mustasukkainen kaverille

epeliini

olen mustasukkainen mun kaverille. minun poikaystavani kenen kanssa olen seurustellut nyt vuoden ja 5 kuukautta tulee hyvin toimeen mun kaverin kanssa. me tutustuttiin baarissa ja mun poikaystava kylla kysyi mun puh numeroa mutta myohemmin illasta han oli niin kannissa etta en edes viitisinyt sita sille antaa. mun kaveri sitten meni sen luokse ja alkoi flirttaamaan hanen kanssaan. joten ajattelin etta ei sita sitten niin tainnut kiinnosta. kaverini tallensi numeronsa hanen kannykkaansa. yosta kaverini kaveli hanen kanssaan kasikadessa taluttaen ja mina yhden toisen kaverini kanssa kotiin. aamusta poikaystavani lahetti kaverilleni tekstiviesteja ja sit kysyi etta voisiko han antaa hanelle minun kannykkanumeroni. kaverini oli vahan pettynyt. mina ja poikaystavani sit tapailtiin ja alettiin seurusteleen mutta nyt minuun vahan sattuu kun naan sen kuvani edessa kun han flirttaili kaverini kanssa. hanen on pitanyt pitaa hanta hyvan nakoisena ei muuten olisi flirttaillut takaisin. nyt he tulevat hyvin toimeen. he ovat samantapisia ihmisia ja minusta he sopisivat paremmin yhteen kun mina ja poikaystavani. olen sanonut sen hanelle ja han vaan sanoo etta haluaa olla vain minun kanssani eika ikina haluaisi olla tuon kaverini kanssa.
mutta silti mua pelottaa ja olen heti mustasukkainen kun he edes juttelevat.
mita tassa sitten pitaisi tehda? tuntuu tyhmalta etta ajattelen noin vaikka ollaan seurusteltu jo melkein puoltoista vuotta eika sen ensinmaisen baari illaan jalkeen ole ollut minkaanlaista flirttia heidan valilla. mutta nama ovat vain tunteita ja halusiin tietaa miten saan ne katoamaan.

2

545

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaaha

      Onko tää sun tyttäkaveri ihan pakollinen? luulen että sun olis helpompi seurustella jos viilennät välejäsi tähän tyttökaveriisi. En usko että on oikea kaveri sulle.

      • Ukkomies

        No olipa taas vastaus. Miksi ihmeessä hyvä ystävä pitäisi hylätä jonkun muinaisen flirttailun takia? Tässä flirttailu tapahtui ennen kuin seurustelu alkoi, joten kukaan ei tehnyt mitään väärää. Vika on nyt vain ja ainoastaan alkuperäisen kysyjän päässä ja huonossa itsetunnossa. Hänen pitäisi uskoa poikakaveriaan eikä muistella asioita, jotka tapahtuivat ennen kuin seurustelu alkoi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe