.
      On se ainakin lähempää kun tuo USA, ja siinä missä USA antaa kehitysmaille humanitaarinen apu
      eli myy aseitta ,jotka edesauttavat pahojen diktatuureiden kaatumista, siinä Venäjä ja myös Kiina antaa vastaava apu.
      Voitaisiin kiristää EU mm. kaasuhanat kiinni jos ei tule lisää tukea maataloudelle tai merkittäviä virastoja.
      Aloittelija lainatakseen, ihan oikeasti ilman ennakkoluuloja .

      ”Suomineito on kasvamassa neidosta naiseksi ja olisikin toivottavaa, että myös ajattelu kasvaa sen myötä. Meillä on nyt erinomaiset mahdollisuudet taloudellisestikin asettautua merkittäväksi kansainväliseksi vaikuttajaksi”

      • hae komu ittelles

        köysi mihin ripustaudut, sillä moiseen YYA.n kaltaiseen orjuuteen ei suomi enään alistu. Uskomatonta puppua suollat. YYA.n aikana suomeen ei hyökätty. Onko nyt hyökätty ku YYA.ta ei ole? Suomi tarvitsee turvallisuutta, ja siihen pitää liittää NATO yhteys.


      • hikeenny
        hae komu ittelles kirjoitti:

        köysi mihin ripustaudut, sillä moiseen YYA.n kaltaiseen orjuuteen ei suomi enään alistu. Uskomatonta puppua suollat. YYA.n aikana suomeen ei hyökätty. Onko nyt hyökätty ku YYA.ta ei ole? Suomi tarvitsee turvallisuutta, ja siihen pitää liittää NATO yhteys.

        Ilman ennakkoluuloja, ilman ennakkoluuloja. ajatuksia, ajatuksia.
        Eipä EU:n ja Naton jäsenyys paljon painanut Viron patsaskiistassa, koko kiista ei edes ylittänyt uutiskynnys, isoissa EU- ja Nato-maissa.


    • ja ehdottomasti

      eläköön hallituksen kannattajat. Tulevaisuus on vain rohkeiden ja vastuuta kantavien käsissä, perusvasatuunpakoilijat eivät pärjää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      167
      12501
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4680
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      145
      3670
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2768
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      108
      1671
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      103
      1524
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe