ihmisen ulkonäkö

pistää vihaksi

tunnen sellaisen ihmisen, joka vihaa, aliarvostaa ja näkee täysin arvottomana toisen ihmisen tuon ihmisen ulkonäön perusteella.

viha syntyy siitä että toinen on hoikka, panostaa ulkonäköönsä, eli pukeutuu kenties muodikkaasti ja meikkaa. ihminen on siis kaikinpuolin ok, hänen tyylinsä ja käytöksensä on sopiva (ei huorahatava tms) ja silti hän saa niskaansa kamalan inhon. tämän saavat kokea jopa tuntemattomat ihmiset.

vaikka nainen pukeutuisikin vähän tyylittömästi ja meikkaisi kilon pakkelia naamaan niin mikä oikeuttaa vihaamaan tätä henkilöä? ei mikään. itselleni ei sellainen kerrassaan tulisi edes mieleen. taustalla täytyy olla kateus? tai tyytymättömyys omaan ulkonäköön? eihän ihminen ilman syytä käyttäydy näin.

tämä käytös ei ole ainutkertaista. itse olen kaveerannut tämän henkilön kanssa ja tiedän tasan tarkkaan hänen asenteensa muita naisia kohtaan. lopetin kaveeraamisen, kun tajusin etten minäkään ole kuin paskaa hänen silmissään ja lopuksi hän kuittaili arvottomuudestani, joka oli siis lähtöisin ulkoäöstäni, päivittäin. hänen käytöksensä satutti - tuntui aika ikävältä tietää olevansa toiselle ihmiselle täysin arvoton (eikö kaikki ihmiset ole samanarvoisia - näin ajattelen), mutta tilanne oli niin älytön että jossakin vaiheessa lopetin välittämästä mokomasta.

5

677

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tapauksen...

      Oli niin kiero muutenkin kuin korkkiruuvi ja hänen seurassaan voin huonosti. Hän käytti minua kaatopaikkanaan ja syyti kaikki paskat niskaani. Hän juuri sanoi, miten ei ymmärrä pinnallisia ihmisiä ja antoi olettaa olevansa kaiken pinnallisuuden yläpuolella. Kuitenkin katseesta ja puheesta välittyi kateus ja katkeruus.

      Hänen seurassaan en koskaan tullut tuntemaan sellaista normaalia yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Hän ei yltänyt sellaiselle tasolle, ehkäpä hän pelkäsi toisen ihmisen läheisyyttä.

      Hän osasi olla myös pirullinen ja ilkeä, vaikka esitti olevansa jotain muuta. Empatiaa häneltä ei löytynyt, vaan oli yhtä vittumainen myös asiakkailleen. Jäin jotenkin hämilleni tuon tuttavuuden jälkeen. Ihmettelin, miten joku on selvinnyt tuohon ikään noin lapsellisella asenteella.

    • myös kokemus

      sellaisesta ihmisestä, joka osuu myös kuvaukseesi. kaiken päälle hän esitti olevansa todella "oikeudenmukainen" ja todella "reilu" mutta tosiasiassa kieroin ja narsistisin ihminen mitä kohdata saattaa. ihmettelimme aina kavereiden kanssa kuinka hänen poikaystävänsä kestää häntä, sillä tuo nainen pomotti ja alisti miestäänkin ja vaati mieheltä täysin samanlaisen elämäntavan (todella aikaiset aamuherätykset, mm. klo 05.00 viikonloppuna ja säännölliset lenkkeilyt). en tiedä ovatko yhdessä enää, koska olen luonnollisestikin katkaissut välini tuohon ihmiseen.

      • ajatus..

        että säälit sitä miestä kun "on pakko" lähteä lenkille klo 5. :) Onko se ukko ihan tahdoton mössö? Jos on, niin sehän on vain hyväksi, että joku vähän patistaa. Jos taas haluaa olla toiselle mieliksi joka asiassa, on se omapäätös. Ehkä se suuseksi on sitten vaan niin hyvää että kestää vaikka mitä ;)


    • näitä

      löytyy ja paljon. Tunnen myös naisia, jotka eivät koskaan meikkaa tms. ja haukkuvat muita naisia pinnallisiksi (ja katselevat halveksivasti), mutta silti näille naisille merkkaa mm. autot, raha yms. todella paljon. Ovatko he sitten naisia, jotka vihaavat naisellisuutta- ehkäpä.

    • tyypin.

      Ehkä eri tyypin, mutta samoja piirteitä.

      Lopulta kaikille ihmisille on tärkeintä, että se oma ulkonäkö viehättää omaa itseä, ja se OMA TYYLI on nimenomaan oma, se mistä itse eniten pitää ja itse eniten kokee omakseen, itsensä näköiseksi.

      Nämä ulkonäköjä vihaavat ihmiset tuntuvat usein kuvittelevan, että ne joilla on erilainen kroppa kuin HEILLÄ tai täysin erilainen käsitys hauskannäköisestä pukeutumisesta kuin HEILLÄ, haluaisivat jotakin muutosta asiaan tämän eron takia. HAHAHA.

      Usein vihan kohteet ovat täysin tyytyväisiä omaan tyyliinsä, makuunsa ja ulkonäköönsä ja suorastaan säälivät salaa mielessään näitä, joiden viha käy silmille asti ja jotka eivät osaa käyttäytyä.

      Loppujen lopuksi se viha taitaa syntyä usein siitä, että joku on erityylinen ja silti hauskannäköinen, ja sen sijaan että antaisi vihaajalle jatkuvasti hänen kerjäämiään KEHUJA, suhtautuu hänen ulkonäköönsä ja tyyliinsä välinpitämättömästi. Katsos kun kaikki ei ihastuta kaikkia ja kaikki eivät silti pidä asiasta mitään meteliä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5990
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3446
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2641
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2129
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1252
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe