Erittäin kannattava aloitus

Vuotoksesta

Kemijoki Oy valmistautuu jättämään uuden hakemuksen Vuotoksen tekoaltaan rakentamiseksi. Yhtiön johdon mukaan hakemus on vain ajan kysymys. Selvänä pidetään myös sitä, että uudet energiapoliittiset tavoitteet pakottavat avaamaan keskustelun erityislailla suojellun Ounasjoen hyödyntämisestä.

"Uusiutuvaa energiaa on pakko lisätä paljon. Vesivoima on ainoa tehokas keino kasvattaa sitä ilman valtion tukea"
-sanoo jo kohta kaikki. "kynnelle kykenevät"

Ympäristövahingot, on mielikuvitusta, enimmäkseen politiikkaa.
---------------
Ajoin juuri Kemijokivartta. Kyllä on hirvesti vettä, harmittaa kun ei olemassa olevat laitokset pysty vettä hyödyntään, kun menee liikaa ohijuoksutuksiin, altaiden puutteen takia.

Vuotos-suunnitelma otetaan pöytälaatikosta, kun aika ja paineet ovat suotuisat. Hanke voidaan pistää nopeasti liikkeelle pitkälti entisessä kuosissa. Pelkosenniemelle, Sallaan ja Savukoskelle piirretyn altaan rakentamiskustannukset olisivat nyt noin 200 miljoonaa euroa. Tehoa Vuotoksesta irtoaisi 200--300 megawattia.
................
Niin Sähköjuja "koskisähköllä / Hassin Tulimaan reissut a 400 000 litraa reissua kohti lentokone kuluttaa uintireissullansa. Hassin kohdallekkin tulee 2000 litraa, kun lentokoneessa 200 henkilöä.

Nyt on menneet vihreitten pasmat sekaisin.

11

496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uunolle vierailua

      Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Siellä on monta kepulais-lestadiolaista suuntaamassa matkansa kaukomaille tuhlaamaan tai suremaan Wincapitassa hävittyjä/voitettuja rahoja. Siellä ei ole seurakunnan vanhimmat kyttäämässä pervojen kepulaisten käytöstä.

      • repe

        vihreät ei kuluta noin kuin kepulaiset
        hassinkin matka tulimaahan kepulaisten ropakantaa
        hassi ajaa polkupyörällä töihin, itse näin televisisossa

      • Ei sitten yhtään mitään

        Se on jälleen sitä samaa viherhölinää!
        Muuten olen sitä mieltä että Vuotos on rakennettava ja pikaisesti!

      • URpo!
        Ei sitten yhtään mitään kirjoitti:

        Se on jälleen sitä samaa viherhölinää!
        Muuten olen sitä mieltä että Vuotos on rakennettava ja pikaisesti!

        Isohaarasta alkaa, aikovat räjäyttämällä hajottaa betonihirviön...

        Kyllä Uunon kelpaa katsella kun elämä ja toimeliaisuus palaa seuduille virtavesien entisöinnin myötä!

      • Ja koko suku korvaamaan vah...
        URpo! kirjoitti:

        Isohaarasta alkaa, aikovat räjäyttämällä hajottaa betonihirviön...

        Kyllä Uunon kelpaa katsella kun elämä ja toimeliaisuus palaa seuduille virtavesien entisöinnin myötä!

        Onneksi Urpolla on satoja hehtaareja koskematonta metsää, jotta edes hiukan saadaan korvattua alotettua ilkityötä! Saisivat kyllä laitaa jo nyt Urpon rautoihin noiden puheidensa vioksi!

    • pekkaroija

      Uuno tarinoi:

      > Kemijoki Oy valmistautuu jättämään uuden
      > hakemuksen Vuotoksen tekoaltaan
      > rakentamiseksi. Yhtiön johdon mukaan hakemus
      > on vain ajan kysymys.

      Mitä Uuno uskoo Vuotoksen lupahakemuksella tapahtuvan sen jälkeen jos Kemijoki Oy jättää sen ympäristölupavirastolle? Sama asia on ratkaistu jo lain voimaisesti korkeimmassa hallinto-oikeudessa? Eli alkaako ympäristölupavirasto käsitellä uudelleen jo lainvoiman saanutta lupa-asiaa vai palautetaanko hakamusasiakirjat sellaisenaan takaisin hakijalle koska samaa asiaa ei voida lupaviranomaisessa ja oikeudessa käsitellä?

      :)

      Uuno jatkoi horinoitaan:

      > "Uusiutuvaa energiaa on pakko lisätä paljon.
      > Vesivoima on ainoa tehokas keino kasvattaa
      > sitä ilman valtion tukea"
      > -sanoo jo kohta kaikki. "kynnelle kykenevät"

      Energiantuotanto on Suomessa 414.912 gigawattituntia vuodessa. Uusiutuvan energian osuus tästä on 24,5 prosenttia eli 101.456 gigawattituntia. Suomen on tuotettava 38 prosenttia energiastaan uusiutuvista lähteistä vuoteen 2020 mennessä. Näin vaatii EU julkistamassaan kasvihuonepäästöjen karsintapaketissa. Eli uusiutuvaa energiaa on lisättävä Suomessa 13,5 prosenttia eli noin 56.000 gigawattituntia.

      Vuotoksen tekoallas tuottaisi energiaa 325 gigawattituntia vuodessa eli eli 0,5 prosenttia siitä määrästä mikä uusiutuvaa energiaa tulee lisätä Suomessa. Eli kolmen viikon välein jos tuhoaisi yhden Vuotoksen tekoaltaan alle, niin vuonna 2020 Suomi olisi saavuttanut sillä komission vaatiman uusiutuvan energian lisäämisen.

      Jokainen ajatteleva ihminen varmaan ymmärtää ettei tuollaiset Vuotoksen kaltaiset tekoaltaat ole mitään muita kuin marginaalista näpertelyä ja ne todelliset ratkaisut uusiutuvan lisäämiseen löytyvät tuulesta, biopolttaineista ja maalämmöstä.

      > Ajoin juuri Kemijokivartta. Kyllä on hirvesti
      > vettä, harmittaa kun ei olemassa olevat
      > laitokset pysty vettä hyödyntään, kun menee
      > liikaa ohijuoksutuksiin, altaiden puutteen
      > takia.

      Mitään ohijuoksutuksia ei tarvita jos olemassa oleviin voimaloihin rakennetaan vain riittävästi uusia turbiineja. Itse asiassa näin saadaan enemmän energiaa talteen kuin tekoaltailla koska tekoaltaassa tapahtuva veden haihtuminen jää pois.

      Kemijoki on maailman mittakaavassa pieni puro. Maailmassa on sata kertaa isompiakin vesivoimaloita kuin Kemijoessa on. Eli siinä ei ole mitään teknistä ongelmaa rakentaa Kemijoen olemassa oleviin voimaloihin vaikka sen verran uusia koneistoja ettei litraakaan tarvi ohijuoksuttaa vaikka tulisi kaikkien aikojen tulva kymmenkertaisena joku vuosi.

      Uuno jatkoi sekevaa sepustustaan:

      > Pelkosenniemelle, Sallaan ja Savukoskelle
      > piirretyn altaan rakentamiskustannukset
      > olisivat nyt noin 200 miljoonaa euroa. Tehoa
      > Vuotoksesta irtoaisi 200--300 megawattia.

      Olisiko sinulla antaa mitää referenssiä siitä, mistä em. luvut voisi tarkistaa? Väitän. ett' Vuotoksessa investoinnin suuruus ei olisi 200 miljoonaa vaan paljon pienempi. Samoin Vuotoksen teho ei olisi 200-300 megawattia vaan noin 36 megawattia. Uunon höpöttämää säätövoimakaan siitä Vuotoksen tekoaltaasta ei saisi kuin kolmisenkymmentä megawattia oikeudenkäynti asiakirjojen mukaan.

      Eli onko tuo 200-300 megawattia niitä hölöpölö-watteja vai peräti Mikaelin optio-watteja? Vai mikäs tuossa on yksikkönä?

