Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Klitorispumpuista!

Onko kukaan kokeillut klitorispumppuja? Toimiiko? Onko klitta suurentunut/kosketusherkkyys muuttunut? Itsellä on melko pieni ja todella herkkä klitoris, suora kosketus on usein ihan liikaa. Voisikohan tällaisella pumpulla saada apua asiaan? Onko miehet teistä kiihottavaa jos naisella on reilun kokoinen klitoris..? ;)
41546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Exäni teki minulle sellaisen lääkepipetistä muutama vuosi sitten. Käytettiin sitä esileikkinä muutamia kertoja. Sitten eron jälkeen käytin sitä paljonkin. Alkuun masturboinnin tehostajana sauvailun yhteydessä. Ja ihan muuten vain lähes joka ilta klitan pumppauksen antaman mielihyvän takia. Monet kerrat nukahdin pumpun jäädessä aamuun asti imemään klitorista.
Tietysti huomasin klitoriksen paisuvan melko suureksi tästä, eikä se enää sopinut oman hupun alle piiloon. Luulin sen palautuvan normaaliksi lopetettuani pumppauksen 1kk ajaksi. Hieman pienentyi mutta oli edelleen paksu ja näkyvillä.
Nyt olen edelleen harrastanut pumppausta muutama kerta viikossa, ja haluan katsoa miten suureksi sen sitten saan. Tuntoherkkyys on ihan eri luokkaa, ja reagoi pienestäkin kosketuksesta hyvin voimakkaasti.

Äänestä

Naisystävälle tein sellaisen , ja kehuja siitä on tullut . Ei se lyhyt aikaisessa käytössä ole kyllä kasvattanut , muuta kuin haluja .
Minä en puhu kaikkien miesten puolesta , mutta minä itse kyllä tykkään hyvänkokoisesta :)
nainen voisi vastata osoitteesta [email protected]

Äänestä

Eli omasta ja kavereideni mielestä klitoris on ensinnäkin todella kiihottava pikku nappula. On todella kiihottavaa antaa tytön levittää häpyhuuliaan ja nuolla ihanaa, esiin pilkistävää klitorista. Tai naidessa on mahtavaa, kun tyttö levittää pimpsaansa ja esittelee samalla klitoristaan .... :)

Mitä isompi klitoris, sitä parempi ja kiihottavampi, ehdottomasti! :)

Äänestä

Kyllä iso ja turvonnu klitoris on näky parhaasta päästä. Sellaista jaksais pussailla tuntitolkulla.
Valitettavasti henkkoht en ole sellaiseen naiseen päässyt tutustumaan, jolla olis iso klitoris. En kyllä tunne muitakaan lähipiirissä. Partnereita on ollu useampia, muttei vielä kenelläkään oo kovin isoa ollu. Jos sellaisia täällä liikkuu, niin heti olen valmis harrastamaan rakkautta kanssasi.
Olkaa ylpeitä mehevistä pimpsoistanne ja klitoriksistanne (on ne pieniä tai ei)!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kinkie kirjoitti:

Onko kukaan kokeillut klitorispumppuja? Toimiiko? Onko klitta suurentunut/kosketusherkkyys muuttunut? Itsellä on melko pieni ja todella herkkä klitoris, suora kosketus on usein ihan liikaa. Voisikohan tällaisella pumpulla saada apua asiaan? Onko miehet teistä kiihottavaa jos naisella on reilun kokoinen klitoris..? ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu