The Eye -08

Miten kuvailla tälläistä elokuvaa ja säilyttää silti jonkinlainen omaperäisyys arvostelussa?

Aloitetaan vaikka vähemmän omaperäisesti kertomalla, että kyse on hiton huonosta ja turhaakin turhemmasta kliseisestä kauhuremakesta.

Kun historia kääntää lehteään ja katsomme tätä aikaa kaukaa huomisesta, saatamme nähdä tässä ajassa jotain pahaa ja ilkeää, enkä nyt puhu Irakin sodasta tai nälänhädästä, vaan ahneesta ja häijystä Hollywoodin remaketeollisuudesta, joka on pahinta ja alhaisinta riistoa sitten siirtomaa-ajan.

No, ei kai, olihan Ring ihan ok.

Tässä kyseisessä elokuvassa ei ole mitään aitoa tai inhimillistä, mutta niin ei ole myöskään suurimmassa osaa yleisölle laskelmoidusti räätälöidyssä muussakaan kauhussa, mutta erityisen raskaaksi "rikoksen" tekee se seika, että kyse on remakesta.
valitettavaa, että juuri kauhuelokuvat ovat se genre joka, sen lisäksi, että sen parista löytyy ennakkoluulottomimpia ideoita ja innovatiivisempia toteutuksia, niin se myös houkuttaa pariinsa eniten puhtaasti taalankuvat silmissä vaeltavia rahastajia, ja valitettavasti tästä genrestä tuntuu löytyvän myös halpaan menevimmät katsojat - vai mitä mieltä pitäisi olla siitä, että kyseinen The Eye -oksennus on kerännyt peräti 15% katsojista täydet pinnat IMDB:ssä - häh?

Haluaisin kohdata edes yhden näistä idiooteista ja antaa vanhan kunnon selkäsaunan koivunoksalla.

En halua tuhlata aikaani kuvailemalla tätä filmiä, muuten kuin neuvomalla katsomaan ensin alkuperäinen kelpo leffa ja miettimällä vasta sen jälkeen haluaako todella viettää loppu elämänsä ensimmäisen päivän tämän elokuvan parissa.

*
0168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


villelem kirjoitti:

Miten kuvailla tälläistä elokuvaa ja säilyttää silti jonkinlainen omaperäisyys arvostelussa?

Aloitetaan vaikka vähemmän omaperäisesti kertomalla, että kyse on hiton huonosta ja turhaakin turhemmasta kliseisestä kauhuremakesta.

Kun historia kääntää lehteään ja katsomme tätä aikaa kaukaa huomisesta, saatamme nähdä tässä ajassa jotain pahaa ja ilkeää, enkä nyt puhu Irakin sodasta tai nälänhädästä, vaan ahneesta ja häijystä Hollywoodin remaketeollisuudesta, joka on pahinta ja alhaisinta riistoa sitten siirtomaa-ajan.

No, ei kai, olihan Ring ihan ok.

Tässä kyseisessä elokuvassa ei ole mitään aitoa tai inhimillistä, mutta niin ei ole myöskään suurimmassa osaa yleisölle laskelmoidusti räätälöidyssä muussakaan kauhussa, mutta erityisen raskaaksi "rikoksen" tekee se seika, että kyse on remakesta.
valitettavaa, että juuri kauhuelokuvat ovat se genre joka, sen lisäksi, että sen parista löytyy ennakkoluulottomimpia ideoita ja innovatiivisempia toteutuksia, niin se myös houkuttaa pariinsa eniten puhtaasti taalankuvat silmissä vaeltavia rahastajia, ja valitettavasti tästä genrestä tuntuu löytyvän myös halpaan menevimmät katsojat - vai mitä mieltä pitäisi olla siitä, että kyseinen The Eye -oksennus on kerännyt peräti 15% katsojista täydet pinnat IMDB:ssä - häh?

Haluaisin kohdata edes yhden näistä idiooteista ja antaa vanhan kunnon selkäsaunan koivunoksalla.

En halua tuhlata aikaani kuvailemalla tätä filmiä, muuten kuin neuvomalla katsomaan ensin alkuperäinen kelpo leffa ja miettimällä vasta sen jälkeen haluaako todella viettää loppu elämänsä ensimmäisen päivän tämän elokuvan parissa.

*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu