Äidin näkökulma

totta oli tekstisi.

Muutama vuosi sitten ei myöskään ollut pitkiä jonoja lasten psykiatriseen hoitoon ja kuntoutukseen.

Todella outoa, että nainen on alkanut kuvitella olevansa itse oma tuomarinsa. Ei liene soveliasta käytöstä ainakaan äidille.

Mutta totta se on. Ei voi mitään, sillä nainen ei osaa tuntea eikä ajatella.

mutta ei kait sentään oman lapsen haluaminen ole itsekästä ahneutta! Normaali naiseuteen kuuluva halu -ja myös miehuuteen. Toki ei kaikkien naisten tarvitse haluta omaa lasta. On lupa olla myös erilaisia.

Ei niitä tyttäriä tarvitse aivopestä lapsen tekoon! Kyllä se halu äidiksi, halu saada perhe, mies ja lapsi(a) tulee jostain muualta kuin äidin aivopesun tuotoksena. Ainoa mitä voi tehdä on että yrittää saada nuori nainen ajattelemaan että ensin opinnot loppuun, kunnon parisuhde ja vasta sitten miettimään sitä lapsen hankintaa.

Lapsettomien neuvot ovat siksi niin ärsyttäviä, ettei heillä ole mitään käsitystä siitä ARKIPÄIVÄSTÄ jota lapsiperheessä eletään! Neuvot ovat kuin jostain oppikirjasta ja ne eivät aina sovellu käytäntöön, ei vaikka miten haluaisi ja yrittäisi.
Lapset ovat yksilöitä ja perheet myös. Yleispätevät ohjeet ärsyttävät.

Ennen vanhaan koko suku oli perheen ja lapsenhoidon tukena, mutta ne naimattomatkin näkivät käytännössä mitä on lapsen kanssa oleminen.
Ja toinen juttu on että kasvatusmetodit muuttuvat vuosikymmenien saatossa. 70-luvun kasvatusihanne ei toimi eikä ole hyväksi havaittu enää tänä päivänä, kuten ei 50-luvun mallikaan.. sellaisenaan, Jotain hyvää toki kaikissa on..

KAsvatusjutuissa, tulipa se lapsettomalta tai asiantuntijalta tai naapurin rouvalta tai keltä tahansa . . . tärkeintä olisi kuitenkin tukeminen. Ei rikkiviisaat neuvot ja opastukset, vaan tukeminen. Auttaminen. Rohkaisu, kannustus.

Jos haluaa että äiti näkisi toisenkin vaihtoehdon toimintavalleen, sen voi sanoa rakentavasti, ei syyttelemällä, sillä tavalla ei saada mitään hyvää ja rakentavaa aikaan, ei muutosta ainakaan siis.

Ei kasvatustusta ole se, että sanotaan lapselle, lapsen kuullen, kun "kinkkinen" tilanne on päällä, että "älä sinä tuosta äidistä välitä, tule tänne, minä annan.." ja äidille : "mitä sinä tuolla tavalla lapselle, ei sitä noin saa.."
Vedetään mattoa jalkojen alta, pahennetaan tilannetta kun lapselle osoitetaan ettei äidin/isän komennoista tai kommenteista kannata välittää: ne on lapsesta tyhmiä ja niin ne on muistakin aikuisista!
Eli ne kommentit kasvatuksesta sanotaan niin, ettei lapsi ole paikalla eikä ainakaan kuuloetäisyydellä..

Mitä tulee Tove Janssonin Muumipeikko-satuihin: kyse on itseasiassa Toven omasta sukupuoli-identiteetistä, omasta sekusaalisuudesta ja sen khityksestä tai sukupuolikysymyksestä, suomeksi sanottuna: Muumipeikko-sadun kautta hän pohti omaa lesbouttaan. Niisku-neiti ja Muumipeikko ovat saman persoonan kaksi eri puolta, he ovat molemmat Tove itse.

Taikatalvessa (muistinko kirjan nimen nyt oikein) Tove sitten herää omaan lesbouteensa ja hyväksyy sen.. kirja ja tarina ovat niin toisenlaisia, eikä ole saavuttanut samanlaista suosiota lasten keskuudessa kuin muut tarinat.

Sadut itsessään ovat kylläkin nättejä ja herttaisia ja lasten mieleen.

Luinpa väittämän, että Nalle Puhkin olisi loppujen lopuksi kuvaus huumeiden käyttäjistä. Puolen hehtaarin metsä on alun perin ollut Puolen hehtaarin sato viitaten kannabis-satoon. Nalle Puh on riippuvainen "hunajasta" ja niin edelleen.
Tarinan sisältö hieman siistiytyi ja nimi muuttui "Metsäksi" koska kustantaja ei aikoinaan tarinaa sellaisenaan suostunut julkaisemaan.

Voi olla ihan perätön väite, voi olla tottakin.. Monien lasten satujen takana ja pohjalla on vakavampi sanoma, aikuisten elämä ja tarina, esim. Peter Pan, ikuinen poikanen, joka ei ota vastuuta....

Viestisi oli täyttä asiaa toiseksi viimeiselle riville asti. Sitten kirjoitat: "eikä kukaan tajua etta oman haluaminen on vain itsekästä ahneutta, josta aiheutuu lopulta vain kurjuutta kaikille."

Aika kärkevä kommentti. Tuskin itsekään olet samaa mieltä lauseesi kanssa... "kurjuutta kaikille"... niin varmaan.