... olla sekaantumatta politiikkaan. Niinistökin eilen Lauantaiseurassa antoi Lipposelle neuvon, että rauhottuisi. Mutta tänään on jo rajaamassa Tuomiojaa pois sossujen puheenjohtajakisasta. Lipposella on niin kova Nato-kiima ja tietää Tuomiojan vastustavan liittymistä. Lipponenhan on myös äärioikeistolainen. Hän oli hallitustensa oikeistolaisin ministeri, vaikka siellä oli kokoomuslaisiakin mukana. Tuomioja on taas oikea sosialidemokraatti.
Lipponen ei malta ...
14
488
Vastaukset
- on täysi.
oikeus kertoa mielipiteensä puolueen jäsenenä.
Ei Niinistö taatusti neuvonut Lipposta olemaan hiljaa oman puolueen asioista.
Oivalla on niin paha Lippos-allergia ja kauna, että kyky edes jolitisenkin järkevään pohdintaan on mahdotonta.
Tietysti täytyy muistaa, että tämä aamu on ollut Oivalle todella heikko. "Kaikkien aikojen suosituimman pääministerin (copyright: oivahärkönen) on pahasti laskevalla trendillä.
Ja ettei vaan tämänkin taustalla olisi jotenkin Lipponen.- Haloselle
Sehän on samantekevää, kenet demaripuolue valitsee puheenjohtajankseen, kun ne kuitenkin ovat ja pysyvtä oppositiossa - kaukana vallankäytön keskuksista.
Antaa vaan demareiden puuhastella ja tehdä sitä vallankumoustaan omissa pikkupiireissään - ei nimittäin jaksa kiinnostaa meitä eteenpäin ajattelevia suomalaisia.
Jos Tuomioja valitaan puheenjohtajaksi, sittenhän Halosesta on sopivaa keskusteluseuraa Tuomiojalle ja päinvastoin.
Hehän ovat vanhoja tuttuja jo vuosikymmenien takaa. Kaiken lisäksi Halonen saattaa potea potea poliittisesti tasamittaisen ja aatteellisen keskusteluseuran puutetta
omassa norsunluutonissaan. Tähän Tuomiojan oppinut tausta ja kommunistiset ajatukset ovat sopiva apu.
- Vanhasen hallitus,
Paljon mielenkiintoisempaa kuin Lipposen NATO-kiima on pohtia tätä asiaa Vanhasen hallituksen sisällä.
Eli tilanne Vanhasen hallituksessa on suorastaan jakomielinen. NATO-kiimaisia ovat avoimesti ulkoministeri ja puolustusministeri.
Mikä on todellisuudessa Vanhasen hallituksen NATO-linja. Tuntuu siltä, että pääministerin tekemä jäsenyyden toistaiseksi torjuva NATO-linja ei ole läheskään koko hallituksen linja.
Merkittävä osa Vanhasen hallituksesta toimii koko ajan NATO-jäsenyyden puolesta.
Tilanne käy Vanhasen ja kepun kannalta vähitellen aika kestämättömäksi. Kepua viedään kuin litran mittaa. Eihän kepulla ole muita tavoitteita hallituksessa kuin maataloustuki ja maajussien verojen laskeminen.
Kokoomus johtaa todellisuudessa Vanhasen hallituksen politiikkaa. Tämän on todennut mm. merkittävä kepun taustavaikuttaja päätoimittaja Erkki Laatikainen.- oivahärkönen
... on Nato-kiima, mutta emme liity Natoon niin kauan kun meillä on Vanhanen pääministerinä ja Halonen presidenttinä. Sossuissakin oikeastaan vain Lipponen ja Jaakonsaari ovat Natoon liittymisen kannalla.
- uskottava
oivahärkönen kirjoitti:
... on Nato-kiima, mutta emme liity Natoon niin kauan kun meillä on Vanhanen pääministerinä ja Halonen presidenttinä. Sossuissakin oikeastaan vain Lipponen ja Jaakonsaari ovat Natoon liittymisen kannalla.
on pääministerin linjaus, kun toinen hallitusosapuoli on korostetusti NATO-myönteinen.
Tulee mieleen, että Vanhasen hallituksessa on paha rakenteellinen valuvika.
Onko nykyinen hallituskokoonpano paras mahdollinen toteuttamaan uskottavaa turvallisuuspoliittista linjausta?
Nykyinen tilanteen jatkuessa vuoden 2011 jälkeen häämöttää sinipunahallitus. Kepu on lasku-uralla ja häviää vaalit.
Demarit ja kokoomus sopivat helposti myös NATO-jäsenyydestä kaudella 2011-2015.
