Voisiko veeälliä

ja hellareita

kuvailla jotenkin näin, että veeällät edustavat alkuseurakunnan heprealaiskristittyjä ja hellarit hellenistikristittyjä. Nämä kaksi seurakuntaa Jerusalemissä olivat opissaan ja käytännöissään erilaisia. Voisivatko näiden uskonnäkemysten erilaisuus ja niiden ilmenemismuodot perustua siis niinkin vanhaan jakoon?

Hellenistikristityt olivat yleensä kreikkaa puhuvia ja heille pakanoiden käännyttäminen oli tärkeää. Jerusalemin tunnetuin hellenistikristitty oli Stefanos-marttyyri. Heprealaiskristityt taas olivat arameaa puhuvia juutalaisia ja heidän tunnetuimmat edustajat ovat Pietari ja Jeesuksen veli Jaakob.

Hellenistikristityille tärkeä osa jumalanpalvelusta oli karismaattisuus. Paavali edusti myös tätä linjaa. He halusivat myös vapauttaa kristityt, varsinkin pakanat juutalaisuuden tärkeimmistä tunnusmerkieistä, ympärileikkauksesta ja ruokasäännöistä.

Heprealaiskristityt puolestaan pitivät juutalaisuuden säädökset voimassa omassa elämässään ja vaativat niitä myös pakanakäännynnäisiltä.

On sanottu, että kristinuskoa ei olisi syntynyt ilman hellenistikristittyjä, jotka olivat sivistyneitä ja laajasti kreikkalais-roomalaiseen kulttuuriin sitoutuneita. Heille oli helppoa levittää uutta sanomaa pakanoille. Tämä näkyy mielestäni helluntailaisuudessa, joka on levinnyt ympäri maapallon. Lestadiolaisuus sitä vastoin on sisäänpäin lämpiävä liike ja toimii vain pienellä alueella.

Onko vl pohjimmiltaan enemmän lakihenkistä kuin esim. hellarit? Nimittäin nykypäivänä.

0

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4098
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2911
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2320
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        34
        1321
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        909
      6. 131
        885
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        874
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        822
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        766
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        760
      Aihe