Haisi sähköjunassa pahalle

Vihreä.

Haisi kellarille sähkö, kun tehty tulvavesistä.
Hyi kauhia. !

Hassi! älä anna periksi. Vaatteetkin alkoi haiseen tulvavedeltä.

4

150

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • www.mokia.com

      Nokia haisee.

    • aina vaan

      Uuno se jaksaa yrittää vihreäksi tekeytyä. Ilmeisesti Uuno on oivaltanut, että hänen suoltamansa huru-ukko horinoista on vain haittaa kaikille ja tästä Uuno on saanut "kuningasidean", että jospa hän esittäisikin vihreää niin kaikki kannatus katoaisi Vuotoksen ympäristöriksen vastumiselta.

      P.S. Viime viikolla Energiateolliisuus ry eli voimayhtiöiden lobbausyhdistys julkaisi tutkimukset vesivoimarakentamisen asenteista Suomessa. Kun tutkimukseen tutustuu tarkemmin, niin siitä näkee muun muassa sen, että vain 15 prosenttia suomalaisista kannattaa vesivoiman lisärakentamista jos se vaatii uusien koskien tuhoamista.

      Eli ei kovin lujaa mene Kemijoki Oy:n ympäristörikollisilla. Seuraava vastaisku tulee heille touko- kesäkuussa heille jolloin Kemijoki Oy:n Vuotoksen lupahakemus palautetaan bumerangina takaisin. Samaa asiaa ei voi kovin montaa kertaa oikeusvaltiossa käsitellä.

      • Mikä koski tuhoutuis Vuotok...

        Kun Vuotos rakennetaa, niin lähimmän kosken etäisyys on yhtä kaukana kuin vihreät puheet totuudesta! Ja se Ounasjoki alkaa j myöa kiinnostaa, sen oloemme havainneet lehtien palstoilta. Pian tulee senkin vuoro alkaa tuottamaan saasteetonta energiaa meille!n


      • höIöpölö
        Mikä koski tuhoutuis Vuotok... kirjoitti:

        Kun Vuotos rakennetaa, niin lähimmän kosken etäisyys on yhtä kaukana kuin vihreät puheet totuudesta! Ja se Ounasjoki alkaa j myöa kiinnostaa, sen oloemme havainneet lehtien palstoilta. Pian tulee senkin vuoro alkaa tuottamaan saasteetonta energiaa meille!n

        Ennemmin lehmätkin oppivat lentämään kuin Vuotosta rakennetaan.

        Ainoa mitä Vuotos ratkaisisi on Kemijoki Oy:n omistajan eli Fortumin Liliuksen optiot. Vuotoksesta saisi Fortum mukavasti hieman lisää optiorahaa jaettavaksi. Tosin pienen määrän, sillä Fortumin johtajat keräävät sata miljoonaa vuodessa optioina omiin taskuihinsa ja Vuotos tuottaisi alle kymmenesosan siitä määrästä vuodessa.

        Vuotoksen tekoaltaan kannalta erittäin suuri ongelma on myös se, että komission ilmastopaketin mukaan EU sitoutuu muista maista riippumatta vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Vuotoksen tekoallas olisi varsinainen metaanitehdas.

        Metaani on 25-kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin kaikkien tuntema hiilidioksidi. Tuon metaaniongelmat ja kasvihuonekaasupäästöjen leikkaukset osana ilmastopakettia Vuotosta ajavat ympäristörikolliset aina jostain syystä "unohtavat" ja hölöttävät aina vain siitä puolesta ilmastopakettia että uusiutuvia energoita tulee lisätä.

        Vuotoksen kuuluminen EU:n Natura 2000-verkostoon on se viimeinen niitti kyseisen tekoaltaan arkkuun. Päälle sitten vielä viimeisenä voiteluna EU:n vesipuitedirektiivi joka vaatii suojelemaan vesiluontoa ja viimeisiä vapaita koskia Suomessa.

        Se aika milloin Suomessa seurataan Ranskan, Itävallan, Japanin ja Yhdysvaltojen esimerkkiä ei ole kaukaka. Edellä maintuissa maissa on jo aloitettu vesivoimaloiden räjäyttely niiden aiheuttamien suunnattomien ympäristöhaittojen vuoksi. Ruotsissakin on viritteillä suunnitelmia vesivoimaloiden purkamisesta.

        Itse uskoisinkin, että ensimmäiset Kemijoen voimalat ehditään purkaa jo tulevalla vaalikaudella eli vuosina 2011-2015. Loviisan kolmos ydinreaktori riittää hyvin korvaamaan kaiken vesivoimaloiden tuottaman sähkön Suomessa. Purkamisaikataulu riippuu vähän purkamisjärjestyksestä. Jos purkutyöt aloitetaan Isohaarasta niin homma sujuu paljon hitaammin kuin jokea toiseen suuntaan edetessä. Yläjuoksulta jos aloittaa niin yhden voimalan räjäyttäminen riittää, sillä virta kyllä huolehtii sen jälkeen luonnostaan niiden loppujen "purkamisen".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2150
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2053
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1822
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1498
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1404
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      558
      1181
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1005
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      942
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      936
    Aihe