Eli jos olisin kepulainen, olisin hyvin huolestunut nykyisestä asetelmasta ja sen seurausvaikutuksista. Kepu on menettämässä pelin, koska luovutti ulko- ja turvallisuuspolitiikan avainministeriöt kokoomukselle.
Kepulle oli hallitusneuvotteluissa tärkeää vain varmistaa puolueelle sellaiset ministeriöt, joiden kautta voidaan lypsää etuja "omille". Yhtenä esimerkkinä ympäristöministeriön valtaaminen kepulle. - kokoomuksen vihollinen no2
oivahärkönen kirjoitti:
... on Nato-kiima, mutta emme liity Natoon niin kauan kun meillä on Vanhanen pääministerinä ja Halonen presidenttinä. Sossuissakin oikeastaan vain Lipponen ja Jaakonsaari ovat Natoon liittymisen kannalla.
...Natoon liittymisen kannalta minkään sortin jarrumies, niinkuin ei yleensä mihinkään muuhunkaan mitä kokoomuslaiset tahtoo. Sektoriministerit tekevät itsenäisesti alansa hommia ja pääministeri lukee joskus yhteenvedot, jotta osaa selittää jotain ympäripyöreää medialle. Tämä hallitushan ei keskustele.
- natokiimassa!
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lipponen Nato nostettava pöydälle vaalien jälkeen/1135222204111
http://www.verkkouutiset.fi/arkistojuttu.php?id=45820&hakusanat=nato
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/200610105220925_pk.shtml - Mitähän vielä
natokiimassa! kirjoitti:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lipponen Nato nostettava pöydälle vaalien jälkeen/1135222204111
http://www.verkkouutiset.fi/arkistojuttu.php?id=45820&hakusanat=nato
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/200610105220925_pk.shtml..kiimassa. Lipponen oli kiimaisin punikki- sossu
Kalevi Sorsan kaudella -70-80 lukujen vaihteessa. Se oli sitä aikaa, kun sossut uivat Kekkosen ohi vasemmalta neukkujen suosioon.
- eräs kesk.
Näille sivuille ei kohta ole tungosta.
Pidetään uudet sivut heti alkuun tiukasti politiikassa eikä anneta Pakilan narsisteille tai Laajasalon hörhoille tilaa. - herrahissssss......
Savolainen käärme löysi hisssssssssssssssinsä SDP:stä.
Aivan samanlainen pötkylä kuin Erkki Likainen, joka tuhosi Suomen talouden ja sai SDP:ltä palkintoviran Halosen nimittämänä Suomen Pankista.
Täällä Pohjantähden alla, - politiikkaan
Vaikka Oivalla ei ole siinä mitään tekemistä. Oivan osa politiikassa on vain hänen asemansa, ymmärryksensä ja taitojensa mukainen. Paljonko se on? Paljonko on kolme kertaa nolla?
Lipponen sen sijaan on vanhempi valtiomies, poliittiselsta kokemukseltaan ja näkemyksiltään lähes ylivertainen kaikkiin muihin poliitikkoihimme verrattuna. Olisi vastuutonta häneltä, jos hän ei sanoisi mielipidettään silloin, kun näkee, että ollaan menossa pieleen.
Oletko nyt siis sossu, kun pystyt määritteleen, kuka on oikea sosialidemokraatti. Tähän asti olet määritellyr vain, mikä on oikeaa keskustalaista ajattelua, mikä ei. Jos Tuomioja sinulle vasemmistolaiselle onkin oikea sosialidemokraatti, sitä hän ei ole sinusta oikealla oleville todellisille sosialidemokraateille. - Urho Petturi
Taidat olla hieman yksinkertainen?
- joku vaan...
- tuleva puheenjohtaja
Tottakai demaripuolue valitsee puheenjohtajakseen, aidon ja oikean sosialidemokraatin, jonka ikäkin sopivasti noudattelee puolueen jäsenten keski-ikää. Mikäs sen mukavampaa.
Ukkoontuva puolue saa sitten notkua opposition johtavana puolueena ja kuihtua vaali vaalilta pienemmäksi tekijäksi politiikan kilpakentillä.
Tätä puolue juuri tarvitsee.
Nuoriso kannattaa jättää sivuun tärkeiltä paikoilta. Niistä ei ole kuin haittaa: nuoret jäsenet ovat arvaamattomia - ties mitä vielä suunnittelevat, nuoret ovat kokemattomia ja
kuitenkin vallanhaluisia.
Parasta on luottaa kokemukseen. Parasta on luottaa Erkkiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455000Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481129- 131063
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8947Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713