      Uuno jatkoi hölinöitään:

      > Niin Sähköjuja "koskisähköllä / Hassin
      > Tulimaan reissut a 400 000 litraa reissua
      > kohti lentokone kuluttaa uintireissullansa.
      > Hassin kohdallekkin tulee 2000 litraa, kun
      > lentokoneessa 200 henkilöä.
      >
      > Nyt on menneet vihreitten pasmat sekaisin.

      Lieneekö sähkö Uunolle jonkinlainen Jumala kun "Sähköjujun" Uuno kirjoittaa isolla? Mikä ihmeen yhteys "koskisähköllä" ja lentokoneella on? Meinaakos Uuno että se lentokone tippuisi jos Vuotosta ei tuhottaisi vai ajatteleeko Uuno että maailman lentoliikenteen voisi korvata jollakin marginaalisella Vuotoksen voimalalla ja tästä saatavalla sähköllö voisi siirtää kaikki lentoliikenteen maailmasta juniin? Eikö sinun Uuno kannattaisi seuraavaksi esittää sitä, että autoliikenteen voisi korvata maailmasta sähköautoilla kun Paavo Väyryselle hommattaisiin dynamolla varustettu kuntopyörä ja ne autot liikkuisivat jatkossa maailmassa näillä paavo-wateilla ja pekkaroija-gigawattitunneilla?

      Lienee jollakin muulla kuin vihreillä menneet pasmat nyt sekaisin. Kemijoki Oy:n ympäristörikollisille lienee pettänyt hermot lopullisesti kun paineet ovat olleet liikaa. M

      • muutettavissa

        Ihimiset tekee lakinsa.
        Ihmiset purkaa lakinsa.
        Ihmiset muuttaa lakejaan.

        Siksi Eduskunta olemassa.

        Nämä tämmöiset manipuloidut estot kuitenkin lyhytkestoisia. Ei Vuotos -aluella ole harvinaisia eläimiä, ei kasveja, mitä alueella ei muuallakin.

        Tuommoisilla juksattiin tuomaritkin.

        Mutta, kenen lauluja laulat..jne..
        Oikeuskansleri vain sattui olemaan vihreä. Vaikutti Hassin ohella, tai vaatimuksesta paljon asiaan.

      • pölöhölö
        muutettavissa kirjoitti:

        Hölöpölö Uuno hölötti:

        > Ihimiset tekee lakinsa.
        > Ihmiset purkaa lakinsa.
        > Ihmiset muuttaa lakejaan.
        >
        > Siksi Eduskunta olemassa.
        >

        Osaatko Uuno kertoa sen miten Vuotoksen tekoaltaan ehdottomana esteenä olevan Natura 2000 -suojelualueen ja vesipuitedirektiivin saisi Suomen eduskunnan päätöksellä kumottua?

        Vai vaatisiko se Vuotoksen rakentaminen sen että Suomi eroaisi ensin EU:sta? Voisitko Uuno kertoa meille direktiivin asemasta normihierarkiassa verrattuna vaikka Suomen lakiin tai vaikka Suomen perustuslakiin?

        Uuno jatkoi horinoitaan:

        > Nämä tämmöiset manipuloidut estot kuitenkin
        > lyhytkestoisia. Ei Vuotos -aluella ole
        > harvinaisia eläimiä, ei kasveja, mitä alueella
        > ei muuallakin.

        Mihin perustat väitteesi?

        Miksi tutkijat, oikeusoppineet ja virkamiehet ovat kanssasi eri mieltä?

        Noista Uuno voi lukea sen mitä kaikkea hienoa pelkästään Kemihaaran suot alueelta löytyy. Päälle sitten ne muut Vuotoksen ja Kemijoen suojelemisen arvoiset harvinaisuudet ja luontotyypit:

        http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=56360&lan=FI

        http://www.kho.fi/32837.htm

        > Tuommoisilla juksattiin tuomaritkin.
        >
        > Mutta, kenen lauluja laulat..jne..
        > Oikeuskansleri vain sattui olemaan vihreä.
        > Vaikutti Hassin ohella, tai vaatimuksesta
        > paljon asiaan.

        Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksessään 15.9.2005 että Kemihaaran soiden Natura-päätös on lainmukainen. Asiaa olevat ratkaisemassa KHO:n presidentti Pekka Hallberg ja hallintoneuvokset      Esa Aalto, Lauri Tarasti, Irma Telivuo (t)      ja Jukka Mattila. Asian esitteli hallintosihteeri Petteri Leppikorpi.

        Ovatkos Uunon mielestä edelliset kaikki henkilöt vihreitä taustaltaan? Oletko Uuno ihan taas sekaisin kun jokapuolella näet viher-peikkoja?

        Vuotoksen tekoaltaan lupa kaatui jo aiemmin päätöksellä KHO:2002:86 (18.12.2002). Asian ratkaisivat hallintoneuvokset Timo Silenti, Ilmari Ojanen, Pirkko Lundell, Hannu Koskinen ja Ilkka Pere sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Pertti Vakkilainen ja Pertti Eloranta. Asian esittelijä oli Tuulia Riikonen.

        Ovatko hekin Uuno kaikki vihreitä? Onko maailmassa Uunon mielestä ketään muuta ei vihreää ihmistä kuin hän itse, Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen?

        Muista Uuno ottaa ne lääkkeet kun taas näyttää harhat ottaneen vallan mielestäsi.

      • tekemiä
        pölöhölö kirjoitti:

        Ei naturat itsestään syntyneet. Ihmiset ne teki. Ihmiset myös poistaa, tai paremminkin Vuotoksen kohdalla, siirretään vain. Se on siinä!

        Siirretään vain harvinainen eläimistö 10 - 20 km sivummas altaasta.

        Helppoa kuin voin teko .

        Siellä voit sitten katsella Sarvikuonojas.
        Vai mitä Kuonoja siellä nyt onkaan.

        Eipä taida ollakkaan mitään.

      • hrrrmmmppphhh

        tyhjänpäiväinen vanha mies, umpiluuta pää ja umpikujansa eli tiensä valinnut jo 60-luvulla.

        Ennemmin kannattaa informoida nuoria ja vielä lähivuosina hengissä olevia ihmisiä, heille ympäristön tuhoamisella tai tuhoamatta jättämisellä on jotain merkitystä, ei hautaan kaatuville horisijoille.

      • ... missä olette?
        tekemiä kirjoitti:

        Ei naturat itsestään syntyneet. Ihmiset ne teki. Ihmiset myös poistaa, tai paremminkin Vuotoksen kohdalla, siirretään vain. Se on siinä!

        Siirretään vain harvinainen eläimistö 10 - 20 km sivummas altaasta.

        Helppoa kuin voin teko .

        Siellä voit sitten katsella Sarvikuonojas.
        Vai mitä Kuonoja siellä nyt onkaan.

        Eipä taida ollakkaan mitään.

        > Ei naturat itsestään syntyneet. Ihmiset ne teki.
        > Ihmiset myös poistaa, tai paremminkin Vuotoksen
        > kohdalla, siirretään vain. Se on siinä!
        >
        > Siirretään vain harvinainen eläimistö 10 - 20
        > km sivummas altaasta.

        Johan on huvittavan absurdi idea. Siirtää jotain isoa Kemihaaran soiden aapasuokompleksia eläimistöineen kymmeniä kilometrejä.

        Taitaa olla Uunolla vähän realiteetin taju taas kerran kadoksissa. Eikö se olisi Uuno noin triljoona kertaa helpompi unohtaa ne Vuotoksen loka-altaat ja sen voimala ja korvata sen tuottama keskimääräinen 36 megawatin teho 36 kappaleella 3 megawatin nimellistehoisella tuulivoimalalla? Näin saataisiin sama määrä energiaa kuin Vuotoksesta ja ne tuulivoimalat voisi sijoittaa vaikka yhdelle tunturille tai aavalla merelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2233
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      2131
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      1847
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1524
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1417
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      565
      1216
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1018
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      353
      959
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      949
    Aihe