Ja kaikki paikalle! Fiilistelyyn oheinen lehtiartikkeli tapahtumasta:
Kolmannet uudet Hangon ajot valloittavat taas kaupungin
Eteläisen Hangon salaiuuksia jäljittämässä
(Hanko) Eteläisimmän kaupunkimme kadut valtaavat ensi viikonloppuna matalasti murisevat ja korkeasti laulavat italialaiset harrasteajoneuvot, kun kortteleita kiertävät Club Alfa Romeo Finland ry:n järjestämän Hangon ajojen kilpailijakunnat. Jo kolmatta kertaa järjestettävään leikkimieliseen ja teknishistorialliseen rastiajoon on tänä vuonna kutsuttu mukaan kaikki maamme italokerhot Ferrarista tavaraskoottereihin ja Ducatista Lanciaan. Bulevardin ja Esplanadin varrella voi silloin nähdä lukemattomia punaisia, nopeita italialaisen metallinjalostustaiteen helmiä eri vuosikymmeniltä, etsimässä vastauksia retkitehtävien kiperiin kysymyksiin tai seuraavaa rastipaikkaa, kuumeisesti, mutta pilke silmäkulmassa.
Aamupäivällä Neljän tuulen tuvan edustalta käynnistyvä ajo jatkuu pitkälle iltapäivään, minkä jälkeen autokunnat kokoontuvat Kauppatorille Concorse d’Originalita –alkuperäisyyskilpailun näyttelyksi sekä odottamaan palkintojenjakoa ja illallisriehoja. Samalla kaduntallaajalle tarjoutuu erinomainen mahdollisuus tutustua siniverisiin menopeleihin ja niiden kerhojen toimintaan. Lisäksi paikalla on pientä ohjelmaa myös perheen hieman pienimmille motoristeille..
Viime vuosisadan alun todellisessa herrasmieshengessä järjestettävä tapahtuma juontaa juurensa 1920-luvulla ajettuihin aitoihin Hangon ajoihin, joista ei glamouria ja vauhtia liioin puuttunut. Niiden tunnelmia voi miettiä oheisesta otteesta Suomen Automobiili Klubin vuosikirjasta 1929, jossa kuvataan alkuperäistä reittiä, eli ne ovat aikansa rallinuotteja!
"Päivän automatka Länsi-Uudella maalla”
Hanko-Tammisaari-Fagervik-Inkoo-Degerby-Kirkkonummi-Helsinki, Laatinut tri R. Stenius:
133.2 km Pohjan kirkonkylä. (Jos ei halua Tammisaareen tai Hankoon, voi kääntää tietä vasemmalle ja ajaa Skurun-Billnäsin-Mustion-Siuntion kautta Helsinkiin, mikäli ei halua Billnäsiin tultua ajaa Karjaalle ja sieltä rantatietä Inkoon kautta pääkaupunkiin).
Ajetaan oikealle valtamaantietä myöten - 2.8 km kylätienhaara vasemmalla, jonne käännytään (valtamaantie vie Turkuun) - 14.6 km tullaan Tammisaaren-Tenholan maantielle, käännytään oikealle (vasemmalle Tammisaareen).-0.1 km tienhaara vasemmalle (tie suoraan vie Tenholaan) - kapeata tietä metsien ja harvaan asuttujen seutujen kautta, mainittavia tienhaaroja ei ole, Hankoon. (Huom.! kylpyhuoneenpuiston kautta luvatta ajaminen kielletty.)
187.8 km Hanko. Seurahuone, hotelli Bellevue, kasino, kylpylaitos, uimaranta, kylpyhuoneenpuisto, Haaganpuisto, Bulevardi, satama, hiidenkirnut, tehtaita, kaupungintalo, kirkko, y.m. - Km. (Hangosta). - 37.3 km Tenholaan-Tammisaaren tie, käännytään oikealle - suoraan - Tammisaaren silta, käännytään sillan loputtua oikealle - rautatienyli- ja alikäytävä - rantapuisto (oikealla lahden rannalla laituri ja paviljonki, n. s. Kaipanin ravintola.
