Olen ollut kuukauden ilman alkoholia

HOK

Huomaan sen esimerkiksi että viikonloppuisin kun mulla on saunavuoro perjantaisin ja varsikin lauantai aamuna kun nousee sängystä terhakkaamin ylös. Ja aamupalan kun syö niin se maistu paremmalta, Mieli on ilosempi, Vatsa on paremmassa kunnossa, OPISKELU SUJUU HUOMATTAVASTI PAREMMIN.
EN OLE KATUNUT PÄÄTÖSTÄ.

7

652

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Timo.alkoholisti

      Siitä se lähtee, kiusauksia tulee, mutta ne on voitettavissa jos todella ottaa raittiuden tosissaan, eikä vain hetken kuivatteluna. Tsemppiä

      • Oolofi

        Ollut muutaman kerran reulusti yli kuukauden tipattomana, mutta sitten se ajatus siitä surullisen kuuluisasta ''kohtuukäytöstä''(tai kohtuukännistä tässä tapauksessa) on vienyt taas voiton.

        Mutta nyt ei tee mieli viinaa. Viimeks kun olin 22 päivää selvinpäin, nautin elämästä enemmän kuin koskaan ennen. Mutta silti piti vielä KOKKEILLA.


    • ----+

      Se palautuminen.
      Iän myötä se palautuminen vaan kestää kauemmin, mutta yksi taustatekijä on se, että vanhempana käytetyt a-määrät ovat isompia, kun sitä toleranssia on syntynyt.
      Fysiikka ja psyyke ovat yksi vuorovaikutteinen kokonaisuus. Joskus ollut karmea itsestään pidemmän putken jälkeen huomata, että yläkerta on aivan kohmeessa, aivoliikkeet on vähissä ja ei tajua yksinkertaisiakaan asioita.
      Juodessa ja krapuloidessa ainoa aivoliike on, mistä viinaa?
      Palautumisvaiheessa tasavahva veetutus omasta tyhmyydestä.
      Siitä se sitten kirkastuu koko ajan paremmaksi.

    • niin maistuu vielä

      paremmalta. Kolmessa kuukaudessa tulee jo isoja näkyviä muutoksia kroppaan ja psyyke vahvistuu. Puolivuotta on tietty virstan pylväs missä itse maiston muutaman. Sen jälkeen meni vuosi etten koskenut. Kaikki kääntyy kummallisesti toisinpäin. Ennen joi että tuli hyvääolo. Nykyään ei viitsi juoda ettei hyväolo mene pois!!!

    • onneksi ol...

      Sehän on tosihyvä se.

    • sinulle!

      Yritetään tänäänkin olla ilman.

      • HOK

        Kiitos kaikille vastanneille !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2150
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2053
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1822
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1498
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1404
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      558
      1181
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1005
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      942
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      936
    Aihe