40.1 km Tammisaari. Viehättävä pikkukaupunki. Saanut kaupunginoikeudet jo 1546. Vanhastaan käytetty kauppapaikka. Tulipalo hävittänyt kaupunkia useasti, viimeksi n. 100 vuotta sitten. Linnanmäen vallit, harmaakivikirkko, Barkens udde, Hagen, Brunnsberget, Ramsholmen, Kvarnbacken, seminaari, tehtaita, pankkeja, y. m. - 8.8 km tienhaara oikealle (vasen tie vie suoraan Karjaalle) - 3.9 km tienhaara, ajetaan suoraan )tie oikealta kylätie) - 1.1 km - vasemmalla tien vieressä suuri riihi, oikealla tie Raseborgin kartanolle. Suora, jonkun verran oikealle kaartava ti vie joen rannalle, jonne auto jätetään. Valtamaantie kääntyy jyrkästi vasemmalle.
Kuivaan aikaan voi kartanosta ajaa autolla joen rantaan. Sieltä kävellään joen toisella puolen oleville Raaseporin linnan raunioille. (Kartanosta raunioille on noin 1 km). Linna on rakennettu 1370-luvulla. Sillä on ollut hyvin mielenkiintoiset historialliset vaiheet. Monen riitaisuuden ja taistelun perästä linna n. vuonna 1553 joutui asumattomaksi ja alkoi rappeutua, myöhemmin tulipalo sen hävitti. Rauniot ovat n. 13 metriä korkealla kalliolla, jota on ympäröinyt aluksi vesi, mutta myöhemmin vallihaudat, paaluaita ja vallit. V. 1890 ja 1893 korjattiin rauniot valtion varoilla. Raunioiden läheisyydessä on matkailijamaja. - Raunioille pääsee myöskin Snappertunan kirkonkylän kautta.
- 1.3 km tienhaara, ajetaan oikealle (vasen tie tulee Karjaalta) - 0.3 km tienhaara, käännytään äkkiä vasemmalle (oikea vie Snappertunan kirkolle, josta on n. 1 km Raaseporin linnan raunioille: autolla ei pääse kirkonkylästä raunioille) - 5.4 km tienhaara, ajetaan oikealle, (vasen tie tulee Karjaalta) - 6.4 km Fagervikin kartano ja ent. tehdas, perust. 1646, kirkko, y.m. ajettava suoraan. -
81.6 km Inkoon kirkonkylä, ajetaan suoraan (tie vasemmalla vie Inkoon asemalle, oikealla rantaan) - 1.6 km tienhaara, ajetaan oikealle (vasen tie vie Täkterin asemalle) -
94.2 km Degerbyn kirkonkylä, kirkko puinen, rak. 1746, - 6.2 km Helsingin-Turun valtatie, käännytään oikealle - 3.7 km Pikkalan silta - 2.7 km rautatieylikäytävä (oikealla Kelan asema). -
114.1 km Kirkkonummen kirkonkylä, kirkko harmaasta kivestä 1300-luvulta, - 13.1 km Espoon kartano - tie Helsinkiin.
154.3 km Helsinki."
Club Alfa Romeo Finland ry:n Hangon ajot käynnistyvät lauantaina 23. elokuuta osallistujien kokoonnuttua Neljän tuulen tuvalla klo 11 jälkeen ja päättyvät viiden jälkeen kauppatorille, jossa kilpailevat autokunnat esittäytyvät alkuperäisyyskilpailun ja palkintojen jaon myötä klo 17-18.
Lisätietoa tapahtumasta löydät sähköisesti osoitteesta www.carf.fi => Ohjelma / Hangon ajot 2003.
Hangon ajot 2003 !
Antti Korhonen / CARF ry
1
221
Vastaukset
- A/CARF
Ainakin Karjaalla paistaa juuri tällä hetkellä kovasti aurinko, joten kaikki mukaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475345Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "602042Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181750Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 141445
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301397Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771048Